• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 36 muun seuraajan joukkoon

Retrokki kuuntelee: RuoTo ”Talvenselkä”, 2014

 RuoToSuurella intohimolla ja vilkkaalla mielikuvituksella toteutettua musiikkia rockin ja folkrockin mielenkiintoisemmalta reunalta. Pudasjärveläisen yhtyeen toinen julkaisu.

RuoTo-yhtyeen debyyttikiekko ”Metsänpeitto” otti muistikuvieni mukaan musiikin ja tekstin hyvin tosissaan, perkasi elämän pohjamutia folkrockaavasti, polveilevasti, välillä notkuvastikin. Pohjilla häilähteli myös leikkisämpi ja rennompi vire, musiikin teon ilo ja into, tee-se-itse-meininki, ehkä kuitenkin tiukaksi pusertuneiden huulten ja väkinäisen virneen lävitse. Musiikki tuntui julmaan maahan sidotun yhtyeen – tai sanoittaja-säveltäjän – intohimoiselta ja alkukantaiseltakin huudolta. Ossi Oinas-Panuma, Jari Vähkyrä ja Juha Aho suhtautuivat missioonsa vakavasti.

Loppukeväästä posti toi yhtyeen uuden ”Talvenselkä”-albumin. Levyllä Oinas-Panuma (sanat, sävelet, laulu, kitara) ja Vähkyrä (rummut, myös sävelet) ovat saaneet seurakseen uuden basistin, Jyrki Pertun. Teksteissä on edelleen tummia sävyjä: kipupiikki, sysimusta, umpijää, sydänveri, haudanvakava. Ossi Oinas-Panuma leikittelee sanoilla ja niiden merkityksillä. Tekstinikkarina hän on oivaltava ja tunnelmia maalaileva, tekstit kutittavat ja kurittavat kuuntelijan mielikuvitusta. ”Yksittäiset sanat ja sanaparit monine merkityksineen ovat usein lähtökohtia kirjoittamiselleni”, mainitsee Oinas-Panuma saatteessaan.

Musiikillisesti RuoTo tuntuu jämäköityneen. Akustinen kitara on edelleen isossa osassa sekä kuvioimassa että säestämässä. Oinas-Panuma on tarttunut entistä useammin myös sähköiseen kuusikieliseen, välillä runtataan ja tykitetään niin maan perusteellisesti, ja päädytään raskaamman progen puolelle. Silloin kuulen RuoDon musiikissa Liekkiä ja Absoluuttista Nollapistettä. Liekkiin verrattuna RuoTo on toki raadollisempi, ei niin sujuva ja melodinen. Oinas-Panumalla kappaleiden ydin löytynee teksteistä, voisin kuvitella että Liekin Janne Kuusela lähestyy kappaleitaan kynän sijasta kitara kädessä.

Vaikka sanoituksissa kuinka leikitellään, intohimo, paatos ja tietynasteinen vakavuuskin leimaa RuoToa: leikittely tapahtuu vakavilla asioilla. Taustamusiikiksi ”Talvenselkää” on vaikea kuvitella.

”Vene” avaa albumin näppärällä akustisen kitaran kuviolla, tausta rakentuu hyvin folkrockmaisesta, sähköisesti askeltavasta taustasta mallia Fairport Convention. Sanoitus jättää monia asioita avoimeksi: kenen vene on ajautunut rantaan, missä on soutaja, mitä on tapahtunut? ”Mullan raskas tuoksun” sähköinen riffi ja sitä myötäilevä laulu ovat Neil Youngmaista jyrää, laulu liikkuu vireen äärirajoilla. Ja nyt kun tarkemmin ajattelen, sanoituksissa on samanlaista mielikuvituksen lentoa kuin Youngilla. ”Sydänlanka” on Jari Vähkyrän sävellys, tuo vahvasti mieleen YUP:n ja Jarkko Martikaisen: alaston, rohkea laulu, taustalla sähkis nyplää poutapilviä.

”Kipupiikki” – aika karmiva biisin nimi – jumputtaa hypnoottisesti Talking Heads -riffin varassa. ”Kertosäe sävellykseltään silkkaa poppia”, kirjoittaa Oinas-Panuma. Suomi-rockia, kirjoitan minä. Oinas-Panumalla on kyllä tarkkaa korvaa ja vireää aivoa, joilla hän itse analysoi musiikkiaan. Esimerkiksi raskaan riffin kantamasta ”Käärmeenkantajasta” hän toteaa mm. näin: ”Viimeisen kertsin kosketinkuviolla kumarretaan Goblin-yhtyeen Profondo Rosso -kappaleeseen, Dario Argenton samannimisestä elokuvasta”. Intonaatioon perustuvaa sanaleikkiä hyödyntävä ”Aaveena” (”Eevan aave” -sanaparin saa kuulostamaan palindromilta) on laulullisesti Ismo Alankoa.

Raskauden vastapainoksi tarjotaan ”Kannat” ja ”Kumaraan”, edellinen kiekon puhtain folkrock-biisi melodisine kitarakuvioineen, Ossin laulussa on pehmeyttä. Sanoisin, että radioystävällinen biisi, jos RuoToa nyt joku radiossa sattuisi soittamaan. Jälkimmäinen tuo eniten muistumia RuoDon debyytiltä: hentoa ja vapaata a la Pekka Streng ja myös David Crosby. Sitten pärähtää ”Luona uloimman alueen”, lähellä Liekkiä, raskasta ja rullaavaa rockia, progekartalla, kuten Oinas-Panuma itsekin toteaa.

”Talvenselkä” on monipuolinen kiekko, jota on vaikea sijoittaa ajallisesti ja paikallisesti. Ehkä kuten jo mainittu YUP ja vähän myös Zen Cafe: ”ajattelevan ihmisen” rockia. Hieman kansanmusiikkiakin, ainakin kansantarustoa. Ei tämä tyhjiössä ole syntynyt, sillä musiikista paistaa vaikutteita laajalta skaalalta suomi-rockin klassikoista progeviitteisiin. Aika armotonta. Aika hurja ja armoton on myös video aiheesta ”Kaksoishaava” bändin Facebook-sivuilla / Youtubessa (www.youtube.com/watch?v=Dqp3O8pQQgE).

Arktista hysteriaa ja mystiikkaa meille etelän ihmisille!

Pekka

PS. Kysyin debyytin arvion yhteydessä yhtyeen nimen kirjoitusasusta (iso T-kirjain keskellä RuoTo-sanaa). Ossi kommentoi asiaa näin: ”Sehän johtuu siitä, että bändin nimi on lyhenne sanoista Ruokottomat Tosikot! Aikoinaan kun aloittelimme soittohommia, tuollainen paradoksaalinen huumorinimi tuntui sopivalta, mutta nykyään olemme mieluummin ihan RuoTo vaan. Musiikkikin kun on mieluisampaa ruotoisena kuin ruokottomana.” Ruotoista nimenomaan.

RuoTo: Talvenselkä (Talkkuna Music RT05, 2014)

Tästä luet arvion RuoTo-yhtyeen esikoisesta ”Metsänpeitto”.

facebook.com/ruotoband

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: