Retrokki kuuntelee: Aalto ”Ikaro”, 2014

aaltoJos termiä folkproge pitäisi konkretisoida, Aalto olisi aika osuva esimerkki. Tosin Aallon tapauksessa ”folk” tarkoittaa makealta lemahtavien turvesoiden ja tervankyllästämien paanukattojen sijasta ja rinnalla skaaloja ja tunnelmia Balkanin vuorilta, lännen suurilta lakeuksilta ennen valkoista miestä ja skaaloja vähän curryntuoksuisilta kujiltakin. Kolmas silmä tarkkailee sinua.

Ilmeisestikin Tampereen suunnalla vaikuttavan Aallon toinen kiekko on pyörinyt soittimessa toistuvasti – hyvä merkki musiikin ajattomuudesta ja kestävyydestä. Ehkä se kertoo myös tämän kirjoittajan hämmennyksestä: intiaanien sotatanssilta ja -huudolta – tai saamelaiselta perinnemusiikilta kuulostavalla nimibiisi ”Ikarolla” hiipien alkava levy ei paljasta ydintään heti kättelyssä.

Havaitsen niin paljon erilaisia kuulokuvia sieltä sun täältä, että päätän lähteä pienelle tutkimusmatkalle: jospa joku tietäisi jotain. Laskeudun Progarchives-sivustolle. Se luettelee Aallon vaikutteita näin: “In their tonal art they merge Tuvan throat singing, Indian sitar contemplations, Scandinavian folk dronings and vintage rock trio basis as their own sound, flavored with both African and Near-East details and warm personal touch”. Kunnon herkullinen sekametelisoppa siis, aineksia sieltä sun täältä.

Yksinkertaistettua tietoa tarjoaa saate. Se valistaa, että Aallon porukat – Petra Poutanen (laulu, kantele), Sampo Salonen (laulu, doshpuluur (?), didgeridoo), Antero Mentu (sitar, kitara), Panu Ukkonen (klarinetti, bassoklarinetti), Marko Niittymäki (mandoliini, banjo, perkussiot), Kusti Rintala (rummut, perkussiot) – ovat perehtyneet sekä ”eri etnisiin musiikkiperinteisiin että esimerkiksi psykedeeliseen rockiin”. Myös klezmer ja krautrock mainitaan.

Leijumme painottomassa tilassa

Jo ”Vapahtaja”, toinen biisi, pistää kipakaksi – jos ei nyt ihan ripaskaksi, niin kuitenkin itämaiden skaaloilla funkkaavaksi pirunmoiseksi tanssiksi. Vaikka kappale tarjoaa myös suvantoja, taustalla sykkii kuitenkin Rintalan ylläpitämä jazzahtava jännite. Kuulostelen samalla tavalla folkkia, etnoa ja rockia yhdisteleviä yhtyeitä. Palaan 60-luvulle ja Incredible String Bandiin. ISB hyppäsi aika nopeasti aika usein suoraan sanoen rämpytyksen puolelle, Aalto on ehkä hillitympi ja organisoidumpi. Kuten ”Kuun tytär”, jossa kaari on pidempi ja korkeammalla, ehkä jossain Piirpaukkeen suunnassa.

Pidän laulua yhtenä soinnin elementtinä, instrumenttina. Tarinat johdattelevat kappaleita luontoon, ja siihen liittyvään tarustoon. Laulua ei jokaisessa kappaleessa edes ole. Esimerkiksi kaksiosaisen ”Kastepisaroita”-biisin kakkososa hengittää mainiosti sitarin ja muiden kielisoittimien vetämänä instrumentaalina. Mietin George Harrisonin Intian inspiroimana säveltämiä henkistyneitä mietiskelykappaleita.

”Heijastumia” on hyvinkin itämaisesta sävelkielestä huolimatta jossain Pekka Strengin kasvimaassa, varsinkin sanoituksellisesti. Petra Poutasen äänessä on välillä samanlaista äärimmäisen nautittavaa raukeutta kuin Maaritilla ja tyttärellään Jannalla (”Sateentuoksuisia unia” – joka on biisinä muutenkin ehkä kokonaisin ja viimeistellyin moniäänisine kertosäkeiseen ja instrumentaaliväliosineen).

Kannattaa muuten katsoa bändin nettisivuilta hillitön video aiheesta ”Metsätaloushöömei”, jossa mm. pari alastonta miestä kirmailee ilkosillaan pitkin metsiä. Ko. biisissä Poutasen lisäksi laulusta vastaavat jotkut miehistä. Banjo ja perkussiot ylläpitävät ravia, kitarat piirtävät kuvioitaan. Muistelen Buffalo Springfieldin ”Bluebird”-biisin pitempää versiota, jonka loppuosassa banjo tarjoaa samanlaisen elävän sooloilualustan. Tähän voisi upota loputtoman pitkäksi ajaksi. Kehotan muuten kuuntelemaan ”Ikaroa” kuulokkeilla: mielikuvituksekkaat instrumentoinnit pääsevät paremmin oikeuksiinsa.

”Ikaro” on varsin nautittava kiekko, joka tosin vaatii paneutumista ja aikaa. Suomalaisten ikimetsien mystisyys saa uusia sävyjä itäisemmistä skaaloista ja soittimista. Pikaruokaa odottavien ruokalistalle Aaltoa en uskalla ehdottaa.

Pekka

PS. Waldemar Wallenius on kirjoittanut levystä näkemyksellisen jutun osoitteeseen http://www.rootsworld.com/0603123/reviews/aalto-14.shtml

Aalto: ”Ikaro” (Uulu Records UULU0009, 2014)

etnoaalto.blogspot.fi

www.facebook.com/etnoaalto

soundcloud.com/etnoaalto

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: