Kuuntelussa: Half Apple ”Hands That Held Up the Sky”, 2012

half appleNuoren ja rivakan turkulaisbändin esikoinen, kaverit itse määrittelevät musiikkinsa ainesosiksi indie rockin, progen ja post-rockin. Tai nuoren ja nuoren: Half Apple on perustettu vuonna 2004 – ja ”esikoinen” ei sekään ihan päde, sillä plakkarissa on jo muutamia EP-mittaisia pläjäyksiä.

Perustan arvioni vain ja ainoastaan tähän levyyn sekä Glorian keikkaan noin kuukauden takaa. Kavereiden muista tekemisistä tunnustan tietämättömyyteni, samoin kokoonpanon aikaisemmista vaiheista. No, nyt meillä kuitenkin on Henri Lyysaari (laulu ja koskettimet), Santeri Palkivaara (laulu ja kitara), Valtteri Sjöblom (basso) sekä Ville-Pekka Vaaralahti (rummut).

Lyysaari, hmmm – tuttu sukunimi. Ai niin, Pasi Lyysaari, mm. Pasi & Mysiinin basisti. En tiedä, ovatko Henri ja Pasi sukua – esimerkiksi isä ja poika – ja mitä tämä tähän yleensä edes liittyy, mutta tulipa mieleen.

Levy on pyörinyt soittimissani varmaan kymmenkunta kertaa, tavoitteena on ollut yksinkertaisesti hahmottaa kokonaiskuva Half Apple -musiikista. Mihin se musiikillisella kartalla sijoittuu, löytyykö vaikuttajia ja vertailukohtia, minne bändi tämän perusteella on suuntaamassa – ja löytyykö hyviä syitä tämän levyn hankinnalle?

Kiihkoa ja kontrollia Turussa

Kävin eräänä viikonloppuna Valtterin kirpputorilla, jollain pöydällä silmiini sattui Echo & Bunnymenin kokoomakiekko. Kotimatkalla autossa kailotti Half Apple – ja silloin välähti, ääni ja kuva muodostivat kokonaisuuden: Half Apple sijoittui 70- ja 80-lukujen käänteeseen, punkista jalostuneen uuden aallon aika tekniseen, mutta melodiseen bändiperinteeseen. Echo & Bunnymen, Teardrop Explodes, myös The Police: kevyttä ska-vaikutetta, ilmavasti soitettuja instrumentteja.

Istun aamuviileässä autossa, odotan lähijunaa tulevaksi. Kuuntelen Henri Lyysaaren ja Santeri Palkivaaran kiihkeää, julistavaakin yhteislaulua – tai jommankumman tuplattua laulua. Manic Street Preachers? Muse? Elbow? Vai muutaman kymmenen vuoden takainen Kansas, REO Speedwagon ja jopa Rush? Vähemmässä määrin tämän vuosituhannen Blitzen Trapper ja Shins – aika runsasta ja aika keskittymistä vaativaa, pitkälle sovitettua musiikkia.

Stratosfääriin kurkottavia lauluosuuksia, pilvenpiirtäjiä järisyttäviä rumpuryöpsähdyksiä. Kiihkoa, melodiaa, kiihdytystä, laukeamista. Laulu on yksi instrumenteista – ääniskulptoreita? Powerpoppiin en levyä näiden korvien kuulemana sijoittaisi, siihen biisit ovat liian kunnianhimoisia, ilman tarttuvia kertosäkeitä.

Muodollisestikin pätevä

Keikalla kokoonpano pureutui musiikkiinsa yhtä intohimoisesti. Vaikka näkemälläni keikalla yleisön määrä oli minimaalinen, kaverit omistautuivat asialleen kuin olisivat villinneet täyttä stadionia.

Yksittäisten biisien irrottaminen kokonaisuudesta on vaikeaa sekä livenä että levyllä. Musiikin muoto on ehjä, pinta ehkä hieman vaikeasti lävistettävä. Kaiken kaikkiaan lupaava albumi ja vakuuttava livenäyttö kunnianhimoisilta kavereilta.

Vielä huomiona, että levy soi ainakin omissa soittimissani aika metallisesti ja diskantisti, korkealta ja kovaa. Ja vaikka Half Apple kuulostaakin digitaalisen ajan teknologiselta tuotteelta, vanhankuuloisesti ujeltava syntikka lisää maanläheisen mausteen analogisen ajan lopulta.

Pekka

Half Apple: Hands That Held Up the Sky (Presence Records PRECD032, 2012)

www.halfapple.net

www.runningmoose.fi – osta täältä

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: