• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 35 muun seuraajan joukkoon

Retrokki kuuntelee: Octopie ”The Adventure of Harry and Walrus Kane”, 2015

OctopieProgressiivinen teema-albumi nuorilta suomalaisilta. Mukana muhkea librettovihkonen, ikään kuin rönsyilevässä ja äkkiväärässä musiikissa ei olisi tarpeeksi sulattamista .

Kirjoittaja kiirehtii lisäämään, että ei tämä mitään läpipääsemätöntä progeviidakkoa kuitenkaan ole, vaikka äkkiväärä-sana sinne voisi lukijan mielikuvituksen kuljettaakin. Melodinen, monesta lähteestä ammentava, monta mieleistä mielleyhtymää mieleen tuova tarinankerronta miellyttää monipuolisuutensa ja sulavuutensa vuoksi.

Hippunen Queenia, ripaus 10cc:tä, kourallinen Gentle Giantia, mausteina Pink Floyd, Barclay James Harvest, Yes, SparksOctopie kutittelee ja hivelee tällaisen jurakauteen juuttuneen juntteron muistilokeroita. Tuskinpa Tom Tamlander (laulu ja basso), Axel Thesleff (koskettimet), Jere Lehtomaa (kitarat) ja Visa Kivisaari (rummut) ovat kuitenkaan näitä pitäneet minkäänlaisina esikuvina tai malleina, eri sukupolvea kun ovat.

Sen sijaan Field Music ja tuon yhtyeen tai oikeastaan Brewis-veljesparin melodinen ja mutkikas, hieman powerpoppiinkiin kallellaan oleva musiikki saattaa hyvinkin kuulua kavereiden kuunteluelämyksiin: musiikkia voi tehdä näinkin, ilman perinteisiä biisirakenteita! Esimerkiksi avausbiisi ”I Am the Walrus” vierailee runsaan kuuden minuuttinsa aikana niin Yes-käänteissä, Queen-hempeilyssä, Who-dynamiikassa kuin lattaribileissäkin – ei tylsää hetkeä.

Koska jo biisien sisäinen elämä on värikästä, ja koska kappaleet sulautuvat toisiinsa melkoisen saumattomasti, albumi on yhtenäinen, kerralla kuunneltava kokonaisuus. Muutama lyhyempi laulu erottuu omaksi persoonakseen – esimerkiksi ”Lazy Saturday”, jossa on makea valssirytmin ryydittämä kitarasoolo.  Sen päälle puskeva ”Disco Pirates” voisi olla suoraan 10cc:n laulukirjasta, siitä Best of -nimisestä.

Koho- ja yksityiskohtia on lukuisia, kuunneltavaa ja sulateltavaa paljon. Tuo biisien tarrautuminen toisiinsa on yksi sulattelun syy: jotta kuuntelija ne erottaisi omiksi kappaleiksiin, on seurattava vihkosta. Suosittelen siis keskittymistä, sillä kaverit ovat ilmiselvästi suunnitelleet, harsineet ja tikanneet teoksensa ajalla ja vaivalla. Toki musiikin voi vain antaa virrata – meren armoillahan sankarimmekin seikkailee.

Pekka

PS. Tuossa taustalla raikaa nyt Keitsin suosittelema italialainen Universal Totem Orchestra ja teemallinen vinyylitupla ”The Magus”. Italiaanojen musiikki on kohtalokasta, tummanpuhuvampaa, raskaampaa ja taidoissa taidetaan olla ylemmällä vuosikurssilla kuin Octopien kaverit.

Siitä huolimatta Octopie vertaantuu saapasmaan mutkittelijoihin ihan luontevasti, toki popimpana, valoisampana ja perinteisempänä. Hyvän ja kestävän musiikkiperinteen ovat kaverit kuitenkin valinneet, sillä ”The Adventure of Harry and Walrus Kane” jättää ovet avoimiksi kaikkiin ilmansuuntiin.

Octopie: The Adventure of Harry and Walrus Kane (Khatru Music, 2015)

http://www.facebook.com/octopieband

2 vastausta

  1. Kiitos Pekka mainiosta analyysistä! Hienoa tekstiä, jossa sukelletaan mainioisti ”pinnan alle” ja puhutaan itse musiikista ja tunnelmasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: