Jos melodinen McCartney-vaikutteinen pop-rock kiinnostaa, tähän unkarilaisen – tai oikeastaan transsilvanialaisen Ákos Bogáti-Bokorin verkostoimaan projektilevyyn kannattaa ehdottomasti tutustua.
Tämä levy tuli ostettua muutaman viikon takaisen Robert Webb-Paidarion keikan yhteydessä. Hyvinkin erityyppisistä ja -maalaisista muusikoista ja laulajista yhteenkurotussa kokoonpanossa kitaraa soitti Ákos Bogáti-Bokor. Vaikka mies oli toki teknisesti taitava, ehkä rooli tuossa nimenomaisessa projektissa jäi hieman irralliseksi. Itselleni tuon keikan merkittävintä antia olivat laulajatar Jenny Darrenin tanakat tulkinnat – ihan tuli mieleen varhaisen Vinegar Joen Elkie Brooks ja hänen pidäkkeetön naisenergiansa. Jo 70-luvulla uransa aloittaneesta Darrenista voisin sanoa, että ”täti antoi palaa”, jos se ei kuulostaisi niin kornilta ja alentavalta.
Anyway, koskapa kitaristien levyjä on tullut osteltua, kaappasin myyntipöydältä Ákos Bogáti-Bokorin nimissä myydyt ”The Cosmic Remedyn” ja ”Yesterdays”-kiekot. Odotuksia ei ollut niin minkäänlaisia. Itseriittoista vingutusta? Idän ja lännen ristisiitosta? Sähköistä vai akustista – sillä keikalla Bogáti-Bokor oli soittanut molempia?
”Yesterdays” osoittautui alun perin vuonna 2006 Unkarissa pikkumerkillä ilmestyneen ”Holdfénykert” albumin uudelleenjulkaisuksi. Melodista, ehkäpä eniten suomalaisen Scapa Flown mieleen tuovaa laulettua progerockia sävytettynä huilulla ja keveähköillä jazz-vivahteilla. Ei todellakaan sankarisoolojen varaan rakennettua pöhötystä tai kitaristin egon tyhjänpäiväistä pullistelua. Bogáti-Bokor paljastuu kelpo säveltäjäksi, joka pystyy hallitsemaan kokonaisuuksia. Jo ”Yesterdays” vilauttaa miehen pop-sensibiliteettiä.
Vasta nyt pääsemme otsikon aiheeseen
Sekä ”Yesterdaysin” että ”The Cosmic Remedyn” on julkaissut suomalainen Seacrest. Tuon merkin puuhamies, Paidarionin ja Mist Seasonin rumpali Kimmo Pörsti myös soittaa jälkimmäisellä. Bogáti-Bokorin ja Pörstin lisäksi The Cosmic Remedyn ydinnelikkoon lukeutuvat italialainen basisti Francesco Faiulo ja kultakurkku Brasiliasta, Tico De Moraes. Vierailijoita on monia, kuuluvimpina naislaulajat Iulia Paradau, Vera Klima ja jo ”Yesterdaysilla” pistäytynyt Andrea Ercsey.
Projektin nettisivuilla Bogáti-Bokor kertoo, että musiikki on syntynyt muutaman vuoden aikana, osin keskeneräisiä biisiraakileita viimeistelemällä. Yksittäiset sävellykset on ryhmitelty neljään temaattiseen osaan: ”Childhood Suite”, ”A Suite-case of Memories”, ”Lost Marbles Suite” ja ”Farewell Suite”. Ja hyvä niin, sillä tyylillisesti osat poikkeavat hyvinkin paljon toisistaan. Tehosekoittimeen laitettuna levyn 14 kappaletta olisi muodostanut erittäin kokkareisen smoothien.
”Childhood Suite” solahtaa melodiseen, lauluvoittoiseen Genesis-genreen, syntikalle, sähkökitaralle ja huilulle tarjotaan soolotilaa. Basisti Faiulo ja rumpali Pörsti kiristävät ja höllentävät rytmiruuvia vakuuttavasti. Avausbiisi ”Overture” on menevä jazz-rock-instrumentaali. Ajallisesti ollaan tukevasti 70-luvulla. Osan – ja seuraavankin laulaa Tico De Moraes.
Sitten vaihdetaan päälle kevyempi vaihde: ”A Suite-case of Memories” on selkeästi popimpi ja viihteellisempi osa. Nilsson, McCartney, Emitt Rhodes – ”Susie And Me” solahtaa melodisen popin mestareiden työkalupakkiin hieman melankolisine sävelineen, marssipianoineen, jäntevine Pilot-kitarasooloineen ja falsettikuoroineen. ”I’ll Be Your Friend” on aivan loistava akustinen McCartney-pastissi, yksityiskohdat kuten taputukset ja loppuosan ukulele kertovat yksityiskohtien ymmärryksen tärkeydestä. Biisille löytyisi aitiopaikka Maccan varhaisilta soololevyiltä. En voi välttyä ajattelemasta myöskään Sondre Lercheä.
”Lost Marbles Suite” ja laulajaksi siirtyy ensin Vera Klima (”Daylight Dreaming”), sitten Iulia Paraday (”Story of a Prince” ja ”Blue Sea”) ja lopuksi Andrea Ercsey (”Song Without a Home”). Melodiset sävellykset, Bogáti-Bokorin täyteläiset taustasovitukset ja -soitot sekä kiireetön tunnelma muokkaavat osasta viihteellisimmän. Jos jonkun relevantin referenssin haluaisi mainita, se olisi ehkä Rumer. Tykkään, koska tykkään viihteestä! Varsinkin ”Song Without a Home” on sävellyksenä ja sovituksena dramaattisen upea.
”Farewell Suite” alkaa akustisella alkusoitolla (”Welcome to the Pepperland Lounge”), sopisi vaikkapa McCartneyn ”Ram”-albumille. ”Train to Nowhere” on 80-luvun parasta silloin julkaisematonta äärimelodista poppia, esimerkiksi Crowded House voisi olla tästä ylpeä. Tosin samaa puuta veistetään edelleen näinäkin päivinä, tähän se kyljellään oleva kasi eli äärettömän merkki. ”Hiding from the Sun” päättää levyn vähän samoissa tunnelmissa, melodiassa vinkataan 60-luvulle kuten myös takaperoisessa sähkissoolossa.
Aika nostaa hattua.
Ensin Ákos Bogáti-Bokorille: 14 melodista, vaihtelevaa ja tyylitajuista sävellystä. Pieteetillä toteutetut sovitukset: ei liikaa, ei liian vähän, soitinvalinnat nappiin – ja kuhunkin tyyliin – osuneita. Ja vaikka taitava instrumentalisti onkin, Bogáti-Bokor on malttanut olla täyttämättä biisejä sooloilla eli egolla. Toiseksi hattu päästä Kimmo Pörstille: ”The Cosmic Remedy”- ja ”Yesterdays”-tallenteiden julkaisu on kulttuuriteko. Toivottavasti saavat vastakaikua.
Pekka
The Cosmic Remedy: ”The Cosmic Remedy” (Seacrest SCR-1007, 2013)
Filed under: Musiikki | Tagged: pop, power-pop, sixties pop, sixties rock |
Retrokkiblog 
Jätä kommentti