• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 35 muun seuraajan joukkoon

Retrokki kuuntelee: Lauri ”Arno” Ankerman & The Ankermen ”Pimeään pihaan”, 2014

lauri ankermanAkustista perusbluesia suomalaiseen maisemaan istutettuna, tarkempi kohdistaminen paikallistaa Ankermanin Vantaanjoen suistoon.

Muutamissa lukemissani arvioissa Lauri ”Arno” Ankerman sijoitetaan mm. Charley Pattonin ja Robert Johnsonin jalanjälkiä seuraavaksi bluesäijäksi. Vaikka siemenet Mississippin suistosta löytyvätkin, peruspyörää Ankerman ja Ankermenit sekä yksi nainen (Mikko Koivisto, huuliharppu ja taustalaulu, Veikka Aleksi Pohto, kontrabasso ja taustalaulu sekä Jenna Marie Pietilä, virvelirumpu, jalkajympsytin ja taustalaulu) eivät polje.

Toki lähes jokaiseen biisiin löytyy tyylillinen esikuva, joita sadat ja tuhannet esiintyjät ovat veivanneet ja tulevat veivaamaan. Kun muotti on toimivaksi todettu, sitä kannattaa käyttää, ja omin vivahtein koristella. Ankermanin blues on puettu kiekon tyylikkäiden kansien malliin siistiin kuosiin, tyyli löytyy jostain fiftari-rockari-hipsteri-kuvastosta. Mitään katuojien kasvatteja tai kapakoitten resupekkoja Ankermenit eivät ole.

Samaa salonkikelpoisuutta on myös musiikissa. Silloin tällöin Mikko Koiviston huuliharppu puhaltaa väkevämmän tuulahduksen. Jenna Pietilän lauluosuudet, esimerkiksi ”Lampussa”, värittävät mukavasti. Ankerman itse on vakuuttava, hieman käheä-ääninen tarinankertoja. Tämänkaltainen tyyli houkuttelee ja on houkutellut monia artisteja jos ei nyt suorastaan kopioimaan, niin ainakin tyylittelemään Tom Waitsin reuhaavassa ja kokeilevassa renttuhengessä. Tuohon Ankerman ei onneksi sorru.

”Aikamoinen nainen” hyppyyttää jumpbluesin perinteessä, toteutus on tyylipuhdas. ”Hautuumaan tanssit” on biisillisesti Tuomari Nurmiota ja laulullisesti Kauko Röyhkää. Ankerman on kätilöinyt aineksista pätevän, omanoloisensa bluesmarssin. ”Iso musta käärme” riisuu kaiken ylimääräisen: akustinen kitara, huuliharppu ja Ankermanin laulu. Olisiko tässä eniten Ankermania itseään? No, ”You Gotta Move” ja niin edelleen. ”Maantien sudet” on ”I Need Love / Whole Lotta Love” -johdannainen, kuten tietysti tuhannet muutkin kaupunkibluesit.

Kahdeksan enemmän tai vähemmän sinisen vedon jälkeen mietin, että oliko tämä nyt tässä. Sitten tulee ”Singaporen satamassa” ja sekoittaa pakan täydellisesti. Se ei periydy bluesista, vaan suomalaisesta kupletti- ja lauluntekijäperinteestä. Juice ja Mikko ovat paljosta vastuussa. Sävellyksessä ja sympaattisessa toteutuksessa on todellakin paljon Juicea sekä Mikkoa, vaikka Ankermanin oma onkin. Pidän biisiä – vaikka se kokoelman ja Ankermanin ja yhtyeen yleisilmeestä poikkeaakin – kiekon ehdottomasti parhaana. Teepäs Lauri levyllinen näitä!

Hieman samassa sarjassa toimii kiekon päättävä, slidellä tyylittelevä ”Rautaratsu”. Sitä edeltää T.Rex– ja Bowien ”Jean Genie” -henkinen, rytmikäs ”Hei päivänsäde”. Voisin kuulla tämän myös Daven ohjelmistossa. Ankerman ja bändi saavat bluesmukaelmat toimimaan hyvin omalla akustisella tavallaan. ”Rautaratsu” ja ”Singaporen satamassa” tosin herättävät kysymyksen ja odotuksen: mitä muuta Ankermanin piirongin laatikosta löytyy?

Pekka

Lauri ”Arno” Ankerman & The Ankermen: ”Pimeään pihaan” (Northern Stars NSCD 45, 2014)

http://lauriankerman.wordpress.com/

4 vastausta

  1. Hei Retrokki, levy on kyllä tehty 2013 marraskuussa ja julkaistu 2014 tammikuussa.
    Kiitän nöyrästi kauniista sanoistasi.
    Lauri Ankerman

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: