• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 35 muun seuraajan joukkoon

Kuuntelussa: Jari Rättyä ”Käärmekeitto”, 2010

rättyäAiemmin Daddy Giljoteen -orkesterissa musisoinut ja laulanut, tätä ennen ”Luopion veisu” -kiekon julkaissut rotevaääninen ja ronskisorminen blues-roots-rock-mies. Soolona mennään.

Ja suoraan nimikappaleeseen: akustispohjainen runttaus, pelottoman karhea ja intohimoinen laulu, lukuisten kielisoitinten muheva ja monisyinen tausta – tästä poikki ja pinoon! Kielikuvissa hitunen Tuomari Nurmiota, vastustamattomassa kaahauksessa Sielun Veljiä, rouheassa blueslaulussa ja kitaranäppäryydessä Dave Lindholmia. Ei mitään olemattomia vaikuttajia siis! Tai mistä minä mitään Rättyän vaikuttajista tiedän, nämä kuitenkin nousivat itselleni mieleen.

Tyyli vaikuttaa yksioikoiselta ja koko kiekon mittainen sooloilu haasteelliselta, mutta onneksi vain vaikuttaa. Rättyä käyttää kielisoitinarsenaaliaan – kitarat, dobro, guitarron, bouzouki sun muut – monipuolisesti ja kekseliäästi. Ja onhan mukana myös piano ja urkuharmooni. Saundi on täyteläinen – olen kuulevinani myös basson ja rummut tai lyömäsoittimet, mutta niitä ei kyllä krediiteissä mainita…

Yksittäisissä biiseissä on suvantokohtia, instrumentaalisia koukkuja sekä aika tavalla päällekkäisäänityksiä sekä soittimissa että lauluissa. Myös biisien tyyli vaihtelee: kaikki eivät etene Rättyän vastustamattoman höyryenergian voimalla, vaan mies osaa sopivissa määrin hellittää ja fiilistellä – omalla tummalla tavallaan.

Juurille – kuinka syvällä ne ikinä ovatkaan

Omilla nettisivuillaan Rättyä kuvailee – vähän kieli poskessa – musiikkiaan näin: “Kuin monikulttuurinen rootspelimanniorkesteri soittaisi pirtissä jossain, missä raiteet vievät suon silmään, oi, jossain missä osataan iloita vähästä.” Kyllä, synkällä ja vähän vinksahtaneella suistomaalla ollaan, myös tekstillisesti: haudat, luut, puukot ja vihtaset viuhtovat pimeissä, läpipääsemättömissä metsissä. No, onhan kansanmusiikissa oltu perinteisesti synkeissä ja rankoissa tunnelmissa – tai sitten ääririehakkaissa. Välimuoto – haaleassa vedessä, valjuissa maisemissa, kepeissä kuplissa – ei Rättyän pirtaan kuulu. Ja kiitokset siitä, sillä joku tiehän on valittava ja sitä johdonmukaisesti seurattava!

Rättyän musiikki on täysin valmista tavaraa isommillekin lavoille ja suuremmalle suosiolle. Tosin sen verran haastavaa ja ehkä hienosieluisempia karkottavaakin miehen raadollinen ja paljas musiikki ja erityisesti sanoitukset ovat, että ikävä kyllä pelkään Käärmekeiton jäävän baarien miesten ja pitkien iltojen istujien omaisuudeksi. Esimerkiksi lopetus ”Katariina ja mä” liikkuu perisuomalaisen itsetuhoisissa tunnelmissa. Gösta Sundqvistilla oli useitakin saman lajityypin sanoituksia, mutta hänen biisinsä kääntyivät surkuhupaisiksi ja itseironisiksi – Rättyä ei sen sijaan helpotusta suo.  Toisaalta: ”Alla katajan” on – haudanvakavasta sanoituksesta huolimatta – menevä ja muistettava ralli. Ahkeralla radiosoitolla voisi…

Pekka

Jari Rättyä: Käärmekeitto (Puuma Records PUUCD-004, 2010)

http://rattyasoolo.wordpress.com/

Kiekko ostettavissa: http://www.runningmoose.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: