• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 35 muun seuraajan joukkoon

Konttikaupalla cut-out-kamaa

willie hutchKirpputoreilla tulee edelleen vastaan jenkkiläisiä cut-out-kiekkoja, lovettuja tai kulmastaan leikattuja. Mitä ne oikein ovat?

“Cut-outs are predominantly a US phenomenon. It is used mainly by distributors to prevent dealers trying to return discount items for a full refund.”

Tukkurit – ja käsittääkseni myös jotkut levyfirmat – siis myivät edullisesti pois satojen tuhansien ylijäämäkiekkojen varastojaan, cut-out varmisti, että paluuta ei ole. Tapojahan oli erilaisia: kapea viilto, kulma pois jne. Tukkurit myivät cut-outteja jobbareiden kautta myös ulkomaille.

Paremmista kiekoista saatiin luonnollisesti parempi hinta, näitäkin tuotiin Suomeen ja varsinkin Ruotsiin. Käsittääkseni Original Records, Epe’s ja muutama muukin toi maahan näitä erikseen hinnoiteltuja, nimekkäämpiä cut-out-kiekkoja.

Mutta mitä tehdä kymmenille tuhansille Frankie Valli-, Frank Sinatra Jr-, Isaac Hayes-, Tony Orlando- ja Shawn Cassidy -kiekoille, joita oli aikoinaan opportunistisesti suursuosion toivossa prässätty, mutta joita kukaan ei karun todellisuuden paljastuttua halunnut? Sekoitetaan ja myydään konttikaupalla Eurooppaan! Kaupan oli siis kontillinen sekalaisia vinyyleitä, kontin sisältöön ei voinut vaikuttaa. Myyjä taisi tosin vakuuttaa, että yhtä ja samaa levyä olisi korkeintaan tietty määrä, joitain satoja.

Kontilliseen mahtui muistaakseni 60 000 vinyyliä. Levyt olivat suljetuissa, 25 kiekon laatikoissa, koko laatikkoon oli tehty viilto tai kulman leikkaus, jokaisessa kiekossa viilto oli siis täsmälleen samassa paikassa. Boksin kyljessä oli tyypillisimmin vain sarjanumero, joten jokainen boksi piti avata tietääkseen mitä se piti sisällään.

Eräinäkin pakkaspäivinä joskus 80-luvun alussa availin bokseja kylmässä kontissa. Kun vastaan tuli laatikko laatikon jälkeen Cheryl Ladd -vinyyleitä (taisi olla joku Charlien enkeleistä), haave harvinaisuuksien löytymisestä haihtui tehokkaasti.

Kontilla oli könttähinta, yhden vinyylin hinnaksi tuli rahtien ja verojen jälkeen joitain / joitain kymmeniä amerikan senttejä, en muista. Musiikki- tai levytietämystä konttien tilaamiseen ei siis tarvittu, hinta ratkaisi, koska kontin sisältöön ei pystynyt vaikuttamaan.

Suomalainen kontin maahantuoja sitten availi näitä 25 vinyylin laatikoita, teki sisällöistä sopivan sekoituksen ja myi edelleen 50 levyn laatikoissa esimerkiksi Valintataloon, Citymarketeihin, Sokokselle ja mihin ikinä pystyikään, myös levykauppoihin. Konttikiekot olivat käytännössä siis halpa mikseri!

En usko, että Suomeen tuli montaakaan kokonaista US-konttia, itse olen tietoinen kahdesta-kolmesta 70-luvun lopulta ja 80-luvun alusta. Ruotsiin kontteja taisi tulla enemmän. Niistä parhaat kiekot jäivät naapuriin, jäämiä tuotiin Suomeen. Muistan ainakin kerran käyneeni Tukholman vapaasatamassa penkomassa kontissa tulleita cut-outteja täkäläisille markkinoille.

Uumoilen, että suurin osa soul/funk-kiekoista tuli pienemmissä, esimerkiksi kymmenen tuhannen vinyylin sekalaisissa satseissa. Laatu oli siis konttikiekkoja parempi.

Ai että löytyikö konteista harvinaisuuksia?

Ei.

Pekka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: