• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 38 muun seuraajan joukkoon

Retrokki kuuntelee: Jukka Syrenius Band ”Hard Labour (Live at Aallonmurtaja)”, 2013

jukka syrenius liveElonkorjuun vahva mies, kitaristi-vokalisti Jukka Syrenius on tahkonnut musiikkia jo 60-luvun lopulta. Välillä aktiivisemmin, välillä matalammalla profiililla, joskus omissa nimissään, toisinaan Elonkorjuun puitteissa.

Syyskuun alussa käsiin osui sekä Jukka Syrenius Bandin livekiekko, samoihin aikoihin Elonkorjuu esiintyi Malmitalolla. Aikaahan tästä jo on, mutta vain silmänräpäys vaikkapa Elonkorjuun elinkaareen verrattuna.

Elonkorjuu Malmitalolla 5.9.2013

Syyskuun alussa Syrenius saapui jälleen Porista Helsinkiin, Malmitalolle. Tällä kertaa kokoonpano oli Elonkorjuu: Syrenius itse kitarassa ja laulussa, bassossa Veli-Pekka Pessi, fonissa Jari Perkiömäki, koskettimissa Jussi Reunamäki ja rummuissa Zoltan Karpathy, ”unkarilainen tuulimylly”.

Ensimmäisten kappaleiden aikana bändi tuntui karistelevan matkan pölyjä, kiristelevän laakereitaan ja öljyävän niveliään. Soitto ja soittajien tunnelmat näyttivät ja kuulostivat tiivistyvän biisi biisiltä ja soolo soololta. Alkuaikojen Elonkorjuuksi tätä nykyistä tuskin tunnistaisi.

Syreniuksen biiseihin on vuosien varrella imeytynyt jazzahtavia lattarisävyjä; niiden parissa hän on kitaristina enemmän kuin kotonaan. Muutama virtuoosinen, uskomattoman sujuva soolosuoritus lyö ällikällä, olisikohan ollut ”Pretorian Discotheque”? Sitten löytyy perinteisempää rytmi- ja bluespuolta, josta esimerkkinä ”Stormy Monday”. Ja jotta kuva olisi mahdollisimman skitsofreeninen, häröillään välillä urakalla. 60-luvun Elonkorjuu, ja samaa nimeä tänäänkin kantava monipuolinen peto ovat täysin eri lajeja.

Kokenut, jo alkuaikojen Elonkorjuussa vaikuttanut Pessi ja tiukalla, brittiläistyylisellä (Brand X) otteella naputtanut Karpathy tarjosivat Perkiömäelle, Reunamäelle ja maestro Syreniukselle vakaan, mutta kuitenkin elävän perustan. Ja kuten jo todettua, Syreniushan on virtuoosi, jolta taittuu tyyli kuin tyyli. Kanssakatsojien lausuntojen mukaan Perkiömäki soitti terävämmin ja elävämmin kuin jazz-ympyröissä. Reunamäen jyhkeä olemus ei olisi antanut odottaa niin kevyesti svengaavaa soittoa.

Tauolla tiiviimmin Elonkorjuuta seuranneet harmittelivat yhtyeen laadun ja suosion ristiriitaa. Heidän mielestään bändi on kovemmassa vedossa ja soitto vapautuneempaa kuin aikoihin. Suosiossa ja yleisömäärissä se ei kuitenkaan näy. Sääli ‒ ja sääli niitä, jotka ennakkoluulossaan, tietämättömyyttään tai laiskuuttaan jättävät porukan näkemättä.

jukka syrenius# # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # #

Autossa, matkalla Elonkorjuun keikalle ja kotiin keikalta soi Jukka Syrenius Band. Livenä äänitetty.

“Mistä tuo puhe kuuluu?”, kysyi kumppani, kun soitin Jukka Syrenius Bandin kiekkoa. ”Baarissa yleensä puhutaan”, vastasin, ”live-kiekko”. ”Taitaa olla pieni baari. Ja kuka on tämä bluesia vääntävä kitaristi?”, kuului jatkokysymys. ”Sama, joka äsken soitti lattaria”, vastasin.

Baari on näköjään Pub Aallonmurtaja Porin Mäntyluodon satamassa, bändi power-trio Jari ”Kepa” Kettunen (rummut), Ari-Pekka ”Ape” Anttila (basso) ja Jukka ”Jusu” Syrenius (kitara ja laulu). Työmiesten paikka, asialla musiikin työmiehet. Jos en inhoaisi näitä englannista väännettyjä iskusanoja ja sanontoja, sanoisin että wörkkii!

Tarjoomassa ei ole mitään uutta: ”Red House”, ”Hey Joe”, ”Stormy Monday”, muutama oma ‒ aika pitkälti juntataan jo 60-luvulla muotoiltua sähköisen bluesin paalua. Pitkän linjan soittajaketuilla palikat pysyvät hyvin hallussa, ja omaa persoonaakin saadaan esiin. Bändi toki henkilöityy Syreniukseen, solistiin. Ja varsinkin kitaristina, varsinkin omissa biiseissään mies on omimmillaan: sisäistettyä soittoa, tuoretta näkökulmaa tuttuun kaavaan.

Paljon kuultuihin ja tahkottuihin biiseihin on vaikea puristaa uutta kuorrutetta. Näkisin ‒ tai tässä tapauksessa tietysti kuulisin ‒ ne vähän pakollisinakin yleisönlämmittäjinä. Keikka on äänitetty sydäntalvella, kuluvan vuoden helmikuun 2. päivänä, lämpöä siis todennäköisesti tarvittiin.

Enemmän innostun Syreniuksen omasta tuotannosta ‒ ja Thelonius Monkin ”Round Midnightista”. Ne nousevat jokapäiväisen bluesin yläpuolelle omintakeisina, uutta tarjoavina ja mieltä ylentävinä.

Pekka

Jukka Syrenius Band: Hard Labour (Live at Aallonmurtaja) (Touch Records  TCHCD-6, 2013)

www.touchrecords.fi

www.elonkorjuu.fi

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: