• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 36 muun seuraajan joukkoon

Retrokki kuuntelee: Sulferdust ”Rivalry Outtakes”, 2013

sulferdustImatralainen, coverbändinä aloittanut nelimiehinen Sulferdust ja kavereiden ensimmäinen omaa musiikkia sisältävä julkaisu, neljän biisin ponnekas ep.

Olisko se niin, että mitä idemmäs Suomenniemeä suunnistetaan, sitä suoraviivaisemmaksi ja kursailemattomammaksi meno muuttuu. Ei diskurssia ja dilemmaa siitä missä seuraavan lattensa kippaa kitusiinsa, ei hiuspehkoa harventavaa huolta viiksivahan hiukkasjalanjäljestä. Vaan virrat Marshalleihin, potikat yhteentoista, tukeva haara-asento ‒ boogie käynnistyköön!

Sulferdust on käyttänyt rockiinsa Chuck Berry -juurta ja supervirittänyt sitä ZZ Top -uutteella. Kotimaisen rockbändin uskottavuusmauste on nimeltään Hurriganes. Tujaus Status Quo -bensaa, sytytyskipinä ja Sulferdust jyrähtää käyntiin neljän pytyn voimalla. Vaikka yhtye ei näitä aineksia mihinkään järisyttävän uuteen muottiin murjokaan, tulos ei suinkaan ole pannukakku. Kvartetti on annostellut, sekoittanut ja seulonut vaikutteensa itä-suomalaisella, suoraviivaisella reseptillä. Sen toimivuudesta kertoo, että viime kesänä Sulferdust voitti Saimaa Open Air -bändikisan ja pääsi samalle lavalle mm. ZZ Topin kanssa.

Ep on soinut autossa lähes tauotta – kertonee biisien ajattomuudesta. Vieressäistuja mainitsee, että jossain kohdin ollaan lähellä Kolmannen Naisen rajumpaa puristusta. Vastaan hiljaisella ja hajamielisellä nyökkäyksellä, sillä samaan aikaan katson sisäiseltä valkokankaalta ”Almost Famous” -leffan karrikoitua, mutta silti mainiota Stillwater-yhtyettä. 70-luvun isot ja usein brittiläislähtöiset kansanvillitsijät, Foghatit, Humble Piet, Savoy Brownit sun muut operoivat myös Sulferdustin reviirillä – tai siis toisinpäin.

Tuhtia jytinää, pitkiä tukkia ja rasvaisia, bändimerkkien täplittämiä farkkutakkeja, wah-wah-polkaistuja sooloja, puulattian kautta kuuntelijoihin välittyvää jyskettä, lämpimiä taskumatteja ja laimentuneena läikkyvää kaljaa, mikkiständiin silmät kiinni tarrautuvaa karpaasia, värivaloissa vellovaa yleisömassaa – miehekästä menoa! Olipa kyseessä sitten ”Roadkill Blues”, ”The Wire”, ”Concrete Trap” tai ”Violent”, Sulferdust puskee eteenpäin suomalaisella sisulla, tyylipuhtailla biiseillä ja höyryjunan hienostuneisuudella. Jossain pohjalla lymyää rhythm & blues ja vieläkin syvemmällä kolkko blues. Suomalaisen on vaikea laulaa englantia uskottavasti; bändin dynamo, biisintekijä, laulaja ja kitaristi Juho Peltonen selviää urakasta kuitenkin kunnialla.

Jos päättäisin tämän tekstin sanoihin ”Rock on rajaton riemu”, joku voisi kuvitella että kyseessä on huumoryhtye. No ei ole!

Pekka

Eilen julkaistussa Kormorán-jutussa totesin, että unkarilainen hard rock tuppaa olemaan perin yksioikoista ja puuduttavaa kuultavaa. Suomalaista Sulferdustia pidän sitäkin hard rock -yhtyeenä. En kuitenkaan millään muotoa tylsänä sellaisena!

Ennen kuin sukellan Sulferdustiin sen syvällisemmin, kohotan kahvikupin vuoksenrantarockin kunniaksi. Eihän tästä ole aikaakaan, kun tuli kehuttua pystyyn toinen hieno imatralaisbändi Riverdog Samson.

Parhaimmillaan hard rock on tosi hienoa musiikkia, sekä selkäytimessä täysillä tuntuvaa että sielussa vahvoja tuntemuksia nostattavaa sellaista. Basson, rumpujen ja särökitaroiden synnyttämä jykevä, soinniltaan tummahko perussoundi panee lahkeet lepattattamaan. Rankat – usein lisämääreellä ’vicious’ luonnehditut – riffit, teknisesti vaativat ja soundillisesti välilaitetietoiset soolot sekä itsevarmuutta uhkuvat, myös melodisia arvoja kunnioittavat lauluosuudet tarttuvine kertosäkeineen saavat minutkin kuralle. Ja kovin olen iloinen, jos lyriikoissa mennään pintapuolista rakkauselämän problematiikassa rypemistä syvemmälle 🙂

Hard rockin ja heavy metalin ero on usein kuin veteen piirretty viiva. Muista tyylitermeistä myös esim. blues rock, southern rock, AOR, post punk, grunge, prog rock, space rock ja classic rock voivat aiheuttaa genreluokittelussa pahaakin päänsärkyä.

Minun maailmassani laadukkaita hard rock -bändejä ovat mm. FreeWishbone Ash, Deep Purple, Thin Lizzy, Mountain ja Whitesnake, sieltä progemmasta päästä Atomic Rooster ja Rush, blues & southern -reviiristä ZZ Top ja Lynyrd Skynyrd, grungesta Soundgarden, kosmisista kollektiiveista Hawkwind ja klasareista tietenkin Led Zeppelin. Suomibändeistä Royals on edelleenkin ykköseni, mutta myös Peer GüntHavana Black(s) ja Gringos Locos kelpaavat nekin kevyesti levylautaselle. Moinen listaus syntyi  ilman sen syvällisempää pohdintaa, ja kattaa vain osan kunkin bändin diskografiasta.

Tylsimmillään hard rock on sisällyksetöntä ja hengetöntä, yhden ja saman perusidean ympärillä pyörivää kohkaamista totaalisen tyhjänpäiväisillä lyriikoilla. Turhan usein juuri tuon kategorian bändit ovat myös niitä kaupallisesti menestyneimpiä. Niistä en lähde teille listaa vääntämään.

Lukemani perusteella Sulferdust ei halua tulla lokeroiduksi mihinkään tiettyyn tyylisuuntaan. Siitä huolimatta julkean pitää sitä hard rock -bändinä. Vieläpä sellaisena, joka täyttää pitkälti nuo hyvälle raskaan rockin yhtyeelle asettamani kriteerit.

”Rivalry Outtakes” -EP:n kaikki neljä raitaa ovat ihan onnistuneita valintoja, perusilmeeltään selkeästi saman bändin tuotoksia. Kahden kitaran ryydittämä voimapoljento toimii moitteettomasti, ja myös soolopotentiaalissa löytyy. Ehkä myönteisin yllätys minulle oli kuitenkin Juho Peltosen notkeasti taipuva, melodisisesti ilmeikäs ja sopivan poikamainen laulanta. Uskottavaksi sitä voisin kai luonnehtia.

Biiseistä parhaana pidän EP:n sulkevaa ”Violent”:ia. Tuo haikean surumielisellä kitarateemalla puoliraskaana käynnistyvä ralli on Sulferdustia melodisimmillaan. Alkupuolen kehittelyjakson seesteisen kaunis ja lopun huomattavasti rankempi, otelaudan ylärekisterin täysillä hyödyntävä kitarasooloilu synnyttää hienon kontrastin komeasti loppua kohden kasvavassa biisissä. Myös Peltosen vokaaliosuudet elävät upeasti tarinankerronnan pyörteissä.

Saanko ehdottaa? Koska bändissä on kaksi kitaristia, kannattaisi ehkä  kokeilla myös stemmojen, teematuplausten ja kimppasoolojenkin rakentamista. Vaikkei lopputulos ihan Wishbone Ashin ja kumppaneiden tasolle yltäisikään, voisi siitä kuitenkin kehkeytyä merkittävä sointikuvan laajentaja.

On ilo huomata, että ”Rivalry Outtakes”:in tekemiseen on uhrattu kiitettävästi aikaa ja vaivaa, varmaan myös selkärepullinen euroja. Niin on ammattitaitoisesti toteutettu projekti, että demoksi tuskin pääsee kukaan mollaamaan.

Muuten, tulipa vaan mieleeni. Mitähän mahtaisivat porukat Unkarissa ajatella Sulferdustista? 🙂

Keitsi

Sulferdust: Rivalry Outtakes (omakustanne, 2013)

Juho Peltonen: kitara, laulu ja piano, Pekka Marttinen: kitara, Juha-Pekka Suominen: rummut ja Jarno Huhtanen: basso.

Lisätietoa bändistä ja musiikkinäytteitä löydät täältä:

www.sulferdust.com

https://www.facebook.com/pages/Sulferdust/276860672361773?fref=ts

Advertisements

2 vastausta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: