• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 38 muun seuraajan joukkoon

Retrokki kuuntelee: Kati Salo ”Kati Salo”

kati saloLupaava laulaja-lauluntekijä, pianisti ja kitaristi. Esikoiskiekko. Ja hämmentävä tapaus.

Kannet, tyylilliset lähtökohdat ja toteutustapa ovat kaikki sitä, mikä minut periaatteessa sytyttää. Myös ulkomusiikilliset seikat – lievä luomu hippimeininki, kiehtovat. Ja vinyylikin vielä! Ennen sen korkkaamista käyn netissä vakoilemassa, löydän äänityspaikkana toimineen Luomustudion julkaiseman videon ”The House” -biisistä. Maanläheistä meininkiä näyttää olevan puutarhoineen ja kaveriporukoineen.

Ruotsin Haaparannasta kotoisin oleva Kati Salo tuntuu nauttivan luomisen palosta: heittäytymistä soittoon ja lauluun, vahvaa etukenoa. Laulun lievä alavireisyys hämmentää. Pistän sen innon piikkiin.

Neula napsahtaa mustaan uraan, kaiuttimen kalvo värähtää. Helsinkiläistynyt laulaja-lauluntekijä yhtyeineen aloittaa esikoislevynsä. Kiekon pari ensimmäistä kappaletta soljuvat suhteellisen akustisissa, videon kartoittamissa tunnelmissa. Tarkkailen laulua. Ei – on – ei. Miellyttävä kokonaismaisema: sähköinen pohja, päällä akustiset kitarat ja laulut, jossain banjo, viulu ja puhaltimia. Folkiksi en Kati Salon musiikkia ainakaan tämän levyn perusteella kyllä nimittäisi. Kuuntelen pidemmälle: sovitukset monipuolistuvat, maisema avautuu. Ajatonta, amerikkalaisvaikutteista.

Tämän hetkisessä yhtyeessä soittavat Arto Nevalainen (basso), Jussi Tuomola (sello), Kimmo Vierimaa (rummut), Mikko Räihälä (kitarat, haitari) ja Riku Kuukka (koskettimet) – levyllä on mukana lukuisia vierailijoita.

Ehkä vasta kolmas biisi ”This Life” polkaisee levyn kunnolla käyntiin mm. Arto Nevalaisen maukkaiden bassokuvioiden ansiosta. ”The House” polkee marssia vähän Tom Waitsmaisesti. Salon pianolla aloittama ”The Wolves” kasvaa ja odottaa loppukohotusta – iso gospel-kuoro? Sopisi muuten myös levyn päättävään biisiin ”A Little Trailhead”.

Jossain esittelyssä mainittiin sana jazz. No, ”A Trip” -biisin mod-tyyppinen rytmitys taitaa olla ainoa viittaus tuohon suuntaan. ”Dear Roe-Deer” on laulullisesti ehkä onnistunein kuiskauksineen. Jos etsin monimuotoiseen, tunnelmasta toiseen sukeltavaan biisiin vertailukohtaa, se voisi olla Joni Mitchell. ”No Need to Rush” on puolestaan hyvinkin teatraalinen, kaukana folkista. Jos nyt toisen viittaukseen musiikkiin väkipakolla kaivan, olkoon se Brandi Carlile. Ja kyllähän nämä Tori Amokset sun muut samalla kentällä mellastavat. Sikälikin siis hämmentävä tapaus, kun levyn luomukantta katsoo.

Kaiken kaikkiaan rikkaat ja mielikuvituksekkaat sovitukset ja taustat! Sooloja ei viljellä, kokonaisuus ratkaisee. Laulussa on ehkä turhaa varovaisuutta, johtuisiko kielestä? Olisiko ilmaisu suomeksi (tai ruotsiksi!) ollut väkevämpää? Joka tapauksessa Kati Salo on lahjakas ja lupaava säveltäjä. Saas nähdä mitä seuraa.

Kati Salo: Kati Salo (Taajuus003 (vinyyli), Taajuus004 (CD), 2013)

katisalo.com

facebook.com/katisalomusic

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: