
Jokin aika sitten Muddy Manninen, nyt Gringos Locos- ja Wishbone Ash -kitaristikollega Ben Granfelt. Levyjen samanaikainen ilmestyminen lienee sattumaa, sillä Granfelt on vuosien kuluessa julkaissut jo useammankin soolokiekon. Toisaalta sattuma antaa hyvän tilaisuuden punnita Mannisen ja Granfeltin albumeita keskenään. Kitaristeinahan kumpikin on suvereeni, Mannisella painottuu rennolla kädellä annosteltu, maukas slide, Granfelt vääntää tuhdimmalla puristuksella.
”True Colors” -kiekolla jyllää voimatrio Ben Granfelt, Masa Maijanen (basso) ja Jari Salminen (rummut ja perkussiot). Myös Miri Miettinen (rummut), Miika Aukio (koskettimet), Bryn Jones (laulu) ja Magnus Axberg (koskettimet) lyövät persoonallisen leimansa.
Voimatrio-sana tuo tietysti mieleen samalla nimikkeellä koristeltuja klassikkokokoonpanoja. Granfeltin voimatrio on monista virtuoosilippua heiluttavista trioista poiketen tasavahva: toki Granfeltin kitara saa eniten ilmatilaa, mutta yhtä tärkeää on jykevästi rullaava komppi. Soitossa on vahva ajan ja tilan tuntu – en tosin tiedä tekoprosessia eli kuinka trio veti jytävankkuriaan. Meno on joka tapauksessa elävää ja vetävää.
Jossain Muta Mannisen levyn arviossa kuvailtiin musiikkia ”70-lukulaiseksi”. Mielestäni osuva eikä millään ilveellä alentava ilmaus, joka sopii myös Granfeltin levyyn. Maailmaa ei mullisteta, mutta tuon aikakauden parhaista ja toimivimmista elementeistä rakennetaan jykevä ja jytisevä soppa – välillä loisteliasta rytkettä, tuolla Granfelt näyttää melodisissa instrumentaaleissa herkän puolensa. Ja toki kitara myös vinkuu, mutta tyylillä ja hartaudella. Kuten yhdessä albumisuosikissani ”Arms of an Angel”: rauhallinen biisi, pitkiä, Gilmourmaisesti venytettyjä kitaraääniä, Floydmaista leijuntaa parhaimmillaan.
Loppua kohti albumi nostaa tempoa ja tehoa, riffit vyöryvät, Bryn Jones puristaa hänelle ominaisella kiihkeydellä. Muskelia löytyy! Kitaramaestro yltyy makoisaan tilutteluun, ei kuitenkaan itsetarkoituksellisesti. Päätöksessä rauhoitutaan öiseen hotellihuoneeseen Hampurissa, ”Late Night in Hamburg”. Runsaat kahdeksan minuuttia melodista kitaraherkkua.
”True Colors” on yksi niistä levyistä, jonka helposti lykkää soittimeen, kun kaipaa lohduttavaa kuunneltavaa – tuttua ja maistuvaa, mukana extra-annos potkua.
Ben Granfelt: True Colours (Broken Silence CD23341, 2020)
Filed under: Musiikki | Tagged: 70's rock, classic rock, kitara, rock | Leave a comment »