Joss Cope ”Indefinite Particles”, 2020

Nytpä en kertaa Joss Copen taustoja, kun niitä jo pari vuotta sitten selvittelin täällä. Tilanne ei taida olla muuttunut miksikään, koskapa tälläkin levyllä soittavat mm. Puka Oinonen ja Esa Lehtopuro, levykin on äänitetty Taajuusvarjostimessa, jotain myös Abbey Roadilla. Uutena tekijänimenä huomaan Duncan Maitlandin, myös suuresti ihailemassani äärimelodisessa Pugwash-ryhmässä vaikuttaneen ja jotain myös XTC:n kera luoneen kosketinsoittajan, soololevynkin tehnyt lauluntekijä ja laulaja. Maitlandin soololevyyn olen aikanaan perehtynyt ja ihastunut: koukukasta ilman siirappia ja juustoa – en yhtään ihmettele miehen XTC-yhteyttä.

Joss Copen levyllä Maitland lienee studiosoittajan ominaisuudessa: koskettimien osuus on selkeästi taustoittava ja korostava, sillä instrumentaaliset voimavärit paiskaa Oinosen sähkökitara sekä huomattavan dynaaminen ja eloisa rytmiryhmä. Pääosassa on kuitenkin Cope, jonka kaiutettu, pehmeä laulu kertoo tarinansa lohdullisella, levollisella äänellä, kevyen psykedelian merkeissä.

”Indefinite Particles” on erittäin tasainen kokonaisuus, joka voi tuudittaa satunnaisen kuulijan pehmeään mattoonsa – mitä tulikaan juuri kuultua? Toisaalta merkki musiikin laadusta ja kestävyydestä, toisaalta varoitusmerkki: joko kolkutellaan kuuntelijan keskittymiskyvyn rajoja?

The Who-vaikutteinen ”Hit the Wall” nostaa tunnelmaa levyn viimeisellä neljänneksellä, sitä seuraavaa, kevyesti keinuvaa ”True Nature” -biisiä koristavat myös Maitlandin urut ja Oinosen kupliva kitara. ”Mad King Ludwig” on lähes twist, liippaa Towshendin ja kumppanien värikkäitä ”Magic Bus” -aikoja, Oinosen kitarasoolo olisi ansainnut lisäaikaa. ”Hill” taittaa albumin päätökseensä tyynesti ja arvokkaasti – samoilla sanoilla kuvailisin koko albumia.

Joss Cope: Indefinite Particles (Gare Du Nord Records GDNCD040, 2020)

Advertisement

Siberia ”Keikalla – Seinäjoki 10.3.1984”, 2020

Mikä siinä kasarin eli 1980-luvun äänimaailmassa oli niin tunnusomaista, että se vieläkin jaksaa sekä huvittaa että ärsyttää? Napakasti ja kuivasti paukkuvat rummut? Runsailla tehosteilla varustetut kitarat – yleensä kiertävät ja kaikuvat? Joskus nauhattomat bassot? Etukenossa nakuttanut kireä rytmi, joka pakotti muun ryhmän kieli vyön alla peräänsä? Ei, kasari ei jättänyt mieltäylentäviä muistikuvia, vaikka se paljon puhuttu soundi tuntui silloin kovinkin modernilta, suorastaan teräksenhohtoiselta.

Mitä isoissa maissa edellä, sitä pienemmissä perässä.

Trio – mitä sitä enempää tarvitaan. Sellainen oli myös kotimainen Siberia, kitaristi ja laulaja Jari Yliaho, basisti ja laulaja Jari Loisa sekä rumpali Paavo Kaihola. Soittajina ja laulajina oivia, kokoonpanona kiinteä ja hyvin tikkaava. Biisinteko jakautui tasapuolisesti, sanoittajana avusti siellä täällä Hannu Tervaharju. Kolme studioalbumia ja nipun singlejä taisivat aikoinaan saada maailmalle.

Ja nyt tämän Seinäjoella kasarilla äänitetyn livekiekon.

Yhtyettä kuunnelleet tietävät Siberian suurimman innoituksen lähteen, en viitsi sitä tässä edes todeta. Kyllä se tämänkin liven taustalla häilyy, soundeissa ja joissain maneereissa. Silti: tätä livelevyä useamman kerran keskittyneesti kuunnelleena olen positiivisesti yllättynyt biisien laadusta, yhtyesoiton toimivuudesta ja ennen kaikkea innosta! Muutaman biisin iskelmällisyys (”Kirje”, ”Voin auttaa”, ”Älä mene pois”) antaa Siberialle härmäläisen omaperäistä leimaa, powerpop-maustein. Hassisen Konekin jossain häivähtää (”Kengissä hiekkaa”). Ja sitten on tietty niitä muottiin tehtyjä biisejä, mutta nekin Siberia kääntää edukseen, viimeistään innollaan ja kahden vahvan laulajan etulinjalla.

Onpa myös kehuttava äänitystä, sillä tämä ei todellakaan ole mikään tuhruinen yleisölive, vaan Suikki Jääskän ammattitaitoisesti tallentama. Varsin mainio, sekä dokumenttina että puhtaasti musiikillisesti!

Siberia: Keikalla – Seinäjoki 10.3.1984 (Puuma Records PUUCD 088, 2020)