Retrokki kuuntelee: Octopie ”The Adventure of Harry and Walrus Kane”, 2015

OctopieProgressiivinen teema-albumi nuorilta suomalaisilta. Mukana muhkea librettovihkonen, ikään kuin rönsyilevässä ja äkkiväärässä musiikissa ei olisi tarpeeksi sulattamista .

Kirjoittaja kiirehtii lisäämään, että ei tämä mitään läpipääsemätöntä progeviidakkoa kuitenkaan ole, vaikka äkkiväärä-sana sinne voisi lukijan mielikuvituksen kuljettaakin. Melodinen, monesta lähteestä ammentava, monta mieleistä mielleyhtymää mieleen tuova tarinankerronta miellyttää monipuolisuutensa ja sulavuutensa vuoksi.

Hippunen Queenia, ripaus 10cc:tä, kourallinen Gentle Giantia, mausteina Pink Floyd, Barclay James Harvest, Yes, SparksOctopie kutittelee ja hivelee tällaisen jurakauteen juuttuneen juntteron muistilokeroita. Tuskinpa Tom Tamlander (laulu ja basso), Axel Thesleff (koskettimet), Jere Lehtomaa (kitarat) ja Visa Kivisaari (rummut) ovat kuitenkaan näitä pitäneet minkäänlaisina esikuvina tai malleina, eri sukupolvea kun ovat.

Sen sijaan Field Music ja tuon yhtyeen tai oikeastaan Brewis-veljesparin melodinen ja mutkikas, hieman powerpoppiinkiin kallellaan oleva musiikki saattaa hyvinkin kuulua kavereiden kuunteluelämyksiin: musiikkia voi tehdä näinkin, ilman perinteisiä biisirakenteita! Esimerkiksi avausbiisi ”I Am the Walrus” vierailee runsaan kuuden minuuttinsa aikana niin Yes-käänteissä, Queen-hempeilyssä, Who-dynamiikassa kuin lattaribileissäkin – ei tylsää hetkeä.

Koska jo biisien sisäinen elämä on värikästä, ja koska kappaleet sulautuvat toisiinsa melkoisen saumattomasti, albumi on yhtenäinen, kerralla kuunneltava kokonaisuus. Muutama lyhyempi laulu erottuu omaksi persoonakseen – esimerkiksi ”Lazy Saturday”, jossa on makea valssirytmin ryydittämä kitarasoolo.  Sen päälle puskeva ”Disco Pirates” voisi olla suoraan 10cc:n laulukirjasta, siitä Best of -nimisestä.

Koho- ja yksityiskohtia on lukuisia, kuunneltavaa ja sulateltavaa paljon. Tuo biisien tarrautuminen toisiinsa on yksi sulattelun syy: jotta kuuntelija ne erottaisi omiksi kappaleiksiin, on seurattava vihkosta. Suosittelen siis keskittymistä, sillä kaverit ovat ilmiselvästi suunnitelleet, harsineet ja tikanneet teoksensa ajalla ja vaivalla. Toki musiikin voi vain antaa virrata – meren armoillahan sankarimmekin seikkailee.

Pekka

PS. Tuossa taustalla raikaa nyt Keitsin suosittelema italialainen Universal Totem Orchestra ja teemallinen vinyylitupla ”The Magus”. Italiaanojen musiikki on kohtalokasta, tummanpuhuvampaa, raskaampaa ja taidoissa taidetaan olla ylemmällä vuosikurssilla kuin Octopien kaverit.

Siitä huolimatta Octopie vertaantuu saapasmaan mutkittelijoihin ihan luontevasti, toki popimpana, valoisampana ja perinteisempänä. Hyvän ja kestävän musiikkiperinteen ovat kaverit kuitenkin valinneet, sillä ”The Adventure of Harry and Walrus Kane” jättää ovet avoimiksi kaikkiin ilmansuuntiin.

Octopie: The Adventure of Harry and Walrus Kane (Khatru Music, 2015)

http://www.facebook.com/octopieband

Mainokset

2 vastausta

  1. Kiitos Pekka mainiosta analyysistä! Hienoa tekstiä, jossa sukelletaan mainioisti ”pinnan alle” ja puhutaan itse musiikista ja tunnelmasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: