Pekka lukee (tai ainakin selaa): Bruce Brodeen ”Power Pop Prime”, 2011

power popKäsikirja vuosina 2007 – 2008 ilmestyneisiin (ja uudelleenjulkaistuihin) power-pop-levyihin.

Kirjan kokoaja Bruce Brodeen pyöritti netissä vuosikausia Not Lame -levykauppaa – Not Lame myös julkaisi pääasiassa power-pop-genreen luettavia kiekkoja. Viime vuonna mies pisti lapun luukulle, ja kertoi keskittyvänsä johonkin ihan muuhun.

Tuloksena on Pop Geek Heaven -saitti (www.popgeekheaven.com – avattiin juuri äsken), ja sarja ”Power Pop Prime” -käsikirjoja, joista on ensimmäisenä julkaistu Vol. 7 (2007 – 2008). Brodeenin tavoitteena on julkaista kahdeksanosaiseksi suunnitellussa kirjasarjassa power-popin historiaa vuodesta 1995 – 2010 (ja kauemmaksikin taaksepäin, sillä mukana on myös juttua 60-luvun artisteista uudelleenjulkaisujen kautta).

Saitista: näyttää olevan ihan pätevästi tehty kokonaisuus, josta löytyy kaikkea mahdollista power-poppiin liittyvää. Bändiesittelyjä, keskustelua, levykauppa, uutisia… ehkäpä tuolla tulee vierailtua vastakin.

”Power Pop Prime” on siis käsikirja, jonka runkona ovat Brodeenin Not Lame -nettikauppaan kirjoittamat lyhyet esittelyt kyseisinä vuosina ilmestyneistä uutuuksista ja uudelleenjulkaisuista. Suomeksi: nettiarviot ovat saaneet uuden elämän painetussa muodossa. Arvosteluja on vielä terästetty lainauksilla muista julkaisuista – tekotapa muistuttaa ”Endless Trip”- ja ”Galactic Ramble” -kirjoja. Tämä ensimmäinen (siis Vol. 7) on aika tuhti paketti (300 sivua!), mukana on myös hyvä kokoelma-CD.

Allekirjoittaneelle esittelyt ovat pääosin tuttuja, sillä olin vuosikausia Not Lamen asiakas – se oli ainoita paikkoja, josta löytyi laaja ja valmiiksi seulottu valikoima tämän genren julkaisuja, myös omakustanteita, joiden hankkiminen olisi muuten ollut täysin mahdotonta. On kuitenkin myönnettävä, että vaikka iso osa esiintyjistä onkin niminä ainakin hämärästi tuttuja, musiikki on jäänyt aika usein tuntemattomaksi. Tulevia hankintoja ajatellen hyvää on se, että Brodeen niputtaa oudon artistin tunnetumpien nimien vertailuryhmään. Sama luokittelu toimi myös edesmenneellä Not Lame -saitilla: kun Brodeen vertasi tuntematonta nimeä vaikkapa Brian Wilsoniin, tilaus Suomesta Fort Collinsiin, Coloradoon oli varma tapaus.

Asian toinen puoli: kauppamies kun oli, Brodeen ehkä turhaankin hehkutti esittelyissään levyjä, joissa sitä hehkua ei välttämättä ollut. Kauppaa piti saada aikaan, ostajana kohdalle osui useampikin huti. No, Brodeenin innostus oli kuitenkin tarttuvaa sorttia, vaikka välillä pitkät jaaritukset (joskus myös videoiden muodossa) uuvuttivatkin. Esittelyt ovat kuitenkin napakoita! Ja vielä varoituksen sana: vaikka kirjan ytimenä onkin power-pop, välillä lipsutaan AOR:n ja keskitien rockin puolelle.

Bruce Brodeen: Power Pop Prime Vol. 7 (2008–2009) (Not Lame Media, 2011)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: