In spite of us being two old school veterans, we also want to know what’s happening around us, at this very moment. Keep us updated, send in those review copies!
Mainokset
Then there was one
Tätä blogia päivittää säännöllisen epäsäännöllisesti Pekka Koskivaara – mm. Musa-, Folk&Country- ja Back Beat-taustainen musiikin ja vinyylin suurkuluttaja ja keräilijä.
Retrokista löydät myös Keijo ”Keitsi” Lindgrenin muutaman vuoden takaisia kirjoituksia.
Levysi arvioitavaksi Retrokkiin? Lue lisää.
Vanhemmat jutut
Löydä omasi!
acid folk acid rock ambient americana aor beat blues blues rock britti-rock cabaret country country rock Detroit Espanja fantasia folk folkpop folkproge folk rock free jazz funk fuusio garage hammond hard rock heavy metal hippie improvisaatio indie indierock instrumentaali iskelmä jazz jazzlaulelma jazzrock kansanmusiikki keräily kitara krautrock laulelma levynkansi mod sixties pop post punk power-pop prog proge Progressive rock protesti psychedelia rhythm&blues rock rock'n'roll rockabilly Ruotsi-rock singer-songwriter sixties rock soul space rock sunshine-pop suomi suomi-blues suomi-folk suomi-pop suomi-rock suomiproge sweden beat tex-mex texas underground urku-jazz uusi aalto viihde vinyyli west coast
Mainokset
Autossa soi
17.1.2019
viime vuonna ilmestynyt Natalie Prassin ”The Future And the Past”. Edellinen – debyyttinsä – näki päivänvalon 2015, silloin Prass luettiin yhdeksi Matthew E. Whiten Spacebomp-tallin lupauksista. Silloin en oikein saanut otetta levystä: jumputtavaa citydiscoa, nykyaikaista laulaja-lauluntekijää, vähän Joanna Newsomea, viuluja, Kate Bushin perillinen ehkä, jokunen soul-balladikin. Paljon lupauksia, kiinnostavia biisejä, hajonta kuitenkin melkoinen.
No sitten silpaisin kaupasta tämän uutuuden, soitin kerran. Soitin uudelleen, ja vielä uudestaan… ”The Future And the Past” on pehmeä, lämmin, edelleen jumputtava, mutta nyt yhtenäinen ja tyylikäs. Tässä on uutta, mutta niin paljon vanhaa 70-lukulaista, inhimillistä ja itsestäänääntäpitämätöntä soulmeininkiä, että eläkeläinenkin herkistyy. Matthew E. White vaikuttaa edelleen taustalla.
Palaan debyyttiin vuosien tauon jälkeen. Se on täsmälleen sellainen miksi sen muistinkin: tyylikäs, mutta rivien välistä paljastuu yliyrittäminen, kaikki ja lisäksi tiskiallas, täältä pesee. Sitä vikaa ei ole uutuudella, olisiko sitten jaksettu kypsytellä rauhassa vai mikä.
Pekka
Sivut
Linkit
Löydä saitilta
Kirjaudu
Vastaa