• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 35 muun seuraajan joukkoon

Retrokki kuuntelee: David ”David”, 1968

David Gear FabBilebändinä varmasti mainio, ensimmäisiä puhallinpoppia kehittäneitä yhtyeitä.

Ostin Fennicasta täysin summan mutikassa Gear Fab -merkin uudelleen julkaiseman ”David”-nimisen kiekon saman nimiseltä yhtyeeltä. Levymerkki oli hyvinkin tuttu, kansi psykedeliaan vivahtava, bändi tuntematon – enkä sekoittanut sitä The David -yhtyeeseen, jonka ”Another Day, Another Lifetime” -kiekkoa olen sitäkin puolivillaisesti vinyylinä etsiskellyt. Halvan oloiset kannet, läpyskässä tuskin mitään tietoa. Mutta kuusi miestä ja nainen -lainappi ja hipahtavat olemuksensa antoivat olettaa 60-luvun laulettua soft-poppia. Sitähän imen muutenkin.

Väärä tyylioletus, oikea aikakausi kuitenkin. Netti ja cd-läpyskä kertovat, että David tuli Kanadan Torontosta, kehittyi The Marcatos -kokoonpanosta, teki tämän ainoan kiekkonsa 1968. Eikä tainnut siitä sen kummempaa menestystä saavuttaa. Ja kuudesta miehestäkin kolme on blosareita.

Jos kaksi yhtyettä pitäisi Davidin yhteydessä mainita, ne olisivat The Association ja Pepe ja Paradise – aikamoinen rinnastus vai?! Edelliseltä David on perinyt pehmeän laulusoundin ja paikoittaiset harmoniat (”Lovely Lady” ja ”Never Been in Love”, torvin ja kitararäväyksin sävytetyt pehmopop-sävellykset, jälkimmäinen melkoisesti aikaisen Chicagon hengessä).

Pepeä ja kavereita David sitten muistuttaa puhaltimilla vahvistetun voimapopin toteuttajana – sekä hyvin sekalaiselta repertuaariltaan. Davidin tapauksessa omaa tuotantoa miksataan ”Hey Jude”- sekä ”House of the Rising Sun” -lainoilla. Vähän ruotsinlaivafiilishän näistä ikävä kyllä tulee, kun sovituksissakaan ei mitään ihmeellistä uutta ole.

”Flight of the Egyptian Army” on sanattomalla laululla vahvistettu instrumentaali, pinkit elefantit marssilla. Mielenkiintoisimmat biisit lienevät ”Descension” ja ”Because I’m Black”. Ensin mainitussa kuulen raakaversion uraauurtavasta Blood, Sweat & Tears -brassisoundista, raju ja rujo särökitara tosin on enemmän Terry Kathia kuin Steve Katzia. ”Because I’m Black” on popimpi, riffiin on lainattu Jackie DeShannonia: ”When You Walk in the Room” -biisin ajaton kitarakuvio toimii hyvin tässäkin.

Ehkä olisin kuunnellut useammankin Deborah Kellyn laulaman biisin, sillä daamilla on hetkessä herkästä roisiksi kiihtyvä ääni, esimerkkinä ”Alvin J. Ashtray”: dynamiikkaa kuin Janis Joplinilla, samaan pidäkkeettömään kiihkoon Kelly ei kuitenkaan ulotu. Vakuuttavaa kuitenkin.

Jos pitää kaupallisesta popista irtiottoa yrittävästä, omaa ilmettä puhaltimin värittävästä rockista, kannattaa tsekata. Ehkä kuitenkin osuvampi historiallisena dokumenttina kuin musiikillisena napakymppinä, siksi yksi tageista on ”garage” – ei ihan valmis, mutta sopivasti puoliraaka.

Pekka

David: David (Sound Canada SC-7705, 1969, uudelleenjulkaisu Gear Fab GF-163, 2001)

PS. Gear Fab -version kansi eroaa värityksellisesti alkuperäisestä, se 60-luvun versio on tällainen:

David

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: