• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 35 muun seuraajan joukkoon

Pekka kuuntelee: Gary Farr ”Strange Fruit”, 1970

 

farrKuuntelin pitkästä aikaa kiekon, luin huvin vuoksi pari arviota. Richard Morton Jack ei ollut kovinkaan innostunut Galactic Ramble -kirjan arviossa, Vernon Joynson Tapestry of Dreams -kirjassa piti hänkin suoritusta vaisuna. Molemmat vetoavat Gary Farrin ensimmäiseen sooloalbumiin T-Bones-vuosien jälkeen: Marmalade-merkillä julkaistu Take Something with You on kirjoittajien mielestä aivan huippuveto – rockin ja folkin mehukas yhdistelmä, joka on lisäksi imenyt Farrin T-Bones-kauden rhythm&blues-mausteita. Heidän mielestään tämä kakkonen, Strange Fruit on vajavainen, syynä yhdentekevät sävellykset.

Olen eri mieltä!

Noh, täyden kympin biisiä kiekolta ei ehkä löydy, mutta useampi ysin arvoinen. Edeltäjäänsä verrattuna Strange Fruit on rockimpi, sillä on selkeitä jenkkivaikutteita – vaikka välillä rokataan ja rollataan aika Faces-meiningeissä. Heitän kehiin muutaman nimen: Van Morrison Tupelo Honeyn aikoihin, The Band, The Doors ja L.A. Woman, Tony Joe White, Stones. Jenkkivaikutteita toteuttavat aikakauden parhaat mutta aika usein aliarvostetut brittimuusikot: Richard Thompson sekä kolme heppua Mighty Baby -yhtyeestä (bändi soitti muuten myös Farrin esikoisella).

Gary Farrin väkivahva laulu ja huuliharppu sekä tuhdisti raspattu akustinen kitara, Thompsonin välillä viiltävä, välillä herkkä mutta aina melodinen ja luistava kitarointi, Ian Whitemanin sähkö- ja akustiset koskettimet – myös puhaltimet, Mike Evansin basso sekä Roger Powellin rummut – äänitettyinä aika orgaanisen tuntuisesti – luovat mielikuvan sammalkattoisesta majasta, jossa yhtye soittelee omaksi huvikseen tai pienelle kannustushuutoja suoltavalle faniporukalle.  Soittamisen ilon ja motivaation kuulee esimerkiksi biiseistä, jotka periaatteessa voisivat soolojen varassa jatkua hyvinkin pitkään: jamikamaa!

Ja ehkä ”jamikama” on juuri se seikka, johon alussa referoimani brittikirjoittajat viittaavat: vaikka pohja on tuhti, melodiaa on välillä sivelty aika ohuelti. Itselleni melodioita on ehkä yhtä-kahta poikkeusta lukuun ottamatta aivan riittävästi – eihän tämän mitään kertosäkeiden juhlaa pidäkään olla!

Omasta kynästä, muhevasta maaperästä

Kiekon kaikki kappaleet ovat Farrin omaa tuotantoa, nimibiisi luonnollisesti versio tuosta Billie Holidayn bravuuriesityksestä. Juuri nyt päättyy Margie, ehkä sävellyksellisesti vähärasvaisin mutta musiikillisesti rennoin: Faces-bändin komppi-kaatuu-ei-kaadukaan-boogie voisi olla lähin vertailukohta; Mighty Baby ei kuitenkaan ole edes kaatumaisillaan, vaan junttaa kuin juna. Revolution of the Season – helmeilevä sähköpiano, kevyt mutta jäntevästi etenevä komppi, Thompsonin sävykäs ja kokonaisuutta värittävä kitarointi – tätä kuuntelisi vielä pidempään. Down Among the Dead Men taas on vahva, akustisvoittoinen tarinabiisi, tämän päivän termeillä sen voisi nimetä vaikka acid folkiksi.

Näihin kolmeen lokeroon sijoittuvat muutkin albumin raidat: folk, amerikanrock ja britti-rhythm&blues. Kaksi ensin mainittua viehättävät erityisesti, viimeinen ei niinkään. Varsinkin tuo keskimmäinen lokero sopii myös taustabändille parhaiten. Soittajat pääsevät venyttelemään, löytävät yhteisen juonen, kirittävät toinen toistaan. Se on myös lähinnä sitä musiikkia, jossa Mighty Babyn soittajat ovat enemmän kuin kotonaan. Jospa vielä Richard Thompsonin rinnalla soittaisi kitaraansa Martin Stone… mutta ehkä silloin tähti itse – Gary Farr – jäisi jo pimentoon.

Kaiken kaikkiaan erittäin nautittava albumi: Farrilla on kunnianhimoa, biiseissä ja sanoituksissa ideaa, soitto huippuluokkaa. Tämän Strange Fruit -albumin jälkeen Farr teki vielä yhden, USA:ssa äänitetyn ja ainoastaan siellä julkaistun albumin Addressed to the Censors of Love (Atco). Sitä oli cut-outtina liikkeellä 70-luvun puolivälissä, joten menestys tuskin oli kummoinen. Laadukas, Muscle Shoalsissa äänitetty, paikallisten studiokettujen kera soitettu ja Jerry Wexlerin avustuksella tuotettu levy joka tapauksessa. Gary Farr kuoli 1994 Los Angelesissa.

Gary Farr: Strange Fruit (CBS 64138, 1970).

CD:llä ainakin kaksi uudelleenjulkaisua: Rewind-sarjassa vuonna 2000 (Sony 483672-2) ja Esotericin toimesta 2008 (ECLEC 2029).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: