• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 35 muun seuraajan joukkoon

Retrokki kuuntelee: Pirjo Aittomäki ”Meidän piti matkustaa”, 2016

Pirjo AittomäkiTango-Orkesteri Unton solistina kolme levyllistä tangoa taivuttaneen ja How Many Sisters -trion jäsenenä samaiseen määrään albumeita osallistuneen laulajan ensimmäinen sooloteos. Vahvoja lauluja, vahva laulaja!

Eikä mikä tahansa teos: kaikki kappaleet ovat käsittääkseni originaalisävellyksiä, säveltäjänä Anna-Mari Kähärä, tekstit ovat kuuden, hieman eri aikakauden suomalaisrunoilijan runoja ja laulutekstejä (Anna-Leena Härkönen, Eeva-Liisa Manner, Aila Meriluoto, Marja-Leena Mikkola, Aulikki Oksanen, Elvi Sinervo). Orkesterissa painottuvat jouset, säveltäjän piano sekä Jukka Eskolan sumuista, autiota ulappaa halkovat trumpetti ja flyygelitorvi.

”Laulelma” tuntuu tämän albumin kappaleita kuvailtaessa turhan kepeältä ilmaisulta – sekä lauluissa että Pirjo Aittomäen tulkinnassa on armottoman vahvaa paatosta ja dramaattisuutta, välillä hengästyttävyyteen saakka. Olen omaksunut Anna-Mari Kähärästä mielikuvan hulvattomana ja leikittelevänä laulajana, säveltäjänä, sovittajana ja soittajana, pianistina ja haitaristina. Rajattomana renessanssitaiteilijana. Välillä humoristinakin.

Tällä levyllä ollaan vakavan äärellä. Selkä suoristuu auktoriteettien edessä.

Pehmeitä kohtiakin löytyy. ”Kakskymmentä suvea” Aila Meriluodon runoon keinuvine rytmeineen viittaa kansan- ja kamarimusiikkiin. Samaa perisuomalaista realismia on Anna-Leena Härkösen sanoittamassa lihallisen kohtalokkaassa ”Koivunlarvalaulussa”. Nimikappale on kepeästi laineileva bossanova, Aittomäen laulussa on sekä sensuellia pehmeyttä että ylvästä kaipausta. ”Minun veljeni” löytää lokeronsa jazzlaulelmasta, makea kuoro.

Sanoituksista – runoista ja teksteistä – huokuu tietysti, että ne ovat vahvojen naisten vahvoja tarinoita. Enkä kyllä Kähärää ja Aittomäkeä yhtään heikommiksi arvele! Elämä vie mehut, epävarmuus kalvaa, on elettävä mitä elämä eteen heittää. Ja koska aiheet ovat kalvakoita kuin loppusyksyn hopeisena kiiltävä savinen pelto, niin ovat myös sävellykset. Esimerkiksi ”Älä kysy mitään” on pohjoismaisen viileä ja paatoksellinen, periksiantamaton kuin kivikova ruisleipä. Kähärä kyntää samaa kyistä ja hyistä peltoa kuin esimerkiksi Otto Donner, Eero Ojanen ja Kari Rydman. Aivan loistavaa: hienostuneita yksityiskohtia, reheviä sovituksia, paljasta silloin kuin paljas toimii!

Topi Korhosen marssirytmiset kitarat kappaleessa ”Saima Irene maaliskuussa 1918” (Marja-Leena Mikkola) korostavat laulun karua aihetta – nimikin sen jo kertoo. Elvi Sinervon ”Niin muistan” vie vankilaan. Menettäminen, epävarmuus, muistot, yksinäisyys, kuolema, pettymys ja pettäminen, hiljainen alistuminen ja sanaton katkeruus – näistä on suomalaisten selviytymistarinat tehty, myös tällä levyllä.

Samaa aihepiiriä ja tunnelmaa löytyy ”Niin vähän on aikaa” -albumilta, yhdeltä suomalaisen poplaulelman ehdottomista kulmakivistä. Kyllä, vertaan ”Meidän piti matkustaa” -teosta edellä mainittuun. Molemmat kestävät aikaa, molempia kannattaa kuunnella pintaa syvemmältä. Ja välillä antaa musiikin vain viedä.

Pekka

Pirjo Aittomäki: Meidän piti matkustaa (Pirjo Aittomäki PAM001, 2016)

http://www.pirjoaittomaki.com/

http://www.runningmoose.fi/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: