• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 35 muun seuraajan joukkoon

Retrokki kuuntelee: Arto Anttila ”Ihanaa romantiikkaa” (2016)

Arto Anttila

Lämminhenkinen sooloalbumi Freijasta ja Tallarista tutulta soittajalta.

Muistan joskus työpaikalla maininneeni, että jos otsikossa tai tekstissä on sana ”ihana”, tunnistan kirjoittajan oitis naiseksi. Mies löytäisi mielestäni toisen, vähemmän imelän ja ruusunpunaisen adjektiivin. Ehkä teknisesti pätevämmän?

Mutta tässä se sana nyt on, peräti miehen tekemän levyn tittelissä. Samalla tunnen olevani tunteeton ja kylmäkiskoinen ääliö, kun suupieleni kiristyvät ja otsanahkani rypistyy Arto Anttilan laulaessa täysin tunnustuksellista ja maalailematonta parisuhdetilitystä, romantiikan nälkää ja tunteiden vuoristorataa.

Sanoitusten lisäksi levy on muutenkin läpikotaisin Arto Anttilan – tuttu kielisoitinten taitaja mm. Freijasta ja Tallarista – omaa käsialaa, laulusta ja soitosta sävellyksiin. Siinä valossa ymmärrän ratkaisun: tässä minä olen, 40-vuotiaana kaustislaisena multi-instrumentalistina ja lauluntekijänä. Herkkänä ja humaanina ihmisenä. Olen sitä mitä kuulet.

Ja paljastaahan Anttila aikeensa jo tiedotteessa: ”…erilaisia tarinoita on kohdattu matkan varrella ja niistä on jäänyt mieleen kerrottavaa ja sanottavaa lauluiksi asti.” Ja toisaalla: ”Ota kädestä kiinni, nyt mennään. Katsotaan hetki yhdessä, miten vuosi voikin olla vuoristorata ja ihanan romanttisten sekä harmaiden pettymystenkin hetkien jälkeen ihmisen elämässä aina vilahtaa myös toivon pilkahdus.”

Musiikillisesti levy on varsin mainio ja monipuolinen.

On akustista, saksofonin sävyttämää lattaria (”Etanapostia”), ajatonta instrumentaalia (”Parempien aikojen valssi”, ”Toivon pilkahdus”) ja herkkää, kohtalokastakin balladia (”Jos tänään kuolisin”, ”Jälkeen tämän rakkauden”). ”Ihana kun mulla on sut” on Freijamaista, tunteisiin vetoavaa folkpoppia – kuulas sähkökitara, enkelikuoro ja kaihoisa saksofoni todistavat Anttilan näkemykselliseksi sovittajaksi. ”Retki rakkauteen” paistaa syntikkapoppina muuten akustisessa maisemassa. Anttilan soinnukkaassa äänessä on kauttaaltaan haavoittuvuutta, tarvittaessa pilkettäkin.

Monesti instrumentalistit haluavat omilla levyillään briljeerata nakkisormilla tai muulla omaksumallaan taituruudella. Arto Anttila sen sijaan – vaikka sorminäppäryyteen pystyisi hänkin – avaa itsestään uuden puolen pätevänä ja rehellisenä lauluntekijänä. Tuntevana persoonana.

Pekka

Arto Anttila: Ihanaa romantiikkaa (AJACD-01, 2016)

www.ajanmusiikki.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: