• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 40 muun seuraajan joukkoon

Rokettirollin ytimessä

Rack Doll

Hurriganesia on syyttäminen monen nuoren suistamisesta munaskuita tärisyttävän rockin pariin. Ennen kaikkea Remua, Cisseä, Albertia ja Ileä käy kuitenkin kiittäminen: sadat ja taas sadat alttiit juipit ovat löytäneet ja tulevat löytämään rock’n’rollin yksinkertaisen ytimen.

Ei tarvitse olla soittimensa virtuoosi. Sävellystä ja sanoitusta tärkeämpää on helvetillinen, avoimella sielulla ja sydänverellä allekirjoitettu mekkala. Sellainen eläin on esimerkiksi ”Get On”. Sen aistii, se sytyttää sukupolven toisensa jälkeen.

Se on sytyttänyt myös The Rack Doll -kvartetin, eli laulaja Minna Oran, kitaristi Gari Oran, basisti Johnny Rocco Tokolan ja rumpali Biitti Niemisen. ”Hot City” -kiekko ei anna periksi tuumaakaan, kirves on terävä, on nautinto seisoa lastusateessa. Ylimääräistä sydänverta on varmasti vuodatettu myös laulaja Minnan syöpäsairauden ja -hoitojen vuoksi. Se kuuluu.

Useat Hurriganes-klassikot, muutama oma biisi ja “Long Cool Woman (In a Black Dress)” – juu, se Hollies-hitti – iskevät tulta. Versioissa sykkii alkuaikojen Hanoi Rocks, jossain kuvittelen kuulevani Pat Benatarin ja Ellen Foleyn parin ensimmäisen albumin hiomattomia powerpop-timantteja (”This Road Is Ending”). Gari Ora osoittautuu taitavaksi, särmikkääksi ja tilannetajuiseksi kitaristiksi: joskus vähemmän on enemmän. Tokola ja Nieminen pitävät rokkijunan pomminvarmasti aikataulussaan.

Hurriganesit aikoinaan perinpohjin kuunnelleena haluan onnitella yhtyettä mainioista biisivalinnoista ja tulkinnoista: uudessa yhteydessä ja jämäköillä toteutuksilla alun perin hellyttävän luonnosmaisilta ja horjuviltakin tuntuneet kappaleet jyräävät nyt niin maan perusteellisesti. Esimerkiksi nimi- ja avausbiisi, ”Fortissimo”-albumin ”Hot City” ei kyllä anna armoa. Muita kohokohtia ovat ameriikan meiningillä tasaisen tappavasti tamppaava ”Tonite” (alkuperäinen Remun soololla ”Zin-Khan”), ”Shorai Shorai” ja Gari Oran melodinen instrumentaali ”Riff Raff Song”. Niittinä vielä dramaattinen ”Pain in My Heart” (”Hurrygames”) tarkasti punnittuine kitarasooloineen – ei liikaa, ei liian vähän.

The Rack Doll on näine hyvineen valmis lauteille, yhtye ja tämä levy tarjoavat oivaa apetta suomalaisten rock’n’roll-himoon.

Peruskalliota louhimassa

Full Moon“Rock Me Baby” ja “Thirty Days” – rockin peruslohkareita, jotka taitavat kuulua lähes jokaisen juurevan yhtyeen repertuaariin. Full Moon Rock’n’Roll Band kierrättää näitä kahta sekä John Lennonin ”Rock & Roll People”- ja Stonesien ”Let It Bleed” -murikoita ”Keep Rocking”-ep:llään. Bändi – Hans Vainikainen (laulu), Petri Majuri (kitara), Kai Asikkala (basso) ja Matti Mehtola (rummut) – tarjoaa tuttuihin biiseihin enemmän ytyä kuin mihin bilebändit yltävät, vaikka repertuaari hieman siihen suuntaan onkin kallellaan.

Varsinkin Majurin kitaroinnissa on sujuvaa ja ilkeääkin napakkuutta. Asikkala ja Mehtola jyystävät raskasta rytmiä amerikkalaisen 70-luvun boogierockin hengessä. ”Let It Bleed” notkuu, diesel kiehuu ja kiihtyy, Vainikaisen laulussa on alkuperäisestä tuttua röyhkeää kukkoilua. Let the good times roll, voisi Johnny Winterkin todeta – sillä hänen kunniakseen tämä on ilmeisestikin tehty!

Pekka

Full Moon Rock’n’Roll Band: Keep Rocking (Puuma Records PUUCD 036, 2015)

The Rack Doll: Hot City (O.R.A Music, 2015)

www.therackdoll.fi

www.facebook.com/TheRackDoll

http://www.oramusic.fi

http://www.runningmoose.fi

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: