Retrokki kuuntelee: Jeavestone ”Human Games”, 2016

Jeavestone Human GamesAlbumi numero kolme näiltä taiteilijanimien taakse piiloutuvilta, sienten lailla vaikutteita imeneiltä ja niistä omintakeisen rock-keitoksen kokanneilta kalajokilaisilta.

Yhtyeen musiikkia on jossain kuvattu prog’n’rolliksi – ja ihan osuvasti. Pohjilla on jykevä rock, josta moukaroidaan esimerkiksi huilun, taustalaulujen, jousien ja koskettimien avittamana monisärmäinen Jeavestone. Vaikka ”Human Games” on ajatuksella suunniteltu ja pieteetillä toteutettu, olen kuulevinani myös hyväntahtoista leikittelyä laadukkailla vaikutteilla. Olkoon se sitten sitä progressiivisuutta.

Prog’n’roll siis. Saman nimikkeen alle sopisivat sellaisetkin klassikot kuin Jethro Tull, Queen ja Led Zeppelin, kaikki hyvin hyvin omailmeisiä. Omaa positiivista polkuaan tallaa myös Jeavestone, soittajien aliaksia myöten: Jim Goldworth (laulu, kitarat, koskettimet), Mickey Maniac (kitara, taustalaulu, koskettimet), Tommy Glorioso (basso) ja Kingo (rummut).

Albumin avaava pianovetoinen, klarinetin, jousien ja äijämäisen enkelikuoron koristama ”Another” olisi sopinut myös jonkin Queen-klassikon virittäjäksi. Taustalaulut tapetoivat värikkäästi myös muita kappaleita, kuulen niissä kaikuja Johnin, Paulin ja Georgen harmonioista. Samoin kuulen ensin mainitun herran vaikutusta ”Dinner at Eight” -biisin tarkoituksellisesti hieman jäykästi askeltavassa pianovetoisessa popmelodiassa. Ja pyöriipä värityksenä myös kersantti Pippurimaista musiikillista kaleidoskooppia ja puheensorinaa: all together now!

”Aurora Borealis Man” kuuluu paljon kuulleisiin korviini samanlaiselta viritykseltä kuin 10cc:n ”Dreadlock Holiday”. Kumpikaan reggaerytmejä hyödyntävä biisi ei ole esittäjänsä musiikkia edustavimmillaan, ehkä kuitenkin tarttuvimmillaan? Jeavestonen tutkielma on räppeineen ja loppuosan kitaravalleineen brittivertausta monimuotoisempi ‒ onneksi. ”Human Games” eli albumin nimikappale on hyvä osoitus Jeavestonen runsaudensarvesta: tiukka sähköinen komppi, tanssittava iloinen rytmi, moniääninen Queen-kuoro, lopun jousivetoinen, jopa sinfoninen ja sankarillinen paisutus.

Koska musiikissa tapahtuu paljon ja koko ajan, kyllästymisestä ei ole pelkoa. Olen pyörittänyt levyä muutaman päivän välein, ja joka kerta löydän itseni hymyilemästä ja hykertelemästä nerokkaalle koukulle tai yksityiskohdalle. Esimerkkeinä vaikkapa ”Monkeys of Tycoonin” akustisen kitaran säestämä hillitön huiluosuus ja sitä seuraava krautjyrä sekä ”Nuclear Superstarin” megariffi, sitarin värittämä laulu, sirtaki-väliosa sekä loppupaisutuksen tribaalikuoro.

Eihän tästä voi olla pitämättä! Kuten ei tästäkään, jo pari vuotta sitten ladatusta videosta: hillitön!

Pekka

Jeavestone: Human Games (Presence Records PRECD057, 2016)

www.jeavestone.com

www.facebook.com/Jeavestone

www.runningmoose.fi

 

Mainokset

Yksi vastaus

  1. ’Human games’-pala kuulosti hyvältä. Ostin muinoin ’Spices, species…’. T
    Tykkäsinkin. Ostan tämänkin. Tack.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: