Retrokki kuuntelee: Art Deco ”Syvään uneen”, 2013

art decoDebyytti progressiivishenkistä rockia soittavalta, Jyväskylästä kotoisin olevalta yhtyeeltä. Ui viekkaudella alitajuntaan.

Joitain viikkoja sitten Helsingin Juhlaviikot esitteli Huvila-teltassa Lovea kehiin -konsertin. Juhlinnan kohteena oli luonnollisesti Love Records, kotimaisen rockin edelläkävijä ja suunnannäyttäjä ‒ tai suunnattomuuden lähettiläs. Konsertti ehkä painottui tunnetuimpiin esimerkkeihin, mutta sellaisenaankin osoitti Loven laaja-alaisuuden: rönsyjä riitti!

Art Decossa on juuri sen verran särmää, kunnianhimoa ja erottelevaa omaperäisyyttä, että yhtye olisi voinut hyvinkin kuulua Loven rosteriin. Ja kuten monet Loven artisteista, myös Art Deco taitaa jakaa vahvasti mielipiteitä hillittömästä diggailusta välinpitämättömyyteen ja ärtymykseen.

Näin kävi allekirjoittaneen autossa: kanssamatkustaja totesi ”tämän olleen tässä” ja päätti omavaltaisesti poistaa kiekon soittimesta. Itse jatkoin sooloajeluilla sinnikkäästi kuuntelua. Ja niin huomasin eräänä päivänä kiintyneeni Jaana Mäkisen vahvaan ja väkevään, välillä julistavaankin lauluun sekä bändin tukevaan, määrätietoiseen mutta kuitenkin inhimillisiä piirteitä ilmentävään otteeseen. Tuomo Suhonen ja Antti Koivistoinen ‒ kitarat, Teijo Kostiainen ‒ basso ja theremin (!), Olli Kalmari ‒ rummut ja Olli Autio ‒ koskettimet, ovat netistä pyydystetyn tiedon mukaan soittaneet yhdessä kohta kymmenen vuotta. Se kyllä kuuluu.

Lokerointitarve ‒ halu solauttaa yhtye musiikkeineen tyköistuvassa muotissa omalle paikalleen musiikkikartalla ‒ on osoittautunut todelliseksi haasteeksi: en ole löytänyt Art Decolle sopivaa muottia enkä lokeroa. Samanlaisia väänteitä aikaansaivat jotkut muinaiset Love-artistit.

Välillä Art Deco julistaa agit-propmaisesti, jopa iskelmäisesti. Sanoitukset maalaavat välillä lavein, välillä tarkoin vedoin pieniä tapahtumia ja suuria tunteita. Toisaalla yhtye häröilee ääniefekteillä oikein kunnolla. Nyt juuri bändi ottaa räpisteleviä juoksuaskeleita ja nousee lentoon Se-yhtyeen alkuaikojen malliin. Hyvin sovitetut särökitarakaaret kiertelevät taivaalla, karavaani kantajineen etenee vankkumattomasti kaviouralla. Ei hifistelyä, eikä soitannollista briljeerausta, vaan omintakeista, luonnollisen synnytyksen kautta kehittynyttä taiteellistakin proge-rockia. Se-yhtyeen nimesin, mutta isommilla kirjaimilla mainitsisin Tabula Rasan.

Art Deco pitää yllä ja jatkaa omaperäisen suomalaisen proge-rockin hohdokasta tarinaa.

Pekka

PS. Onko kannen maalauksessa joku heittänyt veivin lattialle vaikkakaan ei nurkkaan?

Art Deco: Syvään uneen (Art Deco ARTDECOCD1, 2013)

www.facebook.com/artdecoband

www.soundcloud.com/art-deco

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: