Retrokki kuuntelee: Hohka ”Mailla/halmeilla”, 2015

HohkaPohjoismaisella tasolla palkitun kansanmusiikkiyhtyeen toinen, turvallista perinnettä kierolla progressiivisuudella hedelmöittävä instrumentaalialbumi.

Vieressä istuva huomautti, että puhelimeni soi, siinä kun on hälytysäänenä aavemainen ujellus.

Tosiasiassa epätavallinen, reipasta ja raikasta kansanmusiikkia terästävä ääni periytyi Hohka-yhtyeen levyltä. Omiin korviini tuo nimenomainen ääni on hyvin 70-lukulainen, varhaisten syntetisaattorien ajalta. Iloluonteisen, perinteisten viulun, haitarin ja myös kanteleen kera toteutetun musiikin mikserinä se on mainio, hämmentäväkin, ehkä myös hymynkareen nostattava. Samaa huumorintajua luen jo Hohkan toisen, ”Mailla/halmeilla”-albumin kappaleiden nimissä: ”Suurin pudottaja”, ”Kertalaaki™”, ”Välikäden hambo”. Entäs sitten esikoisalbumin nimi ”Puutarhautuminen”?

Tästä seuraa johtopäätös: kun taito on tarpeeksi korkealla tasolla, leikittelyyn ja kokeiluun on varaa. Ehkä se tulee luonnostaankin. Samantyyppistä kansanmusiikin tuoreuttamista muistan Juha Kujanpään ”Kivenpyörittäjä”-levyltä, esimerkiksi Hohkan ”Mailla/halmeilla”-kiekon avaava ”October Flowers”, ”Luomalan Joonaksen polska” ja ”Suurin pudottajakin” muistuttavat hyvinkin paljon Kujanpään hypnoottista, täsmällisesti junakyydin lailla täryyttävää, pienin variaatioin etenevää ja otteeseensa nappaavaa folkprogea. ”Suurimmassa pudottajassa” kiihkeätä rytmiä nappaa basso, viulu ja haitari – taitaa taustalla ulista syntikkakin – värittävät.

Hohka – Meriheini Luoto, viulu ja avainharppu, Valtteri Lehto, kantele ja kitara, Veikko Muikku, haitari ja koskettimet, Enne Purovaara, basso ja koskettimet – on aloittanut jo vuonna 2006. Vuodet, harjoitukset ja keikat ovat hioneet neljästä soittajasta yhteen sulautuneen yhtyeen. Yksilötaitojen lisäksi soittajilta löytyy siis myös kollektiivista yhteen hiileen puhaltamista, kykyä mukautua ja reagoida toisten soittoon.

”Välikäden hambo” on luonteeltaan rauhallinen, sitä voisi nimittää folkambientiksi: kaukaiset koskettimet kaikuvat kuin valaanhuuto ikään, kanteleen harkitsevat näppäilyt palauttavat tupaan. Viulun kaihoisa sävel vie ajatukset Konsta Jylhään. Pian viulu löytää itsensä koristamasta ja rytmittämästä pianosointuja. Hyvin kuulasta, hyvin tunnelmallista. Levyn päättävä ”Niinikoskentie 43” – ainakin Pornaisista löytyy ko. osoite – näppäilee kokonaisuuden päätökseen. Yksinkertainen on joskus kauneinta.

Albumina hyvin pohjoismainen, voimaannuttava yhdistelmä rauhaa ja riehaa, tarkoitettu kuunneltavaksi ja syvennyttäväksi.

Pekka

Hohka: Mailla/halmeilla (Hohka, HOHKA-002, 2015)

www.hohka.net

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: