• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 36 muun seuraajan joukkoon

Musa 11/1977: Kaamoksen ”Deeds and Talks” – Vuoden kotimainen albumi?

by O-M Oinonen

En enää yhtään epäile etteikö vuosi 1978 ole Kaamoksen lopullinen läpilyönti Suomen musiikkielämään ja suuren yleisön tietoisuuteen, sillä niin kovaa kamaa pojat heittävät debyyttialbumillaan. Kyllä me tiedämme, sillä tässä eräänä päivänä oli posti kuljettanut eteeni kasetin ”Deeds and Talks”, joka tekee arvioinnin hyvinkin mahdolliseksi.

Kaamos, turkulainen huippubändi, esiintyi jo viime keväänä tämän lehdykän sivuilla hyvin varteenotettavana nimenä. Hassuinta asiassa kuitenkin oli se, että tuolloin vain suppeat piirit tiesivät bändin olemassaolosta ja sen loistavasta musiikista. Suuri yleisö kysyi, että mikä se sellainen Kaamos oikein on?

Menneen kesän alkupuolella yhtye sai kuitenkin aikaan levytyssopimuksen M&T Productions -nimen lafkan kanssa ja avaimen Finnlevyn uusille studioille. Tätä kirjoittaessani on yhtyeen esikoisalbumi jo Tukholmassa kaiverrusvaiheessa ja markkinoilla marraskuun alkupuolella. Tätä ennen on kuitenkin tarkoitus julkaista single ”When Shall We Know” / ”Strife” niin sanoakseni puffaamaan albumia.

Aivan aluksi kuitenkin jotain Kaamoksen omia kommentteja albumista, omasta musiikistaan ja sen linjasta. Johnny Gustafsson:

–          LP:n nimeksi on päätetty panna ”Strife”-nimisen biisin ekat sanat ”Deeds and Talks”. Tämä tulee olemaan albumin avausraita. Nimeä oli kyllä ajateltu jo pitkään, mutta asiasta ei kuitenkaan syntynyt kun pelkkiä puheita. Nyt oli pakko ryhtyä sanoista tekoihin ja tulihan sekin lopulta tehtyä.

Laulujen synty ja omia näkemyksiä musiikista

–          Näiden kappaleiden synty on osittain aivan Kaamoksen alkuajoilta ja lähtöisin jopa ennen sitä. Teemoja ja joitakin kokonaisia jaksoja on Ipellä (Murtojärvi, guitar, vocal) ollut kasassa jo kolmekin vuotta sitten. Suurin osa sävellyksistä oli valmiina noin vuoden ennen kuin päästiin levyttämään. Kaikki biisit ovat Ipen säveltämiä. Jotkut biisit ovat muuttuneet bändin yhteisinä sovituksina ja toiset taas pysyneet melkein sellaisinaan. Jotkut kappaleet ovat saaneet aivan uusia muotoja ja osia sovitusvaiheessa. Jokainen tuo esille omat ideansa ja näkemyksensä kappaleesta ja tietysti henkilökohtaisen tulkintansa omasta osuudestaan.

–          Meidän musiikkimme on pop-musaa, tuoretta poppia tai oikeastaan olemme tavallinen rock-bändi. Kerro se nyt yksinkertaisesti. Voisin oikeastaan heittää lukijoille tarinaa siitä, mitä minun mielestäni on populäärimusiikki.

–          Pop-musiikki on sellaista, joka ei rajoita eikä karsinoi, sen enempää kuin kuulijakaan itseään. Pop-musiikkihan ei kiellä lainaamasta klassista, bluesia, jazzia, kansanmusiikkia, heavya, elektronimusiikkia tai käyttämästä jotain aivan muuta musikaalista, miksei myös epämusikaalista aihetta tai elementtiä.

–          Harmitti, kun katselin tv:tä eräänä iltana ja joku englantilainen pop-muusikko valitteli, että pop-musa kiertää kehää, eikä kukaan enää keksi mitään uutta – tajuamattaan omaa vahvaa panostaan kehitystä jarruttavana tekijänä.

–          Musiikkimme linja on ehkä hieman hajanainen hyvinkin erilaisine kappaleineen. Toisaalta sitä voisi mielestäni pitää monipuolisuutensa ansiosta hyvinkin positiivisena seikkana. On ainakin suuntauksia, mille hakeutua, jos linjaa on kavennettava.

–          Luulen, että seuraavasta levystä tulee yhtä monipuolinen, koska on ilmeistä, että siihen tehdään kaikkien bändin jäsenten osalta sävellystyötä.

Afterthoughts

–          Olemme täysin tyytyväisiä huomioon ottaen kaikki vallitsevat olosuhteet, emmekä suinkaan odottaneet ennakolta tämän ihmeempiä. Vikoja kyllä löytyy ja tiedämme myös mistä ne johtuvat. Emme kuitenkaan tahdo kertoa niitä kaikille lukijoille, koska ne eivät ole tärkeitä juttuja, eikä niitä suurin osa edes huomaa, tai tajua. Asiantuntijat toivottavasti ymmärtävät mistä on kysymys.

–          Emme usko, että Marcus music -studioilla olisi syntynyt sen kummempaa jälkeä kokonaisuutta ajatellen. Kummassakin vaihtoehdossa on omat hyvät ja vähemmät hyvät puolensa.

–          Olen myös touhunnut levyn kantta jo kesästä lähtien ja saanut taiteilija Tapio Kinnusen tekemään tuplakannen kuvan, joka on aivan fantastinen. Sisäsivuille tulee tekstit ja kuvat. Sitä sommitellaan yhdessä ja art workin tekee ystävämme Jokke Sumelius, jonka kynästä ovat lähtöisin myös kaikkien biisien sanat.

–          Olemme erittäin kiitollisia M&T-tuotannolle siitä, että olemme saaneet itse tuottaa koko homman alusta loppuun loistavassa ja kalliissa studiossa näinkin kireinä aikoina. Tänks Matti & Teppo + Järvi.

Näin siis Kaamoksen puolesta Johnny Gustafsson (Drums, vocals), joka välittömästi tämän jälkeen starttasi Tukholmaan äänittäjä Tom Vuoren kanssa valvomaan kaiverrusta, etteivät pääse latistamaan tähänastista työtä. Minun tehtäväkseni ei sitten enää jääkään muuta kuin käydä himokkaasti käsiksi itse musiikkiin.

Kaamos in action! Kuva "Deeds and Talks" -albumin sisäkannesta.

KAAMOS

Deeds and Talks

Strife – Are You Turnin’ – Delightful – Barokki – Isabelle Dandelion /// Moment – When Shall We Know – Suit Case

Sanonpa aivan suoraan, että pelkäsin jonkinlaista pettymystä tämän tuotteen myötä. Asiahan on hyvin usein niin, että jos live-tilanteessa on musiikki päässyt hyvin korkealle ja hankkinut mielettömän hienoja värähtelyjä, niin tämän jälkeen levyltä kuultavat samat biisit eivät tuotakaan vastaavaa nautintoa. Turhaan kuitenkin pelkäsin, sillä kyseessä on hieno albumi, joka toimii oikein komeasti. En yhtään epäile sanoessani, että tämä on kuin onkin vuoden kotimainen vinyyli. Eihän tällaista ole meillä ennen tehty ja tuskin tullaan tekemäänkään.

Tässä sivussa voi mainita myös siitä Iltatähti-hommasta, joka ei kaikkien mielestä ollut yhtään onnistunut. Syynä yksinkertaisesti oli se, että nauhoitustilanne oli hieman sekava, ei siinä voinut latautua ja kerätä fiilistä. Toisaalta myös äänityshän oli aivan pielessä. Meikäläisen mielestä yhden tv-jutun perusteella tuomitseminen osoittaa jo kovin huonoa makua. Eli, ennen kuin vielä sanotte jotain, kuunnelkaa ensin albumi tai bändiä lavalla, vaikutus on hieman toinen tämän jälkeen.

Vaikein pala on kuitenkin jaotella albumia biisi biisiltä, sillä kyseessä on hyvin monimuotoinen ja vaihteleva teos. Tuntuu hieman siltä, että se mitä kuulen, on vallalla olevien musiikkisuuntien hyvällä maulla sulatettu kokonaisuus. Toisin sanoen se, mitä Johnny tuossa aiemmin sanoi populäärimusiikista, pitää hyvinkin paikkansa.

Aloitetaanpa sielä helpoiten avautuvasta päästä. Ensimmäisenä korviani hyväili hyvin kaunis ja hidas ”Isabel Dandelion”, joka ei laulun lisäksi pidä sisällään muuta kuin flyygelin, akustisen kitaran, linnunlaulua ja puron solinaa. Ilmeisestkin biisi, josta kaikki pitävät ja joka sopisi hyvin vaikkapa discojen viimeiseksi biisiksi eteerisen, kaipaavan tunnelmansa ansiosta. ”Tää on vähän kuin meidän Yesterday”, väittivät jätkät.

Toisena melko helposti avautuvana biisinä voisi mainita raidan ”Barokki”. Instrumentaalina se seurailee ilmeisen selvästi tuon vanhaklassisen ajan sointukulkuja. Jos oikein ylitän itseni niin sanon, että tämä biisi yhdistää itseensä gotiikan monumentaalisuuden ja renessanssin rehevän tunnevoiman. Toteutukseltaan hyvin pirteä ja elävä biisi.

Seuraavana onkin vuorossa se singlebiisi ”When Shall We Know”, keskitempoinen funkypala, joka on ehkä lähellä Stevie Wonderin kartoittamaa tyylisuuntaa. Hieno kertosäkeen toteutus tahdinvaihdoksen myötä sekä yllättävän velmuileva, puheellinen loppu täydentävät biisin komeasti.

”Are You Turnin’” toi mieleeni aloituksellaan aluksi sinisellä taivaalla leijailevan lokin (ihan totta). Hetken kuluttua biisi muuttuu jotenkin hyvin tutuksi, mutta kun en tiedä, tahti kuitenkin vastaa samaa, kuin nuori varsa tyynen rauhallisesti astelisi kivisellä kadulla. Joka tapauksessa yksi lempiraidoistani jostain Procol Harumin ja Spirin väliltä, jos sitä jotenkin voisi sisällöltään ilmaista.

”Delightful”-raidassa tahtilajit vaihtelevat muodostaen paikoitellen hyvinkin maalauksellisia kokonaisuuksia. En voinut sille mitään, että välillä kävi mielessäni Jethro Tull, välillä renessanssin ajan Ranskan keikistelevät hovit trubaduureineen.

”Moment” on paikoitellen myös hyvin funky, mutta loppua kohden edetessä kaikkea muuta kuin sitä. On oikeastaan aivan mieletöntä eritellä tämänkään biisin monisärmäisiä kohtia ja yllättäviä iskuja. Ehkä riittää, kun sanon, että kyseessä on hyvin lähellä Kaamoksen tavaramerkkiä oleva biisi. Olotila jakautuu Ipen ja Kyöstin (Laihi, keyboards, vocals) jännittäville, jänteville pienimuotoisille näytöille (patoutunutta energiaa), joita Johnnyn rummut ja Jakke Leivon vähäeleisen jykevä basso kiinteästi tukevat.

”Suit Case” käynnistyy iskevällä urkuintrolla, jonka aikana voisin hyvinkin kuvitella hääparin astuvan riehakkaasti kirkkoon. Meininki jatkuu tästä eteenpäin kepeästi jazzahtaen, ehkä Jimmy Smithin henki leijuu jossain. Ipe irroittelee kitarastaan sympaattisen, elävän soolon, johon Laihi vastaa kristallinkirkkailla sävyillään mooginsa kera. Kyseessä on hyvin kaksijakoinen biisi. ”Suit Case” -teema heitetään laulun ja urkujen vuoropuheluna. Meno muuttuu rokahtavammaksi ja osoittelevaksi. Yes, hyvin monenlaisia aineksia sisällään pitävä proggisbiisi.

Tuntuu vähitellen siltä, että meikä vaan toistaa itseään. Siitä ilmeisenä seurauksena sanon jäljellä olevasta ”Strife”-raidasta sen, että se muistuttaa ”Delightful”-biisiä meiningiltään, eikä missään nimessä ole huono. Tulevan singlen kakkospuoli ja albumin avaaja.

Näin sitä päästiin loppuun ja pelkään, etten ole pystynyt paljastamaan murto-osaakaan tämän mallikkaan albumin sisällöstä. Kyseessä on teos, joka toimii hyvin monella tasossa ja joka olisi jokainen koettava itse. Herää kysymys: mihin tämä bändi pääseekään, kun esikoisalbumilla ollaan jo näin korkealla?

On hieman sääli, kun kiireen painaessa päälle en ehdi sen enempää syventymään Jokke Sumeliuksen lyriikkaan, sillä se on aivan täysipainoista, verevää kamaa, joka toimii bändin musiikissa täydellisesti.

Totean vielä lopuksi, että Kaamos on tärkeintä mitä suomalaisessa musiikkielämässä on tapahtunut sitten Wigwamin syntymän.

Lainattu Musa-lehdestä 11/1977, O-M Oinosen luvalla, thanks!

Yksi vastaus

  1. Harmi ettei toista albumia sitten syntynyt… Paitsi että Gustafsson on vähän yhdessä haastattelussa väläytellyt Kaamoksen 2010-luvun paluun ulottuvan studioonkin asti, mahdollisesti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: