Kuuntelussa: Weepikes ”Weepikes”, 2012

weepikes 1Kolmen biisin ep, aika rankkaa ja armotonta vaihtoehtorockia – kuitenkin perinteisen rockin hengessä. Bändin musiikkia on myös kuvailtu sanalla ”pronk”, sillä tarkoitettaneen punkin ja rockin ristisiitosta. Pätevä nimitys sekin.

Levyn mukana tullut bio kertoo, että Weepikes on perustettu jo vuonna 1994, lopetti toimintansa 1997 ja starttasi uudelleen 2010, uudella rumpalilla. Ilmeisestikin yhtyeellä on jonkinmoinen kulttimaine sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Tälle julkaisulle ja näille biiseille Weepikes sai nimittäin miksaajaksi vaihtoehtorockin pioneerin, äänittäjä-tuottaja ja muusikko Kramerin (mm. Shockabilly, Ween, Shimmy-Disc) – bion mukaan Kramer oli ihastunut yhtyeen kahteen 90-luvun julkaisuun eli eepee-mittaisiin kiekkoihin Bad Vugum- ja Trash Can Records -merkeillä ja otti itse yhteyttä.

Weepikes, eli Pasi Peni (laulu ja kitara), Jyrki Lehto (kitara), Tomi Nuotio (basso) ja Ari Lehtinen (rummut) – on kokonaisuus, enemmän ja tukevampi kuin soittajiensa summa. Yksittäisten soitinten ja soittosankaruuden sijasta merkittävämpää on yksikkö nimeltään Weepikes.

Vaihtoehtorockia tämä kieltämättä on, ei kuitenkaan itsetarkoituksellisen läpipääsemätöntä. Haastavaa ja aika suoraviivaista tykitystä sekä tylytystäkin toki. Punkin ärhäkkyyttä ja haastavuutta, klassisen heavyn painoa ja progen vapautta perinteisistä biisirakenteista. Kitaroitten junttaavasta äänivallista saan muistuman Television-yhtyeen Tom Verlainen ja Richard Lloydin vastaavasta bändin ensimmäiseltä levyltä. Verlainen ja Lloydin häikäisevän melodisiin ja äkkivääriinkin kitaramelodioihin ja -sooloihin ei kuitenkaan kuroteta, vaan Weepikes luottaa yhteissoiton voimaan.

Avausveto ”What About” kuulostaa pahaenteiseltä ja painostavalta, kitaravalli on läpipääsemätön. Pasi Penin lauluäänessä ja -tyylissä on samanlaista ilkeää haastavuutta, välillä laiskanraukeutta kuin Psychedelic Furs­ -yhtyeen Richard Butlerilla. Välikkeessä Peni maanittelee pillipiiparimaisesti, kitarat kaartuvat nousukiitoon, koskettimien ulina johdattaa lopun raukeaan taustaan – kitara piirtää taivaalle säröisen kaaren.

Jos avausbiisi oli vauhdikasta tykitystä, kakkonen ”Steer” esittelee progemaisempaa tunnelmaa, jotain Wigwam-vaikutteitakin tässä on? Olisiko Pembroken sävellystyylistä siilaantunut vaikutteita? Moniosainen, tiivis kokonaisuus! Kolmas, ”W.A.S (js666 remix)” on aivan muuta maata: yli seitsemän minuuttia tekno-nyrjähtänyttä pronkkia, rakennuspalikat löytyvät edeltäneistä biiseistä. Tronk? Ei taustamusiikiksi, mutta ehkä opinkappaleeksi: kun käytössä on hyviä elementtejä, miksi niitä ei sitten hyödynnettäisi useammankin kerran?

Loppujen lopuksi, ärhäkkäästä haastavuudestaan huolimatta tai sen johdosta, varsin omaperäinen kiekko sieltä ”left of dial”. Ja kansi on graafisessa yksinkertaisuudessaan hieno! Juu en tiedä mistä tätä voi tilata; ehkä ostaa Stupidosta tai Äxästa?

Pekka

Weepikes: Weepikes (weep 001, 2012)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: