• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 39 muun seuraajan joukkoon

Retrokki kuuntelee: Chapter One ”One”, 2014 (1983)

chapter one1980-luvun alkuvuosina vaikuttaneen Chapter One -yhtyeen aikoinaan julkaisematta jäänyt albumi. Silloin yhtyeen musiikkia kuvailtiin progeksi, tänään se on helppo luokitella kirjaimilla AOR. Yhtyeen nimekkäin jäsen lienee ollut laulaja Hannu Leidén (Havana Black), myös Sami Sarhamaa on jatkanut erityyppisten musiikkiprojektien parissa.

Parikin asiaa hymyilyttää. Ensiksi oma asenteellisuuteni yli 30 vuotta sitten. Muistan nähneeni Chapter Onen tuolloin Tavastialla, osasyy lienee ollut tuttavani, laulaja Hannu Leidénin tekemisten tsekkaaminen. Kuulokuvat olivat kaksijakoiset: Hannun Bono-elkeet ja musiikin mahtipontisuus sekä kappaleiden äkkivääryys. Ristiriita hämmensi: suunta hukassa?

Tätä arkistojulkaisua kuunnellessani huomaan muistikuvat osin oikeiksi, osin muutaman huurteisen ja ajan kulun vääristämiksi. Eipä tämä niin äkkiväärää olekaan! Sen sijaan U2-haamun totean oikeaksi. Saman huomioi Sami Sarhamaa levyn kansiteksteissä. Suora lainaus, oma käännös: ”Soittajat olivat vaikutusalttiissa iässä, joten esikuvatkin on helppo tunnistaa: U2 ja Saga”. Ja jatkuu: ”Kun kuuntelet tarkemmin, havaitset myös kavereiden omankin panoksen”.

Täytyy muistaa, että soittajat olivat tuolloin parikymppisiä, tosin bändeissä jo aikaisemminkin soittaneita. Vaikka muusikon ura oli vasta alussa, Chapter Onilla oli tämän kiekon perusteella paketti paremmin hallussa kuin hämärät muistikuvani kertovat.

Hymähdän myös Sami Sarhamaan toteamukselle väärästä ajasta ja paikasta: ”Chapter One eli väärään aikaan tai ainakin väärässä maassa. Progeen kallellaan oleva rock ja pop olisi 80-luvun alussa voinut toimia Saksassa tai Hollannissa, mutta ei totisesti Suomessa.”  Tuulimyllyjä vastaan tässä Eppujen, Pellen, Hassisen Koneen ja Popedan maassa taisteltiin. Siksipä en itsekään tainnut Chapter Onesta sen kummemmin perustaa.

Mahtia ja pontta

Rakennan aasinsillan jokin aika sitten televisiosta tulleeseen mainioon Journey-dokumenttiin. En nykyisen laulaja Arnel Pinedan tuhkimotarinaan, vaan musiikkiin. Sillä aika tavalla löydän Chapter Onesta tuota Neal Schonin, Gregg Rolien, Steve Perryn ja Ross Valoryn tyyliä, en tosin välttämättä soundia. Ei liian vaikeaa, ei liian kiemuraista. Erinomaisia sovituksia – mahtipontisia, kuten tyyliin kuuluu. Valoa ja varjoja, huippuja ja laaksoja, myrskyjä ja suvantoja. Kokonaisuus on synteettinen. Kuten Miami Vice ja Jan Hammer.

Uukakkosesta muistuttavat eniten Hannun taivaanääriin kohoava rohkea laulu ja vahvasti kaiutettu, tuohon aikaan kuulunut tykyttävä kitara. Yhtä paljon kuin Bonoa, laulussa on myös kiihkeää Steve Perrya.

Levyn tuottaja Tommi Liuhala on onnistunut toteuttamaan osiaan isomman kokonaisuuden. Nuoret kaverit, Hannu, Sami (koskettimet), Jouni Ullakko (basso), Pekka Viherlaakso (rummut) ja Jukka Tikander (kitara) pärjäävät hyvin, varsinkin yhtyeen osina. Eniten soolotilaa taitaa saada Tikander.

Klassisesta progesta sellaisena kuin minä termin ymmärrän Chapter One erottuu selvästi popimpana ja tarttuvampana. Vaikka onkin aikansa tuote, hienoa että tämä dokumentti on saatu julkaistua.

Pekka

Chapter One: ”One” (Samsara Recordings SAMSR-01, 2014)

http://sarhamaa.com

Pekka lukee (tai ainakin selaa): Bruce Brodeen ”Power Pop Prime”, 2011

power popKäsikirja vuosina 2007 – 2008 ilmestyneisiin (ja uudelleenjulkaistuihin) power-pop-levyihin.

Kirjan kokoaja Bruce Brodeen pyöritti netissä vuosikausia Not Lame -levykauppaa – Not Lame myös julkaisi pääasiassa power-pop-genreen luettavia kiekkoja. Viime vuonna mies pisti lapun luukulle, ja kertoi keskittyvänsä johonkin ihan muuhun.

Tuloksena on Pop Geek Heaven -saitti (www.popgeekheaven.com – avattiin juuri äsken), ja sarja ”Power Pop Prime” -käsikirjoja, joista on ensimmäisenä julkaistu Vol. 7 (2007 – 2008). Brodeenin tavoitteena on julkaista kahdeksanosaiseksi suunnitellussa kirjasarjassa power-popin historiaa vuodesta 1995 – 2010 (ja kauemmaksikin taaksepäin, sillä mukana on myös juttua 60-luvun artisteista uudelleenjulkaisujen kautta).

Saitista: näyttää olevan ihan pätevästi tehty kokonaisuus, josta löytyy kaikkea mahdollista power-poppiin liittyvää. Bändiesittelyjä, keskustelua, levykauppa, uutisia… ehkäpä tuolla tulee vierailtua vastakin.

”Power Pop Prime” on siis käsikirja, jonka runkona ovat Brodeenin Not Lame -nettikauppaan kirjoittamat lyhyet esittelyt kyseisinä vuosina ilmestyneistä uutuuksista ja uudelleenjulkaisuista. Suomeksi: nettiarviot ovat saaneet uuden elämän painetussa muodossa. Arvosteluja on vielä terästetty lainauksilla muista julkaisuista – tekotapa muistuttaa ”Endless Trip”- ja ”Galactic Ramble” -kirjoja. Tämä ensimmäinen (siis Vol. 7) on aika tuhti paketti (300 sivua!), mukana on myös hyvä kokoelma-CD.

Allekirjoittaneelle esittelyt ovat pääosin tuttuja, sillä olin vuosikausia Not Lamen asiakas – se oli ainoita paikkoja, josta löytyi laaja ja valmiiksi seulottu valikoima tämän genren julkaisuja, myös omakustanteita, joiden hankkiminen olisi muuten ollut täysin mahdotonta. On kuitenkin myönnettävä, että vaikka iso osa esiintyjistä onkin niminä ainakin hämärästi tuttuja, musiikki on jäänyt aika usein tuntemattomaksi. Tulevia hankintoja ajatellen hyvää on se, että Brodeen niputtaa oudon artistin tunnetumpien nimien vertailuryhmään. Sama luokittelu toimi myös edesmenneellä Not Lame -saitilla: kun Brodeen vertasi tuntematonta nimeä vaikkapa Brian Wilsoniin, tilaus Suomesta Fort Collinsiin, Coloradoon oli varma tapaus.

Asian toinen puoli: kauppamies kun oli, Brodeen ehkä turhaankin hehkutti esittelyissään levyjä, joissa sitä hehkua ei välttämättä ollut. Kauppaa piti saada aikaan, ostajana kohdalle osui useampikin huti. No, Brodeenin innostus oli kuitenkin tarttuvaa sorttia, vaikka välillä pitkät jaaritukset (joskus myös videoiden muodossa) uuvuttivatkin. Esittelyt ovat kuitenkin napakoita! Ja vielä varoituksen sana: vaikka kirjan ytimenä onkin power-pop, välillä lipsutaan AOR:n ja keskitien rockin puolelle.

Bruce Brodeen: Power Pop Prime Vol. 7 (2008–2009) (Not Lame Media, 2011)