Autossa soi: Jerry Kannu & Lentopetroolit ”Kiertoradalla”, 2014

KiertoradallaAuto on täsmälleen oikea paikka kuunnella kainostelematonta, tien epätasaisuudet, kiertokangen kolinan ja pelkääjän paikalta kantautuvan särön peittävää perusrockia. Keikkalava lienee myös suositeltava.

Länsi-vantaalaisen retkueen kakkoskiekko jatkaa siitä, mihin esikoinen jäi: ei neitimäistä sipsuttelua, ei potikoiden hienosäätöä, ei hipsterielkeitä. Niiden sijasta ”Kiertoradalla” tarjoaa lahkeita lepattavaa roisiakin rokettirollia, koukuttavaa tasatahdin tahkoamista ja suoraviivaista, jopa uhkarohkeaa vokaalipaahtoa. Kaverit käyttävät ilmiselvästi korkeaoktaanista.

Edellisen levyn kohdalla naitin Ronski Gangin ja Alice Cooperin, kun kuvailin Jerry Kannun ja Lentopetroolien musiikkia. Vetäydyn tuosta naimakaupasta musiikin osalta, asenne tosin pätee edelleen. ”Kiertoradalla” on edellistä levyä – ja Cooperia – sähäkämpi. Kiekolle on päätynyt roiskeita rock’n’rollista ja rockabillystä, Hurriganesta ja haisaapasta, sitä alkuperäistä. Osa retroilusta on varmasti tarkoituksellista wah-wah- ja fuzz-pedaaleineen. Kitarat on roolitettu selkeästi, ehkä niiden tiiviimpi kanssakäyminen ja vuoropuhelu olisi rikastuttanut nyt aika paljon lauluun perustuvia biisejä.

Jossain olen havaitsevinani, että kitarat ryhmittäytyisivät lentoonlähtoon. Sytytys iskee kipinää, mutta polttoaine ei kuitenkaan leimahda. Näen silmissäni ja kuulen korvissani vantaalaisversion Lynyrd Skynyrdistä. Asenne on oikea, maltilla ja maukkailla kitaramausteilla, esimerkiksi työstetyillä tuplariffeillä voisin ehdottaa uutta naimakauppaa. Näin laulu saisi sparrauspartnerin ja kokonaisuus lisäväriä. Thin Lizzy, anyone?

Ohjauspyörän äärestä totean: hyvää työtä tähän asti, Joni Nuutinen, laulu, Matti Rautala ja Pekka Muurinen, kitarat, Juha Vilhunen, basso ja Janne Ojalehto, rummut!

Pekka

Jerry Kannu & Lentopetroolit: Kiertoradalla (Vandango Levyt VANDANGO-002, 2014)

https://fi-fi.facebook.com/jerrykannulentopetroolit

Mainokset

Jukka kuuntelee: Ray Smith: It’s Great, It’s Ray Smith, JUDD 75-002 (1958-1964)

Aika entinen ei koskaan enää palaa -laulettiin muinoin iskelmässä, ja näinhän asia on.
Vaikka eiliseen ei olekaan paluuta, niin siitä huolimatta on piristävää ja varsin terapeuttistakin aina silloin tällöin tehdä musiikillinen matka vanhaan hyvään aikaan.
Tiedättehän; aikaan jolloin rock’n roll niminen musiikki oli amerikkalaisen nuorison keskuudessa uutta ja ehtaa, nykyisen kaltainen informaatioyhteiskunta oli valovuosien päässä ja elämää ohjasivat tyystin erilaiset moraaliset sekä taloudelliset arvot kuin tänä päivänä.

1950 -luvulla syntyneen rock’n rollin ensimmäisen aallon seurauksena maailma sai kuultavakseen sellaisia, myöhemmin kiistattomiksi populaarimusiikin legendoiksi muodostuneita artisteja kuin Elvis Presley, Chuck Berry, Eddie Cochran, Gene Vincent ja Jerry Lee Lewis. Vain muutamia mainitakseni.

Aallon harjalle ei luonnollisesti mahtunut samaan aikaan kuin osa tekijöistä. Loput jäivät, ansioistaan huolimatta  vähemmälle huomiolle ja joissain tapauksissa katosivat jopa unohduksiin. Näitä sivuun jääneitä artisteja oli 1950 -luvulla kasapäin. Osalle levytyksiä tehneistä unohdus olikin paras mahdollinen kohtalo, mutta joillekin olisi toivonut menestystä huomattavasti enemmän kuin luoja soi.

Eräs näistä ”toisen luokan” kovista jätkistä oli Kentuckyssa 30.10.1935 syntynyt Ray Smith.
Sun recordsille, 1958 ensimmäiset sinkut tehneen Smithin ura jatkui nousuineen ja laskuineen aina vuonna 1979 tapahtuneeseen kuolemaan saakka. Miehen traagiseen, oman käden kautta sattuneeseen pois menoon johti Smithin varsin railakas elämäntyyli.

Allekirjoittaneen levylautasella pyörii parin, kolmen vuoden välein JUDD recordsin, vuonna 1975 julkaisema vinyylialbumi ”It’s Great, It’s Ray Smith”. Alun perin bootleggina ilmestynyt levy on monipuolinen kokonaisuus jota kuunnellessa rytmi niin sanotusti tarttuu kuulijaan. Hyviä biisejä on riittävästi ja kaiken kruunaa Ray Smithin kertakaikkisen hieno lauluääni.

Puolet levyn kappaleista edustavat perinteistä rock’n rollia, 1/3 on country vaikutteisia balladeja ja loput noiden kahden tyylisuunnan väliltä tai lähimaastosta. Meikäläiselle, 20 raitaa sisältävän kiekon parasta antia ovat menopalat You Made A Hit (-58), Right Behind You Baby (-58), So Young (-58), Rockin bandit (-59), That’s All Right (-59) ja Smithin uran suurin hitti, vuonna 1958 levytetty Rockin’ Little Angel.
Edellisiä heikompia eivät ole myöskään Sail Away (-59) ja Candy Doll (-62) vaikka eivät suoranaista rokkia olekaan.

Suurin ero Ray Smithin 1950 -luvun lopun ja 1960 -luvun alun levytyksillä on se perinteinen. Eli, siinä missä alkuvuosien tuotannossa on pääosissa mies, ääni ja yhtye, on 1960 -luvun levytyksissä mukana jos minkälaista naiskuoroa pehmentämässä soundia. Jos Smithin lauluääni ei olisi niin loistava kuin mitä se on, niin hempeily kappaleet saisivat ehdottomasti osakseen neulan noston. Mutta tässä tapauksessa albumin jokaisessa biisissä on kuitenkin niin paljon ”sitä jotain”, että levyn kokonaan kuuntelu ei tuota minkään muotoista tuskaa vaan on silkkaa nautintoa alusta loppuun.

Ray Smithin musiikki elää. Siitä olkoon todistuksena vaikka meikäläisen Smith diggailu sekä tänä vuonna julkaistu Bear Familyn, 34 biisiä sisältävä Ray Smith CD -kokoelma.
Eli, jos ette saa käsiinne JUDD -vinyyliä tai sitä edeltänyttä rock & roll records -firman bootleggia, niin kannattaa tyytyä kakkosvaihtoehtoon. Se, kuinka hyvin CD:n mukana tulevan 56 -sivuisen lehtisen pienellä präntätyt tekstit näkyvät, riippuu itse kunkin ikänäöstä ja lukurillien vahvuudesta.

Jukka