• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 40 muun seuraajan joukkoon

Retrokki kuuntelee: Sam Marsala ”Trails of Mist”, 2013

sam marsalaSami Sarhamaan aliaksen Sam Marsalan soololevy, musiikkia voisi kuvailla ambientiksi. Monitoiminen mies on mukana myös mm. Kataya-yhtyeessä. Lue myös Marsalan parin vuoden takaisesta ”Scapes & Tracks” -kiekosta.

Lykkäsin ”Trails of Mistin” auton soittimeen, käänsin ratin kohti Länsi-Uudenmaan pikkuteitä ja kurvasin ihailemaan aukeavaa kevättä. Annoin musiikin virrata, ajatusten juosta ja mielikuvien temmeltää. Vasta myöhemmin luin Sami Sarhamaan nettisivuilta Sam Marsalan levyn taustoista. Ehkä järjestys oli hyväkin: musiikki aktivoi aivoja ilman ennakkokäsityksiä. Aktivointi tuotti kuitenkin hämmästyttävän oikeaan osuneen mielikuvan!

Kysyin nimittäin pelkääjän paikalla istuneelta Keitsiltä, muistiko hän Steven Halpern -nimistä new age / healing music -säveltäjää ja pianistia ‒ sillä Halpernin hitaat, melodiset ja haaveilevat mietiskelykiekot muistuivat Marsalasta ensimmäisenä mieleeni. Noita Halpernin levyjä toimme joskus Evergreenissä työskennellessäni Suomeen, samoille hyllyille lastattiin Silkkitie-Kitaron tuotantoa. Joku saksalainenkin taisi joukossa olla; Deuter. Tuttuja nimiä myös Keitsille.

”Trails of Mist” poikkeaa noista mainituista artisteista kahdessa tärkeässä suhteessa. Vaikka melodista onkin, Sam Marsala välttää varsinkin Kitaron imelyyden. Halperniakin muistan joskus kuunnelleeni, mutta mietiskelevän musiikin jättäneen valjun tunteen; ehkä olisi pitänyt hiljentyä. Kitaron sinänsä sulavasta musiikista kitalakeen tarttui niljakas kuorrutus.

Marsala liputtaa suomalaisemmin.

Nyt ei etsitä tarttuvinta melodiaa, vaan kehitellään tunnelmaa pikkuhiljaa, hypnoottisesti. Marsala on kitaroineen ja koskettimineen myös instrumentaalisesti monipuolisempi kuin mainitut vertailukohdat. Suomalaisuutta tai skandinaavisuutta lienee hillitty ja hieman viileä eleganssi, ”ei nyt tehdä tästä numeroa”. Sanoisin, että toisaalta Marsalan musiikki kestää kuuntelua, toisaalta pitää makeutettua viihdettä etsivät loitommalla. Jos mietiskelyä harrastaisin, voisin kuvitella, että Marsalan musiikki antaa tunnetasoltaan neutraalimpana luvan upota syvemmälle. Tarttuvan melodiakoukun puuttuminen ei pyydystä ajatuksia musiikkiin.

Auto kulkee vielä osin kyntämättömien peltojen halki. Kevään tuoksu huumaa.

Peter Walker? John Fahey? Yhtä yksinkertaista ja siksi niin monimutkaista. Ehkä piirun verran enemmän tarttumapintaa, hivenen vähemmän normista poikkeamista. Kolme pitkää kappaletta, limittyvät hyvin toisiinsa. Vaikka ei mikään hillitön virtuoosi olekaan, Marsala kuitenkin hallitsee instrumenttiensa nyanssit kiitettävästi. Kun jälkeenpäin luen, että Marsalalla on musiikkia tehdessään ollut mielessään juuri tuo healing music -muzak ja siinä havaitsemansa ‒ ja häntä ärsyttäneen ‒ kaavan modifiointi sekä idea musiikin käytöstä reiki-hoitojen taustalla, nyökkään tietokoneeni mykälle ruudulle.

Vuoria ja laaksoja, valoa ja varjoja

Muutama vuosi sitten ilmestynyt, myös instrumentaalinen ja issekseen toteutettu ”Scapes & Tracks” ei käsittääkseni ponnista yhdestä tietystä teemasta tai ideasta kuten ”Trails of Mist”. Kappaleet ovat itsenäisiä ja todennäköisesti pidemmän ajan kuluessa kehiteltyjä ‒ ehkäpä sen vuoksi tyylillisestikin aika erilaisia. Löytyy hyvinkin kokeellisia äänimaisemia ja kollaaseja ”Echoes”-kauden Pink Floyd -aikajanalta, löytyy paalutuskoneen jämäkkyydellä etenevää sähköistä progea, löytyy kaikkea siltä väliltä.

Nettisivuilla Sarhamaa kertoo, että näitä raitoja voi pitää esipuheena tai harjoituksena Kataya-yhtyeen ”Voyager”-levylle. Josta sivumennen sanoen nautin ihan suunnattomasti. Tuohon kokonaisuuteen ”Scapes & Tracks” ei koosteena yllä, mutta samoilla ääniaalloilla tämä koepala operoi.

Koskapa olen viljellyt tuota autoilu-teemaa, totean, että kumpikaan Marsalan kiekoista ei paljon hienosyisiä yksityiskohtia omaavana erityisesti suosi suharikäyttöä. ”Scapes & Tracks” erottuvampana ja vauhdikkaampana vähän paremmin, ”Trails of Mist” puolestaan hienostuneena ja henkistyneenä on ehdoton kuulaan kesäyön soundtrack. Kuuntele, kuikka!

Pekka

Joskus 1970-luvun lopulla sain käsiini Brian Enon haastattelukasetin, jolla hän kertoi näkemyksiään silloin vielä pitkälti terminologisena kummajaisena kulkeneesta ambient-musiikkimääritelmästä. Taisinpa purkaa Enon ajatuksia paperillekin, joko Musan tai Back Beatin lukijoiden sulateltavaksi.

Sen paremmin haastattelukasetin annista kuin omasta kirjoitelmastani en muista paljoakaan. Kasetti on edelleenkin olemassa, lehtikin todennäköisesti autokatoksen vintillä. Tähän hätään en kuitenkaan kumpaakaan löytänyt.

Yksi asia on kuitenkin jäänyt Enon haastattelusta mieleen. Kaveri nimittäin toi vahvasti esiin uskonsa ambientin parantavaan ja henkistä hyvinvointia / eheytymistä edistävään voimaan. Massoille hetkellistä hyvänolontunnetta tarjoavaan muzakiin / hissimusiikkiin verrattuna ambientissa oli huomattavasti enemmän potkua.

Vuosikymmeniä Enon ’resepti’ on säilynyt hyvässä tallessa, kätkössä aivojeni sopukoissa. Tuona aikana olen kuunnellut lukemattomia healing music -luokittelun alle istuvia äänitteitä. Niistä ensimmäinen taisi olla Charismalla 1970 julkaistu Gordon Turnerin vahvasti verbaalipainotteinen pitkäsoitto ”Meditation – A System of Meditation by Three-Fold Attunement”. Levyn kääre muuten löytyy Retrokin ”Näistä kansista pidämme” -osiosta.

Olen kuunnellut, mutten tietoisesti ajatellut lääkitseväni itseäni. Eriasteisista henkisistä kolhuista toipuminen musiikin avulla on aina ollut minulle itsestäänselvyys, jo teini-iässä sisäistetty suuri lahja, luonnonmenetelmä vailla vertaa.

Monille meistä blues on se parantavan musiikin perusrohto. Toisille taas paras lääke löytyy klassisen musiikin aarteistosta. Kenties jatsista. Tai…

Pink Floydin ”Atom Heart Motherin” lempeästi keinuvista aalloista… King Crimsonin ”Starlessin” samettisäröisestä glissandokitarateemasta. Taivaan portista maan päälle lahjaksi livahtaneista sointiväreistä ja melodioista, yksittäisistä intervalleista ja muista elämää suuremmista pikkujutuista…

Jaa että ambientia. Mitä ihmeen ambientia?

Vanha kunnon kerettiläinen kuplii taas korvieni välissä. Käsitteet alkavat heittää häränpyllyä, ajatteluni punainen lanka purkautua eri suuntiin sojottaviksi säikeiksi. Täytyypä pistäytyä parvekkeella alter egoni kanssa rauhanpiippua polttelemassa.

Takaisin ruotuun. Ja itse asiaan, par’aikaan taustalla pyörivään, pääkoppani pahemman kerran sekoittaneeseen (ei ainakaan vielä parantaneeseen) ”Trails of Mist” -luomukseen. Taitaa muuten myös Sarhamaa-Marsalaa riivata samainen ’luova skitsofrenia’.

Levy on vallan hieno, soundeiltaan ja soinnilliselta syvyysvaikutelmaltaan kerrassaan upea. Myös soittajana, säveltäjänä ja sovittajana Mr. Sarhamaa on kiistämättömän kova luu – ehta ammattiarska ja tiedostava tyyppi, jolla on halu / tarve muuttaa tunteet / ajatukset soivaksi todellisuudeksi.

Varsin vahvasti kuulen miehen musiikissa suomalaisesta luonnosta kumpuavan kauneuden, seesteisyyden ja paikoin myös sen tummasävyisemmän monimuotoisuuden.

Vaikka kaikki kolme pitkää biisiä ovat silkaa tajunnanvirtaustavaraa, pysyvät henkiset jalkani koko lailla tukevasti maassa – ainakin taivaankannella seilaavien poutapilvien alapuolella. Anssi Tikanmäki ja Pekka Pohjola tulevat väistämättä mieleeni, eivät juurikaan Pekan mainitsemat ulkomaan suuruudet. Myös retrokkiveljeni avainsanoihin ymppäämä space rock kalskahtaa kovin vieraalta.

Jos Pekka omassa arviossaan ja arvon artisti nettisivullaan eivät olisi ottaneet esille tuota ambient-ajatusta, en varmaan olisi itsekään osannut tuoda moista määrettä framille. Olisin ilmeisesti tyytynyt puhumaan vain luontolähtöisestä sinfonisesta – vaikutteita ja aihioita monesta eri suunnasta imeneestä – mietiskelymusiikista. Mitä ilmeisimmin myös proge ja new age olisivat kuuluneet sanavarastooni.

Niin tai näin, levy on hiton hyvä. Enkä epäile hetkeäkään, etteikö myös sen healing music -aspekti toimisi. Luurit päähän, lights low ja pää tyhjäksi arjen murheista…

Kunnioitettava kulttuuri- ja kansanterveysteko tämä ”Trails of Mist” 🙂

Keitsi

Sam Marsala: Scapes & Tracks (Samsara 2009), Trails of Mist (Samsara SAMCD-012, 2013)

http://sarhamaa.com/solo/sam-marsala/

”Trails of Mist” -CD:n voit tilata täältä www.juniperi.fi. Digitaalista Marsalaa saat ainakin täältä: www.samsararecords.fi

Mainokset

2 vastausta

  1. Kiittää + kumartaa….

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: