• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 38 muun seuraajan joukkoon

Pekka kuuntelee kitaristeja

Sattumoisiin on viime aikoina tullut kuunneltua parin kitaristin levyä ja kolmannen konserttia – ja tossa äsken pyöri neljäskin instrumenttinsa mestari John Scofield ja miehen uusin ”A Moment’s Piece” ekaa kertaa – ei vielä mielipidettä. Kuuntelussa ovat olleet Buddy Whittingtonin ”Six String Svengali” sekä vanhan suosikin Pat Methenyn ”What’s It All About” – Malmitalon konsertissa soitti Tuomo J. Autio (ja olisihan samassa paikassa ollut myös Philip Catherine… ja tuloillaan on Georg Wadenius!).

whittingtonWhittington sai odottaa autossa luvattoman kauan soittovuoroaan, sillä kuvittelin kyseessä olevan tavallisen ränttätänttäkiekon – tiesin taustan Bluesbreakersista Coco Montoyan seuraajana. Laina-aika oli kulumassa umpeen, joten pakkohan se CD oli soittimeen sitten nakata, edes velvollisuudentunnosta. Mutta eihän tämä mitään tavallista rhythm&bluesia olekaan, vaan tehokas mikstuura texascountrya ja rytmisoulia. Jossain pilkahtaa The Band, sillä Whittington on paitsi sujuva ja tyylitietoinen kitaristi, myös pätevä biisintekijä. Kuvien perusteella mies ei ole olemukseltaan keijukainen, joten olisi voinut odottaa romuluista voimasoittoa. Käykin ilmi, että mies on Danny Gattonin sukua ja taloa: sujuvaa, kevyttä, näppärää… tuntuu syntyneen kitara kädessä. Triolla – Whittington, basisti Wayne Six ja rumpali Mike Gage – on liki telepaattinen, vuosien aikana kehittynyt yhteys. Aikamoisia svengaleja!

methenyJo Pat Methenyn levyn nimi kertoo mistä on kyse. ”What’s It All About” on Burt Bacharachin ja Hal Davidin ”Alfie”-klassikon avaus – itselleni klassisin tulkinta kuuluu, ei Dionne Warwickille, vaan Cilla Blackille. Myös muut Methenyn levyn biisit ovat tuttuja 60- ja 70-luvuilta. ”Sounds of Silence”, ”Rainy Days And Mondays”… joo, tuttuja ja osin kuluneitakin sävellyksiä. Metheny tulkitsee biisit yksin baritonikitarallaan – jossa on myös jotain lisämetkua, tavallisesta poikkeavia kieliä ja muutettua virettä. Kansien mukaan ei päällekkäisäänityksiä, mutta kylläkin editointia.

Mihinkään Heikki Laurismaiseen suoraan viihdetulkintaan Metheny ei ryhdy, vaan piirtelee sävellysten ydinten ympärille omia meditaatioitaan vähän 60-luvun kitarakokeilijoiden tyyliin. Ehkä olisin odottanut hieman enemmän omia kuvioita ja sovituksellista rohkeutta. Nyt kaarrellaan välillä hyvin lähellä viihteen rajaa.

Kitaristi Tuomo J. Autio ja Antti Rissasen johtama The Great Helsinki Swing Big Band soittivat myös standardeja Malmitalossa. Viime vuoden puolella arvioin Tuomo J. Aution ja TGHSBB:n albumin ”Groovy Moments & Memories” – osui ja kolahti! Kuinka sama nostalginen repertoaari toimisi konsertissa, lähikontaktissa?

autioNo hyvinhän se, vaikka levyyn verrattuna jousisektio oli tiivistynyt yhteen viulistiin. Setti oli suurin piirtein sama kuin levyllä, alun verryttelyn jälkeen soitto tanakoitui ”Eleanor Rigbysta” alkaen. Wes Montgomeryn ”Boss City” rullasi jo vastustamattomasti. Rauno Lehtisen kolme sävellystä, ”Toiset meistä”, ”Muistan kesän” ja tunnelmapala ”On hetki” toimivat mainiosti. Vaikka ovatkin usein kuultuja, sävellyksissä on suomalaista sielua kerta toisensa jälkeen värisyttävää, lohdullista melankoliaa.

Antti Rissanen kuuluttaa ”Besame Muchon” – ei kuulu omiin suosikkeihini, varsinkaan kevyenä viihdeversiona. Nytpä kappale soi Mika Myllärin vauhdikkaana sovituksena, Autio soittaa mielestäni keikan parhaan vetonsa: todella sujuvaa, jopa kiperää puhdassointista pikkaussooloa soolon perään. Jartsa Karvonen piiskaa juoksevaa komppia, bassossa legenda Pekka Sarmanto! Viimeinen varsinainen biisi ”On hetki” rauhoittaa, Autio soittaa melodian soinnuilla kirkkaasti ja kuulaasti. Lämminhenkinen konsertti.

Pekka

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: