• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 35 muun seuraajan joukkoon

Kuuntelussa: Väinö Tuonela & Kerettiläiset ”Toinen”, 2013

väinö tuonela toinenJuurevaa, rienaavaa, paljasta ja karua blues-rockia Pohjois-Pohjanmaalta. Väinö Tuonelan ‒ silloin aliaksensa oli Mr. Toppari (Mikko Toppari lienee miehen oikea nimi) ‒ taustat löytyvät jo 90-luvulta, The Undertakers -yhtyeestä. Vuosikymmenet ovat marinoineet saarnamiestä…

Väinö Tuonela (tai hänen lähettiläänsä) lähetti Retrokille miehen molemmat julkaistut albumit ‒ kiitos niistä! Ensin ilahduttivat omintakeiset saatekirjeet, suorastaan saatanalliset säkeet; jo niiden perusteella oli lupa odottaa ”jotain muuta”. Vai oliko? Löytyisikö pihvi sittenkin rehevistä saatekirjeistä äänitteiden jäädessä sanahelinän tasolle? Pintaa ilman sisältöä, saarnaa ilman saarnattavaa?

”Tuonelan virsiä” -esikoista olin kuullut jo elokuussa 2012. Ensivaikutelma iski silloin kuin kakkosnelonen: Tuomari Nurmion ja Tom Waitsin rakkaussuhteen hedelmä, jostain syystä Pohjois-Pohjanmaalle abduktoitu, synnistä, riettaudesta ja Raamatun legendoista tulikivenkatkuisesti saarnaava rienaaja. Joskus jopa huvittavuuteen asti, ehkä tahattomasti, ehkä tahallisesti. Enemmän on kyllä Tuomarin näköä ja sukua. Rootsia juu, mutta nämä juuret venyvät lakeuksilta pitkin ja poikin maita ja mantuja. Lo-fi ja indie ‒ sitäkin. Jonkun määritelmän mukaan slaavilaista bluesia ja urbaania kansanmusiikkia. Lisäksi bodiddley-beatia ja kaikuja balkanilta.

Jo tuolloin, viime kesänä, hivenen häiritsi pinnan ja sisällön suhde: ponnistuspohja ja vaikutteet olivat niin tunnistettavia – vaikkakin ehkä myötäsyntyisiä ja siksi vaikeasti vältettäviä, että huomio kiinnittyi väkisinkin ilmaisuun. Sisältö jäi vähän vaikutteiden päivittelyn varjoon. Toki Tuonelalla oli sana hallussa, sillä sanaahan hän oli levittämässä.

Mieli vahvistaa mielikuvaa

Tuon yllä olevan kirjoitin viimekesäisten muistikuvien perusteella, ennen kuin paneuduin uudelleen ”Virsiin”, kuunneltuani tovin ”Toista”. Ja istu ja pala! Esikoinen ”Tuonelan virret” kuulostaa uutuuden rinnalla kovin viattomalta, Tuonelan laulu puhtoiselta. Toki laulujen aiheet olivat jo tuolloin raadollisia ja suorasukaisia. Hempeän ja vertauskuvallisen runouden ystävä saattaisi jopa punastua. Tom Waitsia havaitsen nyt vähemmän, eikä se Nurmiokaan niin läpipistävä ole ‒ millaisia temppuja mieli onkaan mielikuvituksella tehnyt?

Sitten tuosta uutuudesta, joka nyt näyttäytyy täysin uudessa valossa.

Tuntuu, että tarpeeksi virsiä hartaasti veisattuaan Tuonela on vajonnut ”Toisella” entistä syvemmälle: laulu on rosoisempaa, sovitukset uskaliaampia, sointi turpeampi. Sisällöllisesti pyöritään tutuissa aiheissa: tulta ja tappuraa, synnissä rypemistä ‒ näillä mailla ei hempeillä eikä lempeä anella, apinanraivolla ja uholla mennään, askel on raskas ja junttaava, epäonnen soturilla on jatkuvasti kiuas kuumana. Vaikka Väinö Tuonela ihan oma lajinsa onkin, kuulen tällä levyllä laulun ankaruudessa ja jopa hienoisessa inhorealismissa kaikuja edellä mainittujen Nurmion ja Waitsin lisäksi Kauko Röyhkästä ja Ismo Alangosta. Ei siis mitään ihan turhia vertailukohtia!

Kun päästän musiikin syvähuuhtelemaan kuulokäytäviäni, havaitsen että kappaleet ‒ kaikkea yhdistävästä saarnamiehestä huolimatta ‒ poikkeavat hyvinkin paljon toisistaan. Jossain helähtää banjo, toisessa hanuri, jossain runttaa kitara, kaiken alapuolella basson ja rumpujen henki maanittelee hyväuskoisia kuulijoita. Soolotaituruutta tärkeämpää on Kerettiläiset-yhtyeen yhteinen, hartaasti vaikkakin mutkittelevasti etenevä taival. Kerettiläisten seurakuntaan kuuluvat Väinö Tuonelan lisäksi hänen omaa verta ja lihaa oleva poikansa, kielillä lirautteleva Poika Tuonela, rumpali kantaa taiteilijanimeä Kyöpeli-Arska, basisti Spörde on Tuonelan nettisivujen mukaan progen humalluttama mutta muun soittokunnan ruodussa pitämä. Ehtaa tavaraa siis!

Yksittäisiä kappaleita en tässä sen enempää ruodi, sillä tahti on vakaa ja vankkumaton, uskossa vahva. Kuvittelisin, että elävässä tilanteessa, Tuonelan soittokunnan marinoituessa saarnaaja Tuonelan laulun pätsissä, Kerettiläisten Tuonelanpalvelusta voisi hyvinkin verrata herätyskokoukseen. Ei suositella sievistelijöille, hipstereillekin lannan tuoksu voi olla liikaa.

Pekka

Väinö Tuonela & Kerettiläiset: Tuonelan virsiä (Lota Lota Records, LOTAS 62, 2012)

Väino Tuonela & Kerettiläiset: Toinen (Lota Lota Records, LOTAS 63, 2013)

www.vainotuonela.net

www.facebook.com/VainoTuonela

Yksi vastaus

  1. […] Tästä luet Väinö Tuonelan aikaisempien kiekkojen arviot […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: