• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 35 muun seuraajan joukkoon

Retrokki kuuntelee: Hiidensointi ”Ovia ja aikoja”, 2013

hiidensointi oviaYhtyeen toinen, täysipainoinen kokonaisuus, edeltäjäänsä sähköisempi ja tuhdimpi.

Pohjustuksena palautin mieleeni tunnelmia Hiidensoinnin parin vuoden takaiselta, tälläkin palstalla käsitellyltä ykköseltä. Levy taisi silloin saada Keitsin ja meikäläisen suitsuttamaan hunajaa. Tänään – jokunen aika myöhemmin – en suinkaan kadu suitsutusta. Poimin entistä ärhäkämmin vaikutteita 70-luvulta: Jethro, Yes, Zeppelin, Tabula Rasa, joku folkkari… ajalta, jolloin vesi oli vielä avoin, mielikuvitus sai temmeltää vapaana, vaikutteet minglasivat ja miksautuivat. Ei sankarisooloja, mutta syvää ymmärrystä, kokeilunhalua, leikkisyyttä ja tyylitajua. Monipuolisuus, musikaalisuus ja maanläheisyys tuottivat kiinnostavan ja korkeatasoisen kotimaisen, erinomaisen esikoisen.

Levy jätti oven avoimeksi tulevalle: mihin suuntaan Hiidensointi sointiaan kehittäisi? Mikä olisi se musiikillinen tienviitta, jota yhtye lähtisi seuraamaan? Entistä kiperämpää progepuserrusta? Aiempaa etnisempää ja akustisempaa? Vieläkin tuhdimmin potkivaa paahtoa? Petri Koivistoisen sävellykset ja kielisoittimet, Nina Hiironniemen sanat ja laulu sekä Mika Hiironniemen perkussiot ja Pate Laitisen basso osoittivat jo aiemmin kyvykkyytensä. Tällä kakkosella temmeltävät samat veijarit. Ja kuten edeltäjänsä, tämäkin on äänitetty ”kotona ja treenikämpällä”. Saundeissa ei ole edelleenkään nokan koputtamista, saavutettua tuhtiutta ja täysipainoisuutta jaksan ihastella.

Ovia ja aikoja

Toteutus on kansia myöten viimeistelty, nyt sanat löytyvät tyylikkäistä vihertävänharmaista kansista. Entä sitten asia, jonka puolesta jaksan jankata kyllästymiseen asti, eli sisältö?

Ennen siihen uppoutumista teen tunnustuksen: huijasin, kun kerroin kuunnelleeni alustuksena Hiidensoinnin ensimmäistä kiekkoa. Oikeasti palasin siihen vasta pyöritettyäni tätä uutuutta muiden puuhien taustalla muutaman varvin verran. Noiden sessioiden tuloksena takaraivoon iskostuivat adjektiivit ”sähköinen” ja ”tasainen”, jopa ”tavallinen”. Tällainenko Hiidensointi todella oli? Palasin esikoiseen muistikuvieni kirkastamiseksi ja perspektiivin saamiseksi.

Samalla palasin 70-luvun alkupuoliskolle, tuohon jo alussa kuvailemaani rajattomuuden, etsimisen ja viattomien kokeilujen aikaan. Levyn vaihto uutuuteen, ja siirryin 80-luvulle: ammattimaisempi, puleeratumpi, suoraviivaisempi.

Sähkömittari on tämän levyn äänityksissä pyörinyt aiempaa kiivaammin. Siitä kertoo jo avaus- ja samalla nimibiisin tuhtius. Ovia ja aikoja pamahtaa lyhyen, oletettavasti urkuharmonilla suoritetun alkuverryttelyn jälkeen tymäkkään kiitoon, kuuden minuutin aikana ehditään vierailla jytänderin valtatien lisäksi loppuosan reki- eli reggaepoluilla. Biisissä on hyvä, pakottamaton svengi. Nina Hiironniemen melodinen, jännittämätön ja vaivaton laulu keventää tunnelmaa; hänen laulunsa tuntuu vapautuneen ja entisestään varmentuneen. Kekseliäät nimet ja tarinalliset, osin tarustoihin perustuvat sanoitukset ovat selkeämmin erottuvan laulun ansiosta entistä suuremmassa roolissa. Nina Hiironniemi on luonut kansantarinoita, omaa mystiikkaa. Lemminkäisen äiti on Eino Leinon sanoitus, samaa maaperää löytyy Hiironniemen omissa kekseliäissä ja sanallisesti rikkaissa lyriikoissa. Välillä tosin tuntuu, että tarinankerronta on vaikuttanut biisien pituuteen.

Kappaleet ovat aiempaa kokonaisempia, tiiviimpiä, yhdenmukaisempia. Härö has left the building. Kuuntelijalta edellytetään kärsivällisyyttä, useampia kuuntelukertoja ja keskittymistä jotta kunkin biisin sielu avautuu. Ja avautuuhan se lopulta, sillä vaikka kokonaisuus ykköstä tasalaatuisempi onkin, kustakin kappaleesta löytyy mukavia säröjä, hörhelöitä ja detaljeja.

Esimerkiksi. Kuurankeijun tasainen syke katkeaa rytminvaihdokseen ja särösooloon. Tuulenpesästä mieleen tulee 80-luvun Jethro Tull, hidastempoinen riffi kaivaa suota kuokalla, hyvä lähtökohta kitarasoololle – keikalla soolo voi lähteä vielä vauhdikkaampaan lentoon. Outoja teitä: melodiassa ja kevyesti jazzahtavassa rytmissä sekä sähkissoolossa Matti Järvistä, ehkä myös sanoituksissa – ei mikään paha vertailukohta! Musiikillisesti myös Joni Mitchellin keskikauden akustispohjaiset biisit ovat tässä karsinassa. Kosmos yhdistää koti-Suomen ja Ameriikan raitin: kevyesti keinuvan rytmin tahdissa kuullaan sekä mandoliinia että rautalankapartiota.

Kokonaisuutena korkeatasoinen, isommille lavoille sovitettu kiekko. Se mikä esikoisen huolella mietittyjen biisien rikkaassa monimuotoisuudessa hävitään, voitetaan jämäkämmässä otteessa, syvemmässä soinnissa, tanakammassa kompissa, varmemmassa laulussa. Vaikka julkaisujen ero on vain pari vuotta, musiikillinen ero on ainakin tuplasti enemmän, kehitys on huima.

Hämmentynyt Pekka

Hiidensointi: Ovia ja aikoja (Hiisi vieköön records HVRCD-002, 2013)

www.soundcloud.com/hiidensointi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: