Retrokki kuuntelee: Sirja & Konfuusio ”Mielen sensuuri”, 2017

sirja-ja-konfuusio”Moi Keijo ja Pekka! Kiitos hyvästä ja hauskasta blogistanne. Tässä tammikuussa 2017 julkaistava debyyttialbumini.” Näin alkaa Sirja Puurtisen kirjoittama saate, aiheena hänen ja yhtyeensä debyytti ”Mielen sensuuri”. Sirjan mainitsema julkaisuajankohta tarkoittaa vinyyliä, koskapa cd tuli postissa jo joitain viikkoja sitten.

Mutta nythän onkin jo tammikuu 2017!

Virallisempi tiedote toteaa, että ”Puurtisen tavoite on pyrkiä tarjoamaan isolle yleisölle omaperäistä ja ajattelua vaativaa hengenravintoa vastapainona kaupalliselle tarjonnalle”. Ainakin osan tuosta tavoitteesta ”Mielen sensuuri” kyllä selättää, sen verran omaperäistä ja täräyttävää indierockia musiikki on. Hauras runotyttö Puurtinen ei ole, vaikka kappaleiden nimissä ja sanoituksissa riimitelläänkin. Nuorta vihaista naista hänessä on, mutta myös ihmetystä elämän ilmiöiden edessä.

Ison yleisön halattavaksi albumi saattaa kyllä vaatia liikaakin ajattelua ja avarakatseisuutta.

Sirjan sävellyksissä on särmää, samoin toteutuksissa, laulusta puhumattakaan. Naispuolinen Kauko Röyhkä ja hänen Narttunsa ehkä? Puurtisen ärhäkkä laulu ei jätä kylmäksi, taipuisista melodioista ja kurveja nuolevasta äänestä tulee mieleen Costi, puristuksesta ja intohimosta ehkä Moon Cakes -yhtyeen Aino Roivainen.

Biisit eivät sovi jokapäiväisiin kaavoihin, sähköistä vääntöä riittää. Silloin, kun sanoitukset vaativat, osataan hiipiä ja hissutella ja sitten taas päästellä menemään kuten sähköisessä ”Erehdys”-bluesissa. Sitä edeltävä ”Pääni on vankila” taas tarjoaa häröilyä ja pään sisäistä sekasortoa. ”Hiljainen paluu” aloittaa kulkunsa rauhallisesti, mutta kasvutarina kasvaa suorastaan kosmisiin mittoihin säröisen kitaran ja taustalla huojuvien koskettimien kannattamana. ”Kehyksissä eksyksissä” on popmainen, jopa iloisesti hyppelehtivä, ja sellaisenaan keventää levyn aika vakavaa ilmettä.

Vaikka kaikki biisit ovat Puurtisen käsialaa ja arvatenkin sielunmaisemaa, Ossi Nurmela, Tommi Wehmas ja Jussi Peevo vyöryttävät niihin omaa suurieleistä paatostaan, välillä räkärockin sekasortoisellakin svengillä (”Pääni on vankila”), välillä kunnioitettavalla tyyneydellä ja itsehillinnällä (”Humallun hurmiosta”).

”Mielen sensuuri” on varsin valmis debyytti. Ei kuitenkaan kypsä, vaan medium ja hieman verestävä, sellaisista voimaantuville.

Pekka

Sirja & Konfuusio: Mielen sensuuri (SIP-0013, 2016)

http://www.sirjakonfuusio.com/

www.facebook.com/sirjakonfuusio

Mainokset