Retrokki kuuntelee: Riutta ”Sinun täytyy elää vielä kerran”, 2016

RiuttaPainavaa, progressiivista sanottavaa Oulun seudulta.

Liekö armottomana ja arvaamattomana jylläävä Pohjanlahti painanut sinettinsä nelimiehisen Riutta-yhtyeen jäseniin ja sitä kautta musiikkiin? Tulkitsenko tumman meren raskauden ja painostavuuden inspiraation lähteeksi vai peräti painolastiksi? Kuvitelmaa tai faktaa, helpolla Riutta ei joka tapauksessa kuuntelijaa musiikkinsa syvyyksiin päästä.

Joitain vuosia sitten yhtyeen edellinen levy ”Kaikki on hyvin” tulkittiin tällä samaisella foorumilla kunnianhimoiseksi ja aikaa kestäväksi kuuntelulevyksi, vastakohtana läpikuuntelulevylle. Keitsi hämmästeli ’pystymetsäbändin’ toteuttamaa eheää kokonaisuutta, omat korvani vaativat useampaa kuuntelua ulottuakseen Riutan taajuudelle. Vaikka kokonaisuus oli kunnossa, joku soundin yksityiskohta vieraannutti – yksityiskohta sinänsä, mutta kun iskee korvansa johonkin, niin siellä se tököttää.

Edeltäjäänsä verrattuna ”Sinun täytyy elää vielä kerran” on tasapainoisempi ja aikuisempi: musiikki sinällään riittää ilman julkisivuun ripustettua huomionherättäjää. Raskas ja ilmava käyvät vuoropuhelua, metalliset riffit runnovat, kuulaat väliosat leijuvat – CMX lienee lähin vertailukohta, samoilta leveyksiltä. Avaaja ”Pyhäjoki” on vakuuttava mallisuoritus kuinka raskas ja kevyt kulkevat kauniisti käsi kädessä.

Tasapainoisuus voi joskus kääntyä tasapaksuudeksi. Sen vaaran uumoilen uhkaavan satunnaista kuulijaa. Esimerkiksi peräkkäiset ”Valkoinen kohina”, ”Takaisin pimeään” ja ”Sykli” sekä ”Kahdeksan minuuttiakin” askeltavat hyvin samantempoisesti, suorastaan sulavat toinen toisiinsa. Ehkä tarkoituksella? Biisikvartetti hypnotisoi kuuntelijan, kappaleiden vähäeleisyys ja vaivihkaa hiipivät juonenkäänteiset instrumentaaliosat uivat alitajuntaan.

Rytmisesti nykivän ”Terminaattorin” instrumentaalinen, aika tylykin jumitus ja lempeä laulu ovat hienossa balanssissa. Ja jos tähän mennessä on tuntunut, että Riutan musiikki on jähmeää ja staattistakin, ”Terminaattorin” rytminvaihdokset, päällekkäiset rytmikuviot ja äkilliset spurtit kertovat toista. ”Lorenz” on kaunis parin minuutin balladi, ”Anteeksi nimessä ja veressä” kuvaa sen sijaan ahdistavaa perhettä tai yhteisöä, josta kertoja haluaa kohteensa vapauttaa, raiteet vie etelään, josta löytyy uusi pihamaa. Biisi voisi hyvin olla takauma 80-luvun alusta, punkin jälkeisiltä melodisten kokeilujen ajoilta. Särötetty laulu, sähköpiano, Joy Division / New Order -tyyppinen hyppivä ja hypnoottinen rumpukomppi, vaelteleva basso, kaukainen kitara – hieno päätös!

Laulaja-instrumentalisti Henri Turunen tulkitsee vakuuttavasti, nyansoi, on laulun päällä. Soolojen sijasta Riutta toimii yhtyeenä, neljän soittajan yhteensulautuneena kollektiivina. Jarkko Kangas, Antti Takalo, Mikko Vuorela ja Turunen sekä pari puhaltajavierailijaa vakuuttavat tolkulla ja maltilla: homma pysyy hyvin kasassa, on löydetty toimiva, Riutalle ominainen sapluuna.

Pekka

Riutta: Sinun täytyy elää vielä kerran (Luova Records LUOVA0017 CD, 2016)

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: