• Then there was one

    Tätä blogia päivittää säännöllisen epäsäännöllisesti Pekka Koskivaara – mm. Musa-, Folk&Country- ja Back Beat-taustainen musiikin ja vinyylin suurkuluttaja ja keräilijä.

    Retrokista löydät myös Keijo ”Keitsi” Lindgrenin muutaman vuoden takaisia kirjoituksia.

  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

    acid folk acid rock ambient americana aor beat blues blues rock britti-rock cabaret classic rock country country rock fantasia folk folkpop folkproge folk rock funk fuusio garage hammond hard rock heavy metal hippie improvisaatio indie indierock instrumentaali iskelmä jazz jazzlaulelma jazzrock kansanmusiikki keräily kitara laulelma levynkansi mod sixties new wave pop post punk power-pop powerpop prog proge progressiivinen folk Progressive rock protesti psychedelia rautalanka rhythm&blues rock rock'n'roll rockabilly Ruotsi-rock singer-songwriter sixties rock soul southern rock space rock sunshine-pop suomi suomi-blues suomi-folk suomi-pop suomi-rock suomiproge sweden beat underground urku-jazz uusi aalto viihde vinyyli west coast
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

  • Blogin tilastot

    • 144 984 hits

Retrokki kuuntelee: Devil Dog Road ”Next Exit”, 2017

Vaikka Suomi on rock’n’rollin luvattu maa, näille korville suoraviivainen ja varsinkin rockabillyyn kallellaan oleva variantti kuulostaa usein muodon vuoksi tehdyltä. Ulkoiset puitteet ja genren ominaispiirteet ovat hallussa, sisällön ja hengen sekä variointikyvyn kanssa on vähän niin ja näin. On tietysti loistavia poikkeuksia kuten Melrose, jolta löytyi ja löytyy vimmaa ja viimaa.

Siksi tartuin Devil Dog Road -trion ”Next Exit” -kiekkoonkin varovasti: ”jos levyn 13 biisiä ovat yhtä ja yhdenmukaista tuuttausta…”.

No, tuuttausta löytyy, ja formaattikin pysyy aika pitkälti samana. Rock’n’rollia hienoisella americana-vivahteella, ei hienostelua, ei hikipisaroiden piilottelua. Miesten taakseen jättämät mailit lienevät kuitenkin tuoneen kyvyn katsoa kannen alle, ja virittää masiinaa. Laulaja, laulunkirjoittaja ja kitaristi Hynde Hynönen, basisti Arto ’Pieni’ Iso-Antila sekä rumpali Tapo Leppänen ovat taittaneet matkaa jo hyvän tovin, eikä kiinnostus pysähdy enää kiiltoon ja kimalteeseen. Soitossa ja laulussa on sopivasti rupea ja rähmää, biiseissä melodista kierrettä ja riffikiihkoa.

Vähän samantyyppistä mielihyvää tunsin vuosikymmeniä sitten, kun kuuntelin Dan Bairdin ”Buffalo Nickel” -kiekkoa. Se oli mehevä yhdistelmä kirpeää ja makeaa, mukaansa imaisevia melodisia kitarariffejä ja kadunkarheaa laulua. Jotain hämärästi countryyn vivahtavaakin musiikissa oli, vaikka en sitä oikein saa sormella tökättyä. Olisiko se soiton rentous, se pieni klappi joka erottaa inhimillisen mekaanisesta?

Sellainen on myös Devil Dog Road ja ”Next Exit”.

Pekka

Devil Dog Road: Next Exit (Devil Dog Road D2DCD0117, 2017)

http://www.devildogroad.fi/

www.facebook.com/devildogroad

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: