• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 35 muun seuraajan joukkoon

Kuuntelussa: Paidarion ”Behind the Curtains”, 2011

paidarionKotimaisen jazzrock-yhtyeen toinen albumi, lienee teemalevy sirkuksesta – ja elämän sirkuksesta. Yhtyeen soittajien taustat – rumpali Kimmo Pörsti, kitaristi Jaan Jaanson, basisti Jan-Olof Strandberg, fonisti Risto Salmi, kosketinsoittaja Kimmo Tapanainen sekä laulaja Elina Hautakoski – viittaavat myös progen suuntaan. Vierailijoina basistihirmu Michael Manring, Rob Price (Supernal Endgame, laulava rumpali), viulisti Steve Unruh (Resistor) ja huilisti Olli Jaakkola.

Olen aloittanut tämän arvion jo kolme kertaa. Löytämättä levyn punaista lankaa juttuni on kuitenkin jokaisella kerralla jumittanut. Nyt vihdoin kuvittelen päässeeni kiinni kiekon olemuksesta – tai voihan olla, että olen keksimällä keksinyt levylle juonen, josta tekijöillä ei ole aavistustakaan.

Musiikillisesti ”Behind the Curtains” on kaksijakoinen: on instrumentaalista, hyvin elokuvamaista jazzrockia. Ja sitten on jazzlaulelmia, joissa loistaa Elina Hautakoski – muu yhtye toki komppaa hyvin, mutta nimenomaan komppaa. Kuin kahden eri levyn ainekset olisi kaadettu kattilaan, ja sieltä kauhottu tämän lautasellisen ruokaympyrä. Yhtyeenä Paidarionista jää siis levyn perusteella kaksitahoinen kuva – ja löytyypä levyltä vielä muunnelma jazzrock-Paidarionistakin, sellainen, jossa biisit ovat rockaavampia ja laulettuja, ja joista voisi käyttää tuota ”proge”-termiäkin.

Levyn kaksijakoisuus mainitaan myös mainion progmeister-saitin (progmeister.com) levyarviossa, kirjoittajan mielestä albumin tunnelmaa rauhoittavat jazzlaulut puhaltavat viilentävän tuulahduksen sähköisenä hehkuvan progen sulatusuuniin. Niinkin sen voi nähdä.

Juoni – se tarvitaan aina!

Otin levyyn etäisyyttä, perehdyin puhtaiden kuulokuvien lisäksi albumin tarinalliseen kanttiin. Entäs jos kaksijakoisuuden juju onkin juonessa? Esimerkiksi niin, että kukin biisi edustaa sirkuksen eri näytöstä tai ohjelmanumeroa – yksi on nuorallatanssi, toinen leijonankesyttäminen, kolmas puolestaan ratsastusnäytös. Se puolustaisi kappaleiden – ei ehkä kahtiajakoa mutta moni-ilmeisyyttä. Turhan ilmiselvä selitysyritys, sillä biisien nimet kertovat samasta asiasta: ”Trapeze”, ”A Vertical Rope”… Tarinassa puolestaan sivutaan – näin ainakin kuvittelen – isän ja tyttären elämää ja suhdetta lapsen ensimmäisestä ihmeellisestä sirkuskokemuksesta (”A Small Wish”) siihen viimeiseen näytökseen (”The Magician’s Departure” ja ”The Final Show”). Elämänvaiheet ja niihin liittyvät tunnelmat ovat toki erilaisia, niinpä niitä kuvailevat kappaleetkin ovat.

Tai ehkä selitys on yksinkertaisesti se, että biisit ovat eri tekijöiden käsialaa. Aloitusinstrumentaali ”Behind the Curtains (A Song for Michael)” on basisti Jan-Olof Strandbergin hyvin elokuvamainen, jäntevä ja jännitteinen sävellys. Teemassa on itämaista vivahdetta, herättää muistoja Riuchi Sakamoton sävelmaailmasta. Michael Manringin huippumelodinen bassosoolo on aivan mahtava! ”A Springtime Meadow” on puolestaan kosketinsoittaja Kimmo Tapanaisen säveltämä ja Pirkko Salhin sanoittama jazzlaulu – Elina Hautakosken kuulas lauluääni taitaa soveltua paremmin näihin laulelmiin, kuin muhkeampaa tulkintaa edellyttäviin progebiiseihin (”A Small Wish”). Vaikka toki niissäkin kuulostaa vakuuttavalta.

Vai tarvitaanko?

Progressiiviseen rockiin usein kuuluvia mahtipontisia sankarisooloja ei levyllä viljellä, vaan tehokasta ja jykevää yhtyesoittoa väritetään ja maustetaan tyylikkäillä ja iskevillä intrumentaalilasautuksilla – erityisesti kitaristi Jaan Jaansonin tyylipuhtaat fraasit viehättävät. Kosketinsooloissa, siis niiden saundeissa, on tiettyä synteettistä vanhakantaisuutta, joka heittää ajatukset 70-luvulle, progen alkuaikoihin. Jostain päähän juolahti Steely Dan – ollaan siis selkeästi hyvin sovitetussa rockproge-genressä, ei siinä syvempien vesien kokeilussa. Rumpali Kimmo Pörstin ja basisti Jan-Olof Strandbergin komppi on tukevaa – mukana on sekä voimaa että kokemusta. Ja kuten mielenkiintoisen, ajatuksia herättävän musiikin ominaisuuksiin kuuluu, valot ja varjot vaihtelevat myös yksittäisten biisien sisällä.

”The Final Show” kertaa muiden kappaleiden teemoja: jo kuunneltu albumi kelautuu kuuntelijalle filminauhana (pitäisi tietysti olla ”ääninauhana”!). Kuten itselleni, ”Behind the Curtains” voi ensimmäisillä kuuntelukerroilla hyvinkin herättää luonteensa vuoksi hämmennystä. Pidemmän päälle albumin monipuolisuus saattaa kuitenkin kääntyä sen eduksi, sillä raja-aidattomuus pidentää ja elävöittää kuuntelukokemusta. Monipuolisuus herättää myös kysymyksen: mitä seuraavaksi, Paidarion?

Unohdan turhan analysoinnin, ja nautin musiikista, hyvinkin paljon.

Pekka

Paidarion: Behind the Curtains (Seacrest SCR 1005, 2011)

www.paidarion.com

www.seacrestoy.com – täältä tilattavissa mm. Paidarionin kiekkoja

www.runningmoose.fi – täältäkin voit tilata levyjä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: