Retrokki kuuntelee: Terence Boylan ”Alias Boona” (Verve Forecast 1969)

Nuoren laulaja-lauluntekijän esikoissoolo, vilkkaalla mielikuvituksella musiikin voisi tulkita sisäsiistiksi Steely Dan -tyylin esiasteeksi.

Tätä levyä metsästin pitkään puolivillaisesti, kunnes se jostain huutokaupasta ilmaantui.

Kyllä, kyseessä on sama Terence Boylan, jonka omannimistä vuonna 1977 julkaistua Asylum-kiekkoa löytyi aikoinaan joka toisesta cut-out-laarista (Asylum 6E-1091). Monista muista löytölaareihin alennetuista levyistä poiketen Boylanin kiekko on varsin tai oikeastaan erittäinkin laadukas. Se poiki jopa hitinpoikasen, kun Iain Matthews levytti kevyen melodisesti rullaavan ”Shake It” -biisin. Soittajina oli iso tukku siistimmän amerikanrockin huippunimiä.

Vuonna 1980 ilmestyi ”Suzy” (Asylum 6E-201) – se kuulosti näihin korviin oudolta ja sekavalta kunnes luin, että kiekko on itse asiassa koostettu kahta erityyppistä albumia varten toteutetuista biiseistä. Siinäpä ne Terence Boylanin julkaistut äänitteet; jollain kokoelmalla (”Terence Boylan”, Spinnaker SP-A307, 1999) löytyy tosin vielä kolme muualla julkaisematonta kappaletta. Tuo Spinnaker on muuten Boylanin oma levymerkki.

Jos nyt kuitenkin palataan aikaan ennen löytölaaripresenssiä.

Boylan oli saanut ensimmäisen kosketuksen levyttämiseen yhdessä isoveljensä John Boylanin kanssa The Appletree Theatre -nimellä julkaistulla ”Playback”-albumilla (Verve Forecast FTS-3042, 1967). Ja kyllä, isoveli John Boylan on se mm. kuuluisana country-rock-tuottajana nimeä tehnyt kaveri. The Appletree Theatren levy on löyhä juonellinen konseptikiekko, välipuheet ja -soitot sitovat melodisia pop-biisejä. Levy on tuote aikakaudelta, jolloin kokeiluja sallittiin ja niihin yllytettiin. Biisit ovat kuitenkin laadukasta, melodista poppia, soittajina mm. Larry Coryell, Eric Gale… Alkuperäinen vinyyli maksaa, CD-uudelleenjulkaisua taitaa vielä olla saatavilla (Spinnaker SP-302 ja Rev-Ola CRREV287).

John Boylan vaihtoi lokaationsa New Yorkista Kaliforniaan ja löysi oman polkunsa. Terence – silloin vielä Terry – jäi Bard Collegeen opiskelemaan, siinä sivussa musiikkia harrastaen. Tai sitten toisinpäin, sillä tuloksena oli ”Alias Boona”, titteli Terry Boylanin lempinimestä.

And introducing: Donald Fagen & Walter Becker

”Alias Boona” lienee ensimmäinen julkaistu albumi, jolla tulevat Steely Dan -mestarit Donald Fagen ja Walter Becker, Terence Boylanin opiskelukaverit Bard Collegesta soittavat, Walter Becker kitaraa ja bassoa, Don Fagen koskettimia. Demobiiseistä koostuvat puolivillaiset Dan-bootlegit (mm. ”Sun Mountain”, ”Old Regime”, “Stone Piano”) ja soundtrack ”You’ve Got to Walk It Like You Talk It or You’ll Lose That Beat” on äänitetty vasta “Alias Boonan” jälkeen.

Vajaa parikymppisten Boylanin, Fagenin ja Beckerin lisäksi Boylanin visioita rytmittävät rumpalit Herb Lovelle, Jimmy Johnson ja Darius Davenport.

Nuorten kavereiden toteuttamaksi albumiksi ”Alias Boona” on varsin kypsä ja täysipainoinen. The Appletree Theatren lievä sekoilu ja taiteilu – jossain viitataan, ironisesti tai ei, Boylanin veljesten psykedeelitesteihin – on jäänyt taakse. Ja vaikka Boylan 60-luvun alussa kiersi New Yorkin folk-klubeja kitaran ja lauluäänensä kera törmäten mm. Bob Dylaniin, levy ei myöskään ole nostalginen folkkaritrippi. Näin jälkikäteen arvioituna albumin näkee osoittavan suuntaa kohti nuorisomusiikin perustyylejä tehosekoittanutta sliipatumpaa FM-rockia. Silti: aika huima mielikuvitus pitää kuitenkin olla, että tältä levyltä tuoksahtaisi Steely Danin myöhäisemmän kauden älykkö-rockjazz tai Eaglesien hajustevapaa AOR.

Kaikki kappaleet ovat Terence Boylanin omaa käsialaa paitsi albumin avaava Bob Dylanin ”Subterranean Homesick Blues”, entisen folk-klubikaverinsa klassikko. Boylanin käsissä biisi saa täysin uuden takin. Sanat ovat samat, sävel vähän sinne päin, sovitus kertoo kerralla koko ”Alias Boonan” eli kupletin juonen.

Akustinen kitara, piano, basso ja laiskat rummut, välillä orpo sähkökitara ulvaisee. Boylanin lämmin ääni kuljettaa biisejä, laulettu varovasti varpaillaan, tunnelmaa särkemättä. Biisit voisivat olla vaikka makuuhuoneessa tai tässä tapauksessa tietysti opiskelijakämpässä äänitettyjä – en tarkoita kotikutoisuutta vaan intiimiä tunnelmaa. ”This Old Town” on vieläkin karsitumpi, vain Boylan ja rytmikäs akustinen kitara. Biisi muistuttaa John Sebastianin pesusoikkobluesia. Sama setti ja ”No Second Time” – Phil Ochs -vaikutteinen laulelma.

Sähkökatkaisin käännetään asentoon On: ”Bring the Whole Family” kaartaa tarinassa ja toteutuksessa lähelle Harry Chapinia. ”Glasses” tuo muistuman Don McLeanista, ylväs sävel, laulettu pää uljaasti pystyssä, tuulta päin. ”Deep in the Middle” tankkaa hieman The Bandin biopolttoainetta, piano ja urut, rähjäinen sähkökitara, ehkä maalattiakin. Sitä löytyy lannalla terästettynä ”County Fair” -humpasta: en tiedä onko parodia tai ei, tosissaan kaupunkilaiskaverit tuntuvat muutamaa Boylanin mörähdystä lukuun ottamatta kuitenkin olevan.

“What A Way To Go” ja ”Hey Hanna” – väljiä ja intiimejä. Jälkimmäisen pystyn hyvin kuvittelemaan vaikkapa Timothy B. Schmitin laulamaksi ja jopa säveltämäksi. Kun nyt tein pitkästä aikaa pistokoneen Boylanin Asylum-debyytille, ja näppäsin soimaan ”Don’t Hang Up Those Dancing Shoes” -kappaleen, tunnistan oitis saman levollisen biitin ja hieman surumielisen melodisuuden. Enemmän sähköä tosin, tasavirtaa kuvittelisin.

Yleisilmeeltään miellyttävän akustinen ja laiskahko, lyhyitä biisejä, vaihtelevia tunnelmia. Eipä tämä maailman omaperäisin levy ole, pätevä ja sujuvasti kuunneltava kumminkin.

Pekka

Terence Boylan: Alias Boona (Verve Forecast FTS-3070, 1969)

http://www.terenceboylan.com