Retrokki kuuntelee: Neljä miestä ja heidän naisensa

Suomalaiset miehetkö jäyhiä jörriköitä ja yksioikoisia, tunteettomia pässinpäitä? Eivät ainakaan näiden neljän näytteen perusteella: Jere Ijäs, Speedy Saarinen, Ville Leinonen ja Mika Peltonen tunteilevat kukin omalla persoonallisella tavallaan.

Yhteistä neljälle miehelle on kuitenkin ikuinen kaipaus, haave ihannenaisesta, sydäntä värisyttävä tunne, iankaikkisesti tyydyttävä parisuhde. Haave: sitten kun, silloin kun, harvemmin nyt. Vaikka kaikkien aihepiiri on sama, ilmaisut poikkeavat toisistaan. Jere Ijäs, Ville Leinonen ja osin Mika Peltonenkin ovat laulaja-lauluntekijöitä, Speedy Saarinen instrumentalisti.

Ville Leinonen

Ville Leinonen on kvartetin kypsin lauluntekijä. Leinosen ”Isi” on hyvinkin hempeä ja akustinen, rakkauden ja isyyden pehmentämä. Akustisvoittoinen, häpeilemättömän avoin, tarkoituksellisen naivikin. Välillä kaikki on ruusunpunaista, joskus etsitään tyydytystä hektisen arjen keskellä (”Pikkukakkoseen”). Tuotannollisena ja soitannollisenakin apuna Leinosella on ollut Mikko Kuorelahti, iso rooli on myös naispuolisilla laulajakumppaneilla, varsinkin Kaisa Saarikorvella (”Sulle veneen rakennan”). ”s/s Punkaharju” on Anne-Mari Kivimäen haitarilla tulkitsema kaunis kesäinen instrumentaali.

Vaikka perhe kasvaa, Leinonen haluaa säilyttää suhteen alkuhuuman tai ainakin muistella sitä (”Sammallaavulla”). Joskus käydään kivillä (”Anteeksi rakkaani”), joskus sydän on täysi (”Parasta aikaa”). Yritin miettiä musiikillista vertailukohtaa, ja jostain avaruudesta tähän kirjautui Cat Stevens. Hänenkin levynsä ovat kestäneet aikaa – niin kestää tämäkin teemallinen ”Isi”.

Ville Leinonen: Isi (GAEA Records GAEACD65, 2015)

Jere Ijäs

Jere Ijäs ja ”Jere Ijäs” yllättää. Miehen Jere And the Universe -yhtye jäi aikoinaan kollaamatta, samoin miehen aiempi soololevy ja nyt hieman kismittää: Ijäksen sointuva ääni ja melankoliset mutta vahvat melodiat sekä harkitut sovitukset koskettavat. Ijäksessä on hivenen Anssi Kelaa (”Kun näet vuodenkierron”), jonkin verran Esa Elorantaa, jopa suuresti arvostamaani Timo Kiiskistä.

Rytmikäs pianoboogie ”Mitä tapahtui tapahtui” ja sen puhelaulu toimii takuuvarmasti keikoilla. Vielä yksi sana: Yari. ”Sä saat mut” on puolestaan keinuvaa suomisoulia urkuineen ja taustalauluineen. Tähänkin Ijäksen lauluääni taipuu uskottavasti, jopa falsettiin. Hieno kitarasoolo! ”Jostakin syystä oon onnellinen” lienee ollut pieni radiohittikin. ”Oli hyvä että metsän takana kulki valtatie” pumppaa 80-luvun turboa. Juha Lehti voisi hyvinkin tekaista ”Punavuoren kuun”, rennosti askeltavaa keskiolutjatsia viuluineen kaikkineen. Monipuolinen kokonaisuus, pelkkien parisuhdepohdintojen yläpuolella.

Jere Ijäs: Jere Ijäs (Turenki Records TurenkiCD-14200-28, 2014)

Mika Peltonen

Mika Peltosen ”Lupa kimaltaa” on lähinnä termiä ”suomirock” sellaisena kuin minä sen ymmärrän. Hieman hiomatonta, joskus kiinni hellyttävän huumorin syrjässä, ei ehkä Leevi And the Leavingsiä mutta ymmärtänet viittauksen. Letkeä ”Ootsä se vai et?” on musiikillisesti lähinnä Göstan teoksia: humpahtava mollimelodia, pianolinjat, sähkökitarakaaret. Göstan sanoittamana tässä olisi jokin kipeä käänne, Peltonen pitää kasvonsa peruslukemilla.

Levyn avaava ”Rautavaarat” hymyilyttää kerta toisensa jälkeen: se niputtaa sanoituksen lukuisten Tapio Rautavaara -viittausten avulla sykkivän suomirockin, sorateiden sankarit ja surullisten hahmojen ritarit. ”Voisin kuvitella” on melankolinen tarina kuihtuvasta maaseudusta, hieman reggae-rytmiä tässä. Jotkut kielikuvat kaipaavat kainalosauvaa – ehkä se on osa Peltosen musiikin viehätystä, se karhea tarttumapinta. ”Hölmö hyväuskoinen” nytkyttää rytmiä ja bluesia, pari nasevaa kitaraulvahdusta ja kuplivat urut. Keltainen jäänsärkijä -humppa ”Diagnoosina elämä” keikkuu korniuden rajoilla, toisaalta kitarakuviot tuovat mieleen Queenin! Rohkea veto.

Mika Peltonen: Lupa kimaltaa (Äänimaailma Records MPCD-005, 2015)

Speedy Saarinen

Jyrki ”Speedy” Saarinen on näistä neljästä miehistä aikuisin, joka lienee luonnollista hänen pitkän soittaja-tuottaja-sovittaja-äänittäjätaustansa vuoksi. Sanoitukset ovat seesteisiä – sananiekkoina Saarisen itsensä ohella mm. Yari, Esa Eloranta ja Timo Kiiskinen. Omissa sävellyksissä on kaikuja suuresta maailmasta, levollisuutta, toteutuksissa 80-luvun kiiltoa, ehkä kuvittelen kuulevani myös miehen ihan ensimmäistä kuuluisampaa bändikokemusta eli Broadcastia. Ja sellaista nimeä kuin Gino Vannelli – valkoista soulahtavaa rhythm&bluesia (”Nämä yöt” maanläheisesti vääntävine kitarasooloineen). Toisessa ääripäässä on sitten sulava, äärimelodinen avauskappale ”Kuinka voisin unohtaa”. A-ha, voisi joku sanoa.

Vaikka monessa mukana häärinyt mies on saanut levylle lukuisia nimekkäitä vierailijoita, he eivät mitenkään omi parrasvaloa, vaan kyllä Saarinen pitää kokonaisuuden jäntevästi näpeissään. Odotin kitarapitoista levyä, sankarivääntöä ja taituruutta. Sain Saarisen miellyttävän pehmeällä äänellään tulkitseman, laulukeskeisen, ajasta irrallaan olevan kokonaisuuden. Välillä tarttumapinta on liukas, toisaalla noustaan melodian, sanoituksen ja sovituksen kultaiseen leikkaukseen (upea ja sympaattinen ”Muistojen tie”).

Speedy Saarinen: Speedy Saarinen (Mediagents / Running Moose MEGCD-009, 2015)

Pekka

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: