• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 35 muun seuraajan joukkoon

Retrokki kuuntelee: Art Deco ”Syvään uneen”, 2013

art decoDebyytti progressiivishenkistä rockia soittavalta, Jyväskylästä kotoisin olevalta yhtyeeltä. Ui viekkaudella alitajuntaan.

Joitain viikkoja sitten Helsingin Juhlaviikot esitteli Huvila-teltassa Lovea kehiin -konsertin. Juhlinnan kohteena oli luonnollisesti Love Records, kotimaisen rockin edelläkävijä ja suunnannäyttäjä ‒ tai suunnattomuuden lähettiläs. Konsertti ehkä painottui tunnetuimpiin esimerkkeihin, mutta sellaisenaankin osoitti Loven laaja-alaisuuden: rönsyjä riitti!

Art Decossa on juuri sen verran särmää, kunnianhimoa ja erottelevaa omaperäisyyttä, että yhtye olisi voinut hyvinkin kuulua Loven rosteriin. Ja kuten monet Loven artisteista, myös Art Deco taitaa jakaa vahvasti mielipiteitä hillittömästä diggailusta välinpitämättömyyteen ja ärtymykseen.

Näin kävi allekirjoittaneen autossa: kanssamatkustaja totesi ”tämän olleen tässä” ja päätti omavaltaisesti poistaa kiekon soittimesta. Itse jatkoin sooloajeluilla sinnikkäästi kuuntelua. Ja niin huomasin eräänä päivänä kiintyneeni Jaana Mäkisen vahvaan ja väkevään, välillä julistavaankin lauluun sekä bändin tukevaan, määrätietoiseen mutta kuitenkin inhimillisiä piirteitä ilmentävään otteeseen. Tuomo Suhonen ja Antti Koivistoinen ‒ kitarat, Teijo Kostiainen ‒ basso ja theremin (!), Olli Kalmari ‒ rummut ja Olli Autio ‒ koskettimet, ovat netistä pyydystetyn tiedon mukaan soittaneet yhdessä kohta kymmenen vuotta. Se kyllä kuuluu.

Lokerointitarve ‒ halu solauttaa yhtye musiikkeineen tyköistuvassa muotissa omalle paikalleen musiikkikartalla ‒ on osoittautunut todelliseksi haasteeksi: en ole löytänyt Art Decolle sopivaa muottia enkä lokeroa. Samanlaisia väänteitä aikaansaivat jotkut muinaiset Love-artistit.

Välillä Art Deco julistaa agit-propmaisesti, jopa iskelmäisesti. Sanoitukset maalaavat välillä lavein, välillä tarkoin vedoin pieniä tapahtumia ja suuria tunteita. Toisaalla yhtye häröilee ääniefekteillä oikein kunnolla. Nyt juuri bändi ottaa räpisteleviä juoksuaskeleita ja nousee lentoon Se-yhtyeen alkuaikojen malliin. Hyvin sovitetut särökitarakaaret kiertelevät taivaalla, karavaani kantajineen etenee vankkumattomasti kaviouralla. Ei hifistelyä, eikä soitannollista briljeerausta, vaan omintakeista, luonnollisen synnytyksen kautta kehittynyttä taiteellistakin proge-rockia. Se-yhtyeen nimesin, mutta isommilla kirjaimilla mainitsisin Tabula Rasan.

Art Deco pitää yllä ja jatkaa omaperäisen suomalaisen proge-rockin hohdokasta tarinaa.

Pekka

PS. Onko kannen maalauksessa joku heittänyt veivin lattialle vaikkakaan ei nurkkaan?

Art Deco: Syvään uneen (Art Deco ARTDECOCD1, 2013)

www.facebook.com/artdecoband

www.soundcloud.com/art-deco

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: