• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 38 muun seuraajan joukkoon

Näistä kansista pidämme

Psychoplasma "Radio Flies", Gaga Goodies GOOD 5, 1988.

Maneige "Ni vent... ni nouvelle", Polydor 2424 143, 1977, Kanada / Quebec

Frendz "A New Kind of Day", RCA Victor PL 40204, 1981, Suomi

Time Traveller "Time Traveller - Chapters 1 & 2", Jäänsärkijä JS 007, 2008, Suomi

Amon Düül 2 "Phallus Dei", Sunset SLS 50257, UK 1972. Uusintajulkaistu vuoden 1969 albumista, jossa on täysin toisenlaiset kannet.

Lise & Luc Cousineau "Tout le monde est heureux?!", Polydor 2917 006, Kanada / Quecec 1971.

Earl "Fatha" Hines "The Imcomparable Earl "Fatha" Hines, Gala GLP 316, Englanti 1957.

Keith Jarrett & Jack DeJohnette "Rita + Daitya", ECM 1021 ST, Saksa 1973.

Le Match "Légendes", Trans-Canada International TSF 14701, Kanada / Quebec 1974.

Terry Ber: Through the Eyes of Terry Ber, World Pacific WPS-21876

David McWilliams: Volume Three, Epic BE 805

John Lee Hooker "House of the Blues", hollantilainen painos vuoden 1960 jenkkioriginaalista Chess LP 1438.

Sonny Boy Williamson "Down and Out Blues". Hollantilainen painos vuoden 1959 jenkkioriginaalista Checker LP 1437.

Alameda "Noche Andaluza", Epic EPC 25543, Espanja 1983

Conventum "Le bureau central des utopies", Cadence CAD 1005, Kanada / Quebec 1979

Harmonium "Les cinq saisons", Celebration CEL 1900, Kanada / Quebec 1975.

Séguin "Séguin", Warner Bros. WSC 9013, Kanada / Quebec 1973.

Pollen "Pollen", Kebec-Disc KD 908, Kanada / Quebec 1976.

Alameda "Misterioso Manantial", Epic EPC 84315, Espanja 1980.

Gotic "Escenes", Movieplay 17.1302/6, Espanja 1978.

Gordon Turner "Meditation", Charisma CAS 1009, 1970 Englanti. Kannesta on olemassa myös toinen versio.

2 vastausta

  1. Time Travellerin kansikuvaaja nöyrästi kiittää ja kumartaa päästyään näin komeaan seuraan! Itsekin jonkin sortin viny-proge-höyrypäänä (tjeu: http://manuaalitarkennus.net/vanha/vinyylihylly.htm) pidän bloginne löytämistä aika onnenpotkuna, pikkuhiljaa arkistoja lueskelemaan…

    • Moi Suvi. Hieno homma, että löysit tiesi Retrokkiin. Niin hienon kannen Time Travelleriin kuvasit, että olet koska tahansa tervetullut blogimme yksioikoisen visuaalisen ilmeen uudistajaksi. Se vasta olisi onnenpotku meille puusilmäisille sanansuoltajille…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: