Pekka retroilee: Mose Allison, Mose Allison Sings, 1963, USA

allisonAmerikkalaisen jazz-blues pianisti-laulajan ensimmäinen kokonaan laulettu albumi, ura alkanut jo 1950-luvulla ja jatkuu yhä – esimerkiksi elokuussa Helsingissä!

”When I discovered Mose Allison I felt I had discovered the missing link between jazz and blues”, on Kinksien Ray Davies sanonut. Samalta tuntuu itsestänikin: blues-biisejä jazz-hengessä – tai jazz-biisejä blues-hengessä? No, samasta lähteestähän kaikki virtaa.

Jollain kummalla tavalla syvässä etelässä, Mississippin varrella Tippossa syntyneen Allisonin kuivakka, vähäeleinen, maanläheinen ja älykkään tuntuinen musiikki hivelee kuuntelijaa. Ei tarvita isoja elkeitä, kovaa ääntä eikä salamannopeita sormia, jotta musiikki svengaisi ja vakuuttaisi. Musiikki kuulostaa itsevarmalta olematta rehentelevää, täyteläiseltä olematta täynnä. Olen kuulevinani musiikissa kuivaa huumoria, ehkä ironiaa ja elämänviisauttakin.

1950-luvulla pianisti Mose Allison tuli tunnetuksi pätevänä, ekonomisena säestäjänä – tähtiä olivat mm. Stan Getz, Gerry Mulligan… Samaan aikaan Allison teki albumeita myös oman trionsa kanssa. Syntyi esimerkiksi ”Back Country Suite” ja ”Young Man Mose”. Useimmat rockin harrastajat tuntevat Allisonin biiseistä ”Young Man Blues” (alun perin nimellä ”Blues”, nyt käsillä olevalla albumilla nimellä ”Young Man”), ”Parchman Farm” sekä ”If You Live” – blues-pohjaisina biisit sopivat hyvin raskaampaankin versiointiin (vrt. Blue Cheer ja ”Parchman Farm”).

Tästä trio-levystä (basistina vähän biisistä riippuen joko Taylor La Farge tai Addison Farmer, rumpalina joko Frank Isola, Ronnie Free tai Nick Stabulas): musiikissa – kuten myös sanoituksissa – jatkuu kuivakka mutta ei rutikuiva henki. Esimerkiksi ”If You Live” toteaa, että juu-u, vaikka elämä heittää eteen kaikenlaisia kapuloita tai joskus mehukkaan luunkin, niistä voi nauttia vain jos elät.

Albumin biiseistä pari on bluusiukkojen tekoa: Willie Dixonin ”The Seventh Son” ja Sonny Boy Williamsonin ”Eyesight to the Blind” – ensin mainittu muodostui Georgie Famen nimikkobiisiksi ja uskoisin, että juuri tämän Allisonin tymäkän version perusteella. Jälkimmäisestä The Who teki oman rock-oopperaversionsa ”Tommylle”. Jazz-puolta edustavat Duke Ellingtonin ”Don’t Get Around Much Anymore” ja ”Do Nothin’ Till You Hear from Me”. Allison on purkanut isoina bändiversioina tunnetut standardit atomeiksi, ja säilyttänyt omiin sovituksiinsa vain peruskivet, ne muutamat nuotit ja niiden yhdistelmät, joiden varassa sävellykset juuri ja juuri elävät.

Parhaiten miehen omista sävellyksistä iskee lyhyt ja ytimekäs ”Young Man” (eli siis ”Young Man Blues”), jonka puolestaan The Who räjäytti – ei heavy-rock – vaan heavy-rock’n’roll-klassikoksi. Myös sooloilijana Allison on oman tiensä kulkija: harvat ja harkitut fraasit putoilevat maukkaasti juuri oikeisiin paikkoihin – ei mitään liikaa, ei yhtään liian vähän. Miehen lauluääni tukee kokonaiskuvaa: asiallisen kuiva, kuitenkin melodinen.

Erinomaisen tyylikäs albumi siis – sisäsiisti, hip ja pop. Allisonin tinkimätön, omaehtoinen, fiksu jazz-blues on välttänyt massasuosion, vaikka muusikoiden ja harrastajien keskuudessa se onkin sykkinyt. Ehkä sen vuoksi aina uudet sukupolvet ovat löytäneet tänä vuonna 84 vuotta täyttävän Allisonin musiikin.

Mose Allison Helsingin Juhlaviikoilla, konsertti Huvilateltassa 19.8.2011 – ”avausesiintyjänä” Allan Toussaint.

Mose Allison: Mose Allison Sings (1963, Prestige 7279, CD-julkaisulla vuodelta 2006 muutama extra)

www.moseallison.com Fanisaitti: www.moseallison.net

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: