• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 35 muun seuraajan joukkoon

Retrokki kuuntelee: Juha Kujanpää ”Kivenpyörittäjä ‒ Tales And Travels”, 2013

juha kujanpääInstrumentaalista, taidokkaasti ja näkemyksellisesti toteutettua folk-progea. Säveltäjänä, sovittajana ja monipuolisena kosketinsoittajana Juha Kujanpää, muutkin muusikot kotimaisen rock- ja kansanmusiikkikentän kermaa.

Uin paksun levämaton sisällä. Sinivihreä, öljyisen läikähtävä, kastemadon paksuinen ja yhtä limainen matto vetoa yrittävien käsien alla venyy ennen purskahtamistaan. Jalat piiskaavat vimmatusti, käsien liike hidastuu, pää kurottaa pinnalla. Lillun paksussa, yhdentekevässä musiikkisuossa. Vaihdan cd:tä, kuuntelen pari kappaletta: ei minulle, ei kiitos, ei varsinkaan tänään.

Soittimeen siirtyy Juha Kujanpää, säveltäjä ja kosketinsoittaja. Olen tyhjä taulu.

Höristän korviani. Katse terävöityy. Liike pysähtyy. Mitä tämä oikein on?! Onko pakkauksessa tapahtunut virhe, soitanko oikeaa levyä?! Niskakarva-reaktio.

Palaan kouluaikoihini, 70-luvun alkuun.

Konsta Jylhän ja Kaustisen Purppuripelimannien avulla suomalainen kansanmusiikki oli saanut 60-luvun lopulla uutta nostetta. ”Peltoniemen Hintriikin surumarssi”, ”Vaiennut viulu”, ”Konstan valssi” ja ”Konstan parempi valssi” soivat radiossa ja televisiossa. Sitten tuli Karelia ja ”Suomi Pop”. Paakkunainen, Wesala, Saastamoinen ja Sarmanto löivät tukevalla, sähköisellä poljennollaan musiikkiin seuraavan sukupolven leiman, toki vanhaa kunnioittaen.

Raahasimme parin luokkakaverin kanssa kouluun stereot ‒ joku vahvistimen, joku kaiuttimet, yksi levysoittimen. Pidimme aiheesta esitelmän: soitimme rinnan Jylhää ja Kareliaa, päivitimme opettajankin käsityksiä kansanmusiikista kiitettävän arvoisesti. Seuraavalla välitunnilla luokan täytti Black Sabbathin ”Paranoid” ja stereot saivat valvojien toimesta ennakoitua nopeammat lähtöpassit.

Mutta kansanmusiikki ja varsinkin kansanmusiikin johdannaiset jäivät kytemään. Myönnän toki auliisti, että en ole peruskenttää aktiivisesti seurannut, vaikka monet muualla kiitetyt nimet ovatkin tuttuja.

Pohjolan hovissa

Kaiuttimista virtaava Juha Kujanpään musiikki sykähdyttää samalla teholla kuin Karelia vaikutusaltista teiniä yli 40 vuotta sitten. Tässä genressä en ole kuullut vastaavaa sitten Pekka Pohjolan suuruudenaikojen. Muutaman vuoden takaisessa Dungenissa oli vähän samaa ylevää kipinää, tosin Kujanpään monimuotoisuuden rinnalla Dungenkin kutistuu ja kalpenee. Anssi Tikanmäkeäkin tässä on. Mainittuihin suuruuksiin verrattuna Kujanpään sävellyksissä on enemmän kansanmusiikillista kierrettä ja pelimannihenkeä. Enemmän orkestraalista välitilaa, harmaata aluetta: ei sinfoniaa eikä viihdettä, vaan jotain siltä väliltä. Klassisen, kansanmusiikin, jazzin ja rockin onnistunut synteesi lähenee…

Jotain löytyy myös ruotsalaisesta perinteestä, jonka taisi aloittaa pianisti Jan Johansson ja ”Jazz på svenska” jo 60-luvun alkupuoliskolla. Toki naapurimaassa on ammennettu kansanmusiikista rockiin runsaasti myöhemminkin, kaikki nämä Kebnekajset ja muut.

Tässä ajassa Kujanpää on kuitenkin omassa ylväässä sarjassaan.

Kansanmusiikkipohjaista poljentoa, hypnoottisesti kaareutuvia jännitteitä. Musiikki saa kehittyä orgaanisesti, kuuntelija tekee matkaa huomaamattaan, Mike Oldfieldin uran alkuaika sykkii takaraivossa. ”Travels” -sana levyn nimessä on hyvin perusteltu. Ei pikavoittoja, ei yksiulotteisia ralleja, ei kaavamaisuutta. Useammassakin kappaleessa sielua sykähdyttävä, melodinen pelimannimelodia saa lisää kierrettä mukaan tulevista soittimista. Kuten ”Kivenpyörittäjän” esittelyteksti kertoo, ”levy yhdistää Kujanpään muusikkouden kaksi eri puolta: akustisen pelimannipoljennon ja sähköisen rock/jazzin. Kujanpään musiikissa yhdistyvät kauniit viulumelodiat, raivokkaat fuzz-kitarat, lakeus, voima, suomalainen havumetsä ja heinäkuun yöt.” Hyvin ja kuvaavasti tiivistetty.

Pelimanniprogea?

Yksi ”Kivenpyörittäjän” vaikuttavista ominaisuuksista on vaihtelu. Perinteinen ja moderni. Akustinen ja sähköinen. Iso ja pieni, hiljainen ja äänekäs. Välillä pistäydytään vilisevän sirkuksen rikkaassa äänimaailmassa (”Arkipäivän ylistys”) ja flirttaillaan jännitystä, romantiikkaa ja suuria tunteita tihkuvan jännäritunnarin kanssa (”Islannin vesi”), toisaalla poimitaan kirpeitä mausteita Balkanilta (”Different Polska”). Viimeksi mainittu kehittyy jazzahtavan trumpettisoolon kautta tyylien rikkaaksi sekoitukseksi. ”Suomenmaa” on lähinnä Pohjolaa ja Tikanmäkeä: sydämeenkäyvä puhaltimien johdattelema polska. Fanfaari suomalaiselle luonnolle, ”Kaukametsä”, esiintyy kahtena ylväänä versiona.

Taitavat viulistit Tommi Asplund, Esko Järvelä ja Kukka Lehto soittavat kiperiä, vauhdikkaita, usein toisteisia melodioita. Timo Kämäräinen (kitara), Tero Tuovinen (basso) ja Jussi Miettola (rummut) nostavat kierroksia ja tehoa, Kämäräinen uljailla sooloillaan, Tuovinen ja Miettola päämäärätietoisella kompilla. Soittajana Kujanpää profiloituu pääasiassa pianolla.

Eniten hämmästyttää Juha Kujanpään kypsyys mielikuvituksekkaana säveltäjänä ja sovittajana. Vaikka levyn musiikkia on sävelletty useamman vuoden aikana ja vaikka kappaleet ovat omiksi vaihteleviksi persoonikseen profiloituvia, ”Kivenpyörittäjän” kokonaisilme on hyvin yhtenäinen. Tyyli ja taso säilyvät kautta linjan. Ja monipuolisuuden ansiosta levyä jaksaa kuunnella kerrasta toiseen ‒ uskon sen myös kestävän aikaa.

Jotkut kappaleet istuisivat erinomaisesti elokuvamusiikiksi, ja teatterille Kujanpää on musiikkia säveltänytkin. Kuvittele vain kuva.

”Kivenpyörittäjä” on miehen ensimmäinen albumi omissa nimissä, ensiesiintyminen tallenteella tämä ei Kujanpäälle säveltäjänä tai soittajana kuitenkaan ole. Mm. sellaiset yhtyeet kuin Kirjava lintu, Isis-trio, Kuha ja Karuna mainitaan miehen verkkosivuilla. Pitänee perehtyä.

Toivon sydämestäni, että suomalaisesta rockista, kansanmusiikista ja jazzistakin kiinnostuneet harrastajat löytävät ”Kivenpyörittäjän”. Sille on paikkansa suomalaisen musiikin historiassa. Kannattaa ottaa tuntumaa, näyte löytyy Kujanpään nettisivuilta. Ja jos levy ei löydy kaupoista, se on helppo tilata Eclipse Musicin sivuilta.

Pekka

Juha Kujanpää: ”Kivenpyörittäjä ‒ Tales And Travels” (Kuu Records KUUREC003, 2013)

”Kivenpyörittäjä ‒ Tales And Travels”-levyn julkkarikeikka EtnoSoi-tapahtuman yhteydessä Juttutuvassa lauantaina 9.11.2013 ‒ sinne!

www.juhakujanpaa.com

www.kuurecords.com

www.eclipse-music.net

# # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # #

 

JUHA KUJANPÄÄ VIA SÄHKÖPOSTI

Retrokki: Onko tämä uusi levy eniten rockiin / progeen kallellaan? Vai kuinka itse näet levyn suhteessa muihin julkaisuihin joilla olet ollut mukana?

Juha Kujanpää: ”Kokonaan omista projekteista ja bändeistä kyllä [eniten rockiin / progeen kallellaan]! Olen myös ollut kosketinsoittajana bändissä nimeltä Kuha, joka menee vahvasti progerock-kategoriaan, kyseinen yhtye ei ole kuitenkaan viime vuosina ollut enää aktiivinen. Mutta kokonaan omista yhtyeistäni tämän levyn musiikki on kyllä eniten progeen päin kallellaan. Suunnanmuutos ei ole kuitenkaan äkillinen – vaikka olenkin säveltänyt viime aikoina paljon kansanmusiikkikokoonpanoille, sävellykset ovat menneet mielestäni koko ajan progempaan suuntaan.”

Millainen rooli bändillä, ja varsinkin Kämäräisellä ‒ armoitettuna musiikintekijänä itsekin ‒ on ollut?

”Tämä levy on sooloprojektini sikäli, että olen säveltänyt ja sovittanut musiikin aika valmiiksi asti. Soittajat ovat kuitenkin tärkeässä roolissa, olen kirjoittanut musiikin juuri näille muusikoille. Bändin luova panos on siis ehkä ollut pienempi kuin perinteisillä yhtyelevyillä, joissa sovitukset olisivat muokkautuneet yhteissoiton myötä yhdessä.”

Onko osia musiikista sävelletty / käytetty muissa tarkoituksissa? Soundtrackia? Teatterimusiikkia?

”Vaikka varsinkin teatterimusiikkia olen säveltänyt paljonkin, juuri tämän levyn musiikkia ei ole sävelletty mihinkään tiettyyn tarkoitukseen. Levyn ensimmäistä biisiä on tosin käytetty viime vuonna Juha Hipin ohjaamassa lyhytelokuvassa. Elokuvamusiikki kiinnostaa itseäni paljon, toivoisinkin pääseväni säveltämään musiikkia tulevaisuudessa myös pitkiin elokuviin.”

Kiitos vastauksista Juha!

######################################################################

Tai Shan ”Iceflower”, 2013

tai shan

Tähän Juha Kujanpään kylkeen sopii hyvin toinen instrumentaalipartio, suomalainen sekin: tervetuloa Tai Shan ja ”Iceflower”. Siinä missä Kujanpään musiikin sielu asuu suomalaisessa kansanmusiikissa, siinä Tai Shanin kaverit ovat puolestaan sisäistäneet 70-luvun jazzrockista ja fuusiosta sitä melodisempaa laitaa.

Maantieteellisesti sijoittaisin Tai Shanin Atlantille, vanhan ja uuden mantereen puoliväliin. Jotain löydän 70-luvun brittiprogesta (Camel), enemmän meren tuolta puolen (Spyrogyra) ‒ ja kai mukaan on tarttunut myös skandinaavista vähäeleisyyttä yhtyeen kotipaikkakunnalta Kemijärveltä. Laske vaikutteet yhteen, vähennä Spyrogyran makeutta ja Camelin pitempiä kaaria, ja tuloksena on Tai Shan.

”Iceflower” on soinut usein aamutoimien taustalla ‒ miellyttävyyden mitta sekin.

Biisit ovat pääosin napakoita ja melodisia, usein muutaman sävelen fraaseihin perustuvia. Musiikissa luotetaan selväpiirteisiin alkuaineisiin, joita kehittelyn sijasta enemmänkin kelaillaan. Toki soitto on pätevää, ja ilmaisuun vireää pontta antaville sooloillekin löytyy sijaa. Niistä vastaavat Janne Särkelä (kitara, kitarasyntetisoija) ja Markus Jakola (koskettimet). Janne Jakola (basso, lyömäsoittimet) ja Jorma Tabell (rummut, lyömäsoittimet) kannattelevat biisejä hyvin.

Levy alkaa aika jyräävissä ja tummanpuhuvissa tunnelmissa, jatkuu rennon ja letkeän grooven merkeissä ‒ näissä Särkelän kitara ja Jakolan koskettimet saavat soolotilaa. Välillä pistäydytään lattareissa (”Rio Del Olvido”). Parissa viimeisessä kappaleessa päästetään pullon henki valloilleen: ”What Remains After” ja ”Iceflower” ovat häröilyllään lähempänä progea.

Henkilökohtaisesti pidän enemmän groovesta, vähän läskistikin mäiskivästä laid back -tunnelmasta: musiikki hengittää, soolot nostattavat. Ehkä pidän siksikin, että ko. biiseissä on hieman hienostunutta Steely Dan -henkeä. Toisena kohokohtana mainitsen ”Expedition”-biisin, jännittävän yhdistelmän funkkia ja yökerhofiilistä.

Monipuolinen kokonaisuus, tyylille on tosin vaikea keksiä termiä. Fuusio on liikaa kallellaan jazziin, proge liikaa rockiin. Mennään siis sinne väliin: rock-fuusiota.

Pekka

Tai Shan: Iceflower (Tai Shan TSIF2013, 2013)

www.facebook.com/taishanband

www.runningmoose.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: