Retrokki kuuntelee: Yliaho & Saarilehto ”Tien reunalla”, 2016

yliaho-saarilehtoJari Yliaho – kitaristi, laulaja ja säveltäjä – tuttu nimi mm. Donnasta, Juicen yhtyeistä ja Siberiasta. Erkki Saarilehto – edesmennyt runoilija, taiteilija ja sanoittaja. Liuta nimekkäitä laulaja- ja soittajavieraita, levy työn alla vuosikausia. Siinä tämän albumin tuoteseloste lyhykäisyydessään, sellaisena kuin itse sen olen ymmärtänyt.

Pitkästä työstöajasta huolimatta levy kuulostaa sävellyksellisesti ja soitannollisesti huomattavan ehjältä ja kokonaiselta – ja myös monipuoliselta, siitä pitävät huolen viimeistään laulajavieraat. Tunnistettavimpia ovat Dave Lindholm, Juha Lehti ja Harri Marstio, myös Jari Yliaho, Roope Yliaho – oletettavasti hänen poikansa, sekä Ila Loueranta tulkitsevat koko sielullaan.

Ei tyypillisintä Suomi-rockia, eikä aina edes rockia, vaan rock-laulelmaa, jossa sanoilla on sisältöä ja painoarvoa.

En tiedä, ovatko sanoitukset varta vasten tälle levylle tehtyjä, vai onko Yliaho poiminut tekstit Saarilehdon tuotannosta. Sanoituksista huokuu luonto, ihmisyys ja rauha – ja tietysti rakkaus. Runollinen ”Valkia hevonen” on hieno, luontoa ja sen uudistumista ylistävä kappale niin sanoituksellisesti kuin rauhallisella toteutuksellaankin. Sen luontosymbolismi poikkeaa muista aika suorasanaisista teksteistä, samaan kastiin kuuluu ”Tuhannet tähdet”.

Vaikka Yliaho taidetaan mieltää ennen kaikkea kitaramestariksi, tällä levyllä hän on pätevä biisintekijä. Kappaleissa ei pyöritetä yhtä ja samaa tahkoa, vaan liikutaan esimerkiksi Juha Lehden laulamasta kevyesti keinuvasta, urkukuvion sävyttämästä ”Kasvot väkijoukossa” -biisistä soundillisesti eniten Siberiaa muistuttavaan, isoksi paisuvaan ”Tuhannet tähdet” -stadionballadiin.

Veikkaisin, että se on Safkan haitari, joka hyvin suomalaisesti värittää ”Tien reunalla” -kappaletta, Eemil Tikanmäen viulu komppaa. Surullinen, mutta lohduttava tarina. Sitten repäisee ränttätänttää Dave, ”Valossa sun”, hyvin on Davemainen rokkikukko-kappalekin, hieno slide-soolo! Sen soittajaa en tiedä, sillä Jari Yliahon lisäksi kieliä levyllä venyttävät myös Heikki Silvennoinen, Markku Petander, Tommi Laine ja Seppo Hakasalo.

Roope Yliahon laulama iskelmäinen ”Läheltä ja niin kaukaa” viulu- ja haitarikorostuksineen sopisi hyvin Suomi-jukeboksiin missä päin maata tahansa. Roopella on vahva ja varma lauluääni, kuullaanhan häntä vielä? Harri Marstion laulamaan ”Kulkurin lauluun” akustinen kitara tai tietysti sen soittaja vetäisee flamencomaisen soolon, bongot luovat sykkivän pohjan. Sen kohtalokasta tarinaa syventää päätösbiisi, sellon reunustama ”Nämä vuodet”: ”Nämä vuodet, ennen kuin kuolen, tahdon…” – liikutaan tummissa ja kohtalokkaissa vesissä. Rillumarei tämä ei ole, ja uudesta syntymästäkin puhutaan. Vakuuttava niitti.

”Tien reunalla” ei ole kertakäyttöviihdettä. Siinä on tasoja ja tunnelmia, kappaleisiin kannattaa uppoutua laulu kerrallaan. Sanoma on hyvin universaali.

Pekka

Ps. Donnan ”Muinainen kaunotar” kuunteluttaa itseään yhäkin, sen verran runsaasti koskettavaa viattomuutta biisissä ja sen esityksessä on. Eittämättä yksi Suomi-rockin helmistä.

Yliaho & Saarilehto: Tien reunalla (JY2016, 2016)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: