Retrokki kuuntelee: Vallu Lukka ”Hymni tulelle”, 2016

vallu-lukkaIlman harmainta mielikuvaa Vallu Lukasta tai hänen musiikistaan tartun hailakkaan kiekkoon. Tavaan kansia marraskuun hämärässä: runoilijoiden tekstejä (mm. Uuno Kailas, Lassi Nummi, Eino Leino), Lukan omat sävellykset ja sovitukset, ensimmäinen sävellys jo vuodelta 1993. Netti kertoo Lukan olevan myös näyttelijä ja teatterisäveltäjä – ja musisoivan lisäksi Groove President -kokoonpanossa. Nimi taitaa kertoa oleellisen. Miespääosassa Svenska Teaternin Mamma Mia! -musikaalissa.

Pitkäaikainen haave omasta levystä, säveltämään pakottaneet runot, ehkä? Kysyn siis itseltäni, mikä on saanut Vallu Lukan ryhtymään sekä taiteellisesti että taloudellisesti haastavaan projektiin, levymerkkikin kun näyttää olevan Vallun Sävel. Vahvaa tahtoa sekä syvää näkemystä ja taitoa tähän on joka tapauksessa tarvittu.

Ja noita kaikkia Lukalla kyllä on: upea levy!

Sävellyksissään Lukka on tavoittanut sanoitusten ytimen – joskus ylentävän, toisaalla herkkyyden, tuossa lempeyden. Patetia kurkistaa kulman takaa, mutta pysyy loitolla. Vaikka aika samantempoisia laulelmia ovatkin, biisien sovituksissa on riittävästi omaperäisyyttä ja koukkua, jossain lattariakin. Sirkku Hilangon viulu ja Speedy Saarisen sähkis terävöittävät perusryhmän Dan Antone (koskettimet), Axu Ahlroos (rummut), Jussi Turunen (kitarat) ja Pasi Ryökkynen (kontrabasso) harkittua ja vivahteikasta säestystä.

Tekstit ovat luonnollisesti jo kansallisomaisuutta, eivät kuitenkaan sieltä tutuimmasta päästä.

Laulavasta näyttelijästä tulee väistämättä mieleen Vesa-Matti Loiri, varsinkin kun yksi Loirin bravuureista, Toivo Kärjen ja Reino Helismaan ”Lauluni aiheet” löytyy tältäkin levyltä. Jos Loiri on enemmän lausuja, Lukka on puhtaasti laulaja. Lukan pehmeässä ja kuitenkin miehekkäässä äänessä on välillä haavoittuvuutta, välillä rapaista uhmaakin. ”Pieni syntinen laulu” on aikamoinen esimerkki miehen kiihkeästä tulkintakyvystä! Tulee mieleen Pepe Willbergin osuvimmat, sydän karrella lauletut vedot.

Kuuntelen Uuno Kailaan ”Karavaani”-runoon sävellettyä biisiä. Kansallisromanttinen viulu, Dan Antonen helisevä Rhodes, Turusen mandoliini, Lukan ylevä ja kuitenkin nöyrä sävellys. Kappaleesta henkii ”iankaikkinen kaipaus”, kuten runossakin sanotaan. Kohtalokas ”Rondo” vie eniten Loirilandiin – Veijo Meren suomentama Francois Villonin runo on tuo levyn varhaisin sävellys. Speedy Saarisen kitara ulvoo. Parin kappaleen taustat Lukka on ohjelmoinut – tekniikka ei onneksi pääse valloilleen Lukan inhimillistävän äänen ansiosta. ”Voittajat” ja nimikappale nousevat suorastaan yleviksi hymneiksi, taistelulauluiksi. Eino Leinon puhdasotsainen ”On niin herttaista ajatella” ja siihen sävelletty laulelma istuisi SuomiLoveen.

Vallu Lukan ”Hymni tulelle” sijoittuu huippusuositun, hieman nostalgisen Suomi-iskelmän ja korkeammalle kurkottavan laulelman välimaastoon. Toivottavasti pieteetillä tehty levy saavuttaa ja vakuuttaa ensin radioasemien portinvartijat ja sitä kautta ison yleisön. Tässä on ainesta klassikoksi.

Pekka

Vallu Lukka: Hymni tulelle (Vallun Sävel, 2016)

www.runningmoose.fi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: