• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 35 muun seuraajan joukkoon

Retrokki kuuntelee: Antero Halonen ja Vallankumous ”Vapaus” (joukkorahoitettu, 2013)

Antero HalonenMystisesti nimetty yhtye, sanomisen palo, suomalainen lauluntekijäperinne, upea kansi, joukkorahoitettu levy. Siinä lyhykäisyydessään Panu Varstalan musiikillinen lapsi ”Vapaus”.

“Olen unelmoinut oman levyn tekemisestä pitkään. Kun kuulin ensimmäistä kertaa Tuomari Nurmiota, Pekka Strengiä, Pelle Miljoonaa, Kauko Röyhkää tai Dave Lindholmia, tiesin, että matkani on kivinen, mutta varmasti sen arvoinen. Vapaus -albumi on kunnianosoitus moneen suuntaan sekä itsenäinen teos. Olen siitä ja yhtyeestäni erittäin ylpeä.”

Näillä sanoilla muusikko ja tanssija-koreografi Panu Varstala haki joukkorahoitusta musiikkinsa vinyyli- ja digijulkaisulle valmiista masternauhasta. Ja onnistui. Vinyyli ilmaantui Antero Halonen ja Vallankumous -nimellä jo viime syksynä, kuuntelin sitä silloin, mutta en tuntenut oloani kotoisaksi. Biiseissä tuntui olevan pusertamista, teatraalisuutta ja etukenoa – ikään kuin into ja palo olisi voittanut muodon.

Varstala on julkaissut myös kolme omakustanteista runokirjaa, ehkä palo tuli sieltä? Teatraalisuuden ja todella tyylikkään kannen ymmärsin miehen tanssija-alteregon perusteella.

Jätin silti sulamaan.

Muistelin muutamaa muuta omaehtoisesti ja omailmeisesti kentän laidalta ponnistanutta yhtyettä, Pertsa ja väärä osoite oli näistä yksi. Muotitonta, esikuvatonta, tyylivapaata, puhtaasta sanomisen ja soittamisen ilosta syntyvää musiikkia.

Pääsin niskan päälle.

Soittajissa on tuttuja nimiä ja tunnustettuja konkareita, joten toteutus on soitannollisesti hallittu. Varstalan sanoituksia ja Dahlblomin, Varstalan, Julkusen ja Juha Kujanpään sävellyksiä tulkitsevat Panu Varstala (laulu, lyömäsoittimet), Tuomo Dahlblom (kitarat, laulu), Jarmo Julkunen (kielisoittimet, laulu), Eeva Koivusalo (kontrabasso, laulu) ja Hannu Risku (lyömäsoittimet, huuliharppu, laulu).

Pääpaino on lauluilla, tarinallisten sanoitusten ehdoilla mennään.

”Hyvä se on sitten olla…” on selkeästi runo, Varstalan lausuma. Mukava kitarakuvio, jämäkkä kontrabasso ja ilmavat rummut saattelevat tunnelmakuvien avulla kerittyä elämäntaivalta.  ”Hallusinaation” paatoksessa kuulen Ismo Alankoa, Varstalan lauluäänessä ja armottomissa sanoissa Pelle Miljoonaa. ”Missä onni asuu?” – kertosäkeinen akustinen laulelma – putoaa vaikkapa Mikko Perkoilan tontille.

”Liekeissä”-bluesissa Varstala taluttaa sitä kuuluisaa koiraa, Dahlblomin akustinen soolo sopisi Isokynän pirtaan. Arttu-niminen henkilö esiintyy parissakin kappaleessa (”Arttu tanssii” ja armoton punkkaahaus ”Mitä sä Arttu melot?”, jossa ”elämä on paskaa”). Kiekon päättävä ”Vanha vakava” on muodollisesti Kari Peitsamoa, tarinallisesti Veikko Lavia – kuplettia siis.

Musiikillisesti ”Vapaus” on monipuolinen kokoelma laulelmia, soinnillisesti akustisvoittoinen. Voisi tämän suomifolkin tarinaperinteeseenkin sijoittaa. Aiemmin mainittu palo ja into kuuluvat Varstalan äänessä ja rohkeassa ulosannissa. Jos albumi olisi ilmestynyt 80-luvulla, julkaisija olisi todennäköisimmin ollut Ponsi. Kuulen pientä ihmistä, ymmärrystä, sympatiaa, sielua.

Jos kerran sanottavaa riittää, mitäpä sitä pidättelemään!

Pekka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: