• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 36 muun seuraajan joukkoon

Kuuntelussa: Esa Linna ”She’s Not a Human Being”, 2012

esa linnaHäpeilemättömästi rockaava ja poppaava – siis voimapoppaava omakustanne-EP Suomen Laukaalta, tekijänä jo 90-luvulla ylivieskalaisessa Time Flies -yhtyeessä vaikuttanut Esa Linna. Tiedotteen mukaan neljän biisin EP on julkaistu paitsi Suomessa, myös USA:ssa Kool Kat Musik -lafkan kautta.

Levyn kannessa on vielä power-poppia seuraavien silmille tarkoitettu, kuuntelunhalua kiihottava lisäys ”featuring Roger Joseph Manning Jr.” – aika vahva vinkki meille Jellyfish-diggareille sekä Manningin kahden soolokiekon ihailijoille. Manning laulaa nimibiisillä taustoja sekä soittaa koskettimia. Multi-instrumentalisti Linnan lisäksi levyllä soittaa rumpuja Seppo Pohjolainen (soolona Seppo Alvari, bändeissä Trio Niskalaukaus ja Itämaa – jossa myös Linna on osallisena).

EP:n kolme ensimmäistä biisiä sopisivat laadullisesti lähes mille tahansa esimerkiksi powerpop-svengali Bruce Brodeenin myymälle tai kustantamalle kiekolle – Not Lame, sanon siis maireasti ja helpottuneesti hymyillen. Linna on sisäistänyt voimapopin perusolemuksen eli tarttuvan ja tunteisiin vetoavan melodisuuden ja tukevan, mutta samalla biisiä kirittävän kompin yhdistelmän, ja mehevöittänyt kutakin biisiä tarpeellisella määrällä persoonallisia luonteenpiirteitä: farfisaa (tai ainakin siltä kuulostavaa) kosketinta, steel-kitaraa, selloa, mandoliinia…

Vaikka ”She’s Not a Human Being” on EP:n nimibiisi, paalupaikan valintana olisi aivan hyvin voinut olla myös ”20 000 Days” tai ”Piece of Me” – Linnan sisäinen laaduntarkkailija on ollut hereillä. Tasalaatuisuus ei kuitenkaan tarkoita tasapaksuutta, sillä biiseillä on selkeästi omat luonteenpiirteensä. Nimibiisi teinipoppaa pirteästi vähän kotimaisen SIG-bändin hengessä – ei ihan yyteritwistiä, mutta beat-vaikutteet kurottavat kyllä pitkälle 60-luvulle.

”20 000 Days” askeltaa tukevammin, biisi miellyttää erityisesti melodisen kertosäkeen sekä slidekuvioitten ansiosta. Jos nyt jonkun vertailukohdan tähänkin etsisi, se voisi löytyä vaikkapa Del Amitrin ja Justin Currien sekä myös Jeff Lynnen suunnalta. ”Piece of Me” perustuu akustiseen kitaraan, rummut on korvattu ehkäpä kenkälaatikolla, mandoliini ja sello värittävät – suitsukkeen tuoksua, vähän Zeppelinin akustisten biisien tai Bolanin Tyrannosaurus-aikojen mystisyyttä. Mutta sama henkihän on sävyttänyt myös viimeisen vuosikymmenen indie-poppia tai freak-folkkia ja mitä näitä nyt on! Bonus-biisi ”Meat Market” lienee sekin perustaltaan poppibiisi, mutta tamperelainen koneartisti Lubo-Mir on muokannut siitä punk-asenteellisen, Gary Numan-henkisen teknoluomuksen.

EP on kokonaisuutena vaikuttava osoitus Linnan näkemyksellisyydestä ja osaamisesta: biisit pysyvät tyylillisesti hyvin kasassa, jokainen on muovattu omaan itsenäiseen muottiinsa. Plus-niminen merkki vielä hallitusta englanninkielestä – sanoisin että Linna pesee mennen tullen rakkaan länsinaapurimme laulajat, joiden intonaatiossa svea-mamma laulaa göötanmaan nuottia joskus häiritsevänkin voimakkaasti.

Linnan täyspitkä levy lienee tulossa vielä tämän vuoden aikana.

Tähän on vielä pakko lisätä teksti lehdistötiedotteesta, se selittää levyn kansikuvaa ja itse kiekkoon painettua kissannuppua – sekä nimibiisin tekstiä: ””She’s Not a Human Being” [-biisin] piti alun perin olla ensimmäinen rakkauslaulu vaimolleni, mutta riidan seurauksena omistin kappaleen kissallemme Siirille. Sittemmin kadonnut kissa on nyt ikuistettu kappaleeseen, levynkansiin ja itse levyyn.”

Ei oikein tiedä onko kyseessä tragiikka, komedia vai tragikomedia…

Kool Kat Musikin julkaiseman EP:n mukana on 11 biisin bonus-CD Linnan demoja menneiltä vuosilta – ko. kiekko on yhtiön yksinoikeusjulkaisu. EP on saatavilla Suomessa Levykauppa X:stä, 8Raidasta (Turku) sekä Stupido Shopista Helsingistä.

Pekka

www.esalinna.com

PS. Linnan demoja vuosien varrelta löytyy Soundcloudilta, ainakin jos osaa etsiä. Aloitin jostain syystä ”A Drop in the Ocean” -biisistä ja suuni loksahti näppäimistöön: todella upea McCartney-Lynne-Arto Tamminen-Emitt Rhodes -tasolla hyvin puolensa pitävä, vähän barokkinen pop-hymni, vielä viidennelläkin kuuntelulla sykähdyttävä. Muutkin demot ovat biiseinä mainioita – esimerkiksi sydämellisestä pop-rallatuksesta Kersantti Pippurin kunniakaartiin kasvava upea ”False Flag Show”. Täältä on mistä ammentaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: