Konstailematonta, vähän räävitöntä äijärockia Turusta. Debyyttialbumi, soittajilla kokemusta useista muista kokoonpanoista.
Piirrän mielessäni tasakylkisen kolmion. Kolmion keskelle kuvittelen nimen Telenovelas. Kuvion kärkiin hahmottelen yhtyeen musiikin alkuaineita. Ne hieman vaihtelevat biisistä toiseen, mutta lopulta päädyn omaa mieltäni tyydyttävään kompromissiin.
Oasis. Lords of the New Church. Paul Oxley’s Unit.
En yhtään tiedä, mitkä Telenovelas-soittajien omat lähtökohdat ja suunnitelmat ovat olleet, mutta näiden kolmen nimen yhdistelmältä ”I am the Destroyer” tästä kuuntelijasta kuulostaa. Pienemmillä kertoimilla lisään vielä pari nimeä: Iron City Houserockers ja Stranglers. Suoraviivaista, konstailematonta, vähän räävitöntä äijärockia Aurajoen varrelta. Kotipaikka ei tosin leimaa musiikkia millään tavoin: yhtä hyvin Telenovelas voisi tulla mistä kaupungista tai muulta paikkakunnalta tahansa. Tageiksi merkitsen #garage, #power rock, #space rock.
Miksi nöyristellä?
Onhan näitä ärjyjä ja äijämäisiä, tummanpuhuvilla äänenpainoilla operoivia laulajia ollut tietysti ennenkin: Liam, Mick, Stiv… Telenovelasin laulaja vertautuu näihin hyvin. Laulajan nimi?
Salanimiä on tietty kiva keksiä ja hykerrellä etukäteen vaikkapa kirjoittajille aiheutuvaa hankaluutta. Siksi kirjoitan soittajien nimet tämän ainokaisen kerran: Von Hö££e (laulu), Roswell (kitara, koskettimet), Criswell (kitara), Bácchus Övermüch 6 ½ (basso) ja Space Salaud (rummut). Kaipa heillä oikeatkin nimet on, ehkä vielä tunnetut sellaiset, koska lopputulos on näinkin tuhdin ja ammattitaitoisen kuuloista.
Että se laulajan nimestä.
Levyn mukana tulleessa saatteessa mainitaan yhtyeet Wojciech, Hundred Million Martians, Crystal Extasy, Harvest Bell ja Stanislaw – näissä soittajat ovat ilmeisestikin vaikuttaneet / vaikuttavat. Biisit ovat kokonaisia ja kompakteja, yhtään täyttä hutia en havaitse. Kyseessä on painotetusti yhtye, ilman sen kummempia sankarisooloja.
Saatteessa musiikkia kuvaillaan termillä ”sci-fi-rock”. Olisiko sitä sci-fiä sanoituksissa, sillä musiikki polkee paria syntikkalurausta lukuun ottamatta erittäinkin maanläheisesti.
Se tuhtiudesta ja ammattitaidosta.
Kolmion selitys
Jämäkkää ja menevää poljentoa, parissa kappaleessa hyvin kaupunkilaista katujen tunnelmaa: Springsteenin mieleen (tarkoituksella?) tuova melodinen ”Countless Dimensions to Visit And Send Postcards from”, Neil Youngilta omaksutun jättiläisriffin varassa huojuva ”Nuevo Paraiso Sundown ”. Pieni aurinkoinen poppikevennys nimeltään ”Queen of the Moths ”. ”Black Curtains” lähinnä 80-luvun alun tuhdin rockin melodisempaa puolta.
Ja se ärtsysti, rujosti ja repivästi ääntelevä, mikrofonia tiukassa puristuksessa silmät kiinni hellivä Von Hö££e.
Suosittelen kuuntelua kuulokkeilla, jolloin biisien ominaisuudet – ja kiekon monipuolisuus – pääsevät parhaiten oikeuksiinsa.
Pekka
Telenovelas: I am the Destroyer (Plastic Passion PVC 087, 2013)
facebook.com/telenovelastheband
myspace.com/telenovelastheband
Filed under: Musiikki | Tagged: garage, power-rock, space rock |
Retrokkiblog 
[…] I Am the Destroyer -arvostelu Retrokissa […]