Kuuntelussa: Jari Rättyä ”Käärmekeitto”, 2010

rättyäAiemmin Daddy Giljoteen -orkesterissa musisoinut ja laulanut, tätä ennen ”Luopion veisu” -kiekon julkaissut rotevaääninen ja ronskisorminen blues-roots-rock-mies. Soolona mennään.

Ja suoraan nimikappaleeseen: akustispohjainen runttaus, pelottoman karhea ja intohimoinen laulu, lukuisten kielisoitinten muheva ja monisyinen tausta – tästä poikki ja pinoon! Kielikuvissa hitunen Tuomari Nurmiota, vastustamattomassa kaahauksessa Sielun Veljiä, rouheassa blueslaulussa ja kitaranäppäryydessä Dave Lindholmia. Ei mitään olemattomia vaikuttajia siis! Tai mistä minä mitään Rättyän vaikuttajista tiedän, nämä kuitenkin nousivat itselleni mieleen.

Tyyli vaikuttaa yksioikoiselta ja koko kiekon mittainen sooloilu haasteelliselta, mutta onneksi vain vaikuttaa. Rättyä käyttää kielisoitinarsenaaliaan – kitarat, dobro, guitarron, bouzouki sun muut – monipuolisesti ja kekseliäästi. Ja onhan mukana myös piano ja urkuharmooni. Saundi on täyteläinen – olen kuulevinani myös basson ja rummut tai lyömäsoittimet, mutta niitä ei kyllä krediiteissä mainita…

Yksittäisissä biiseissä on suvantokohtia, instrumentaalisia koukkuja sekä aika tavalla päällekkäisäänityksiä sekä soittimissa että lauluissa. Myös biisien tyyli vaihtelee: kaikki eivät etene Rättyän vastustamattoman höyryenergian voimalla, vaan mies osaa sopivissa määrin hellittää ja fiilistellä – omalla tummalla tavallaan.

Juurille – kuinka syvällä ne ikinä ovatkaan

Omilla nettisivuillaan Rättyä kuvailee – vähän kieli poskessa – musiikkiaan näin: “Kuin monikulttuurinen rootspelimanniorkesteri soittaisi pirtissä jossain, missä raiteet vievät suon silmään, oi, jossain missä osataan iloita vähästä.” Kyllä, synkällä ja vähän vinksahtaneella suistomaalla ollaan, myös tekstillisesti: haudat, luut, puukot ja vihtaset viuhtovat pimeissä, läpipääsemättömissä metsissä. No, onhan kansanmusiikissa oltu perinteisesti synkeissä ja rankoissa tunnelmissa – tai sitten ääririehakkaissa. Välimuoto – haaleassa vedessä, valjuissa maisemissa, kepeissä kuplissa – ei Rättyän pirtaan kuulu. Ja kiitokset siitä, sillä joku tiehän on valittava ja sitä johdonmukaisesti seurattava!

Rättyän musiikki on täysin valmista tavaraa isommillekin lavoille ja suuremmalle suosiolle. Tosin sen verran haastavaa ja ehkä hienosieluisempia karkottavaakin miehen raadollinen ja paljas musiikki ja erityisesti sanoitukset ovat, että ikävä kyllä pelkään Käärmekeiton jäävän baarien miesten ja pitkien iltojen istujien omaisuudeksi. Esimerkiksi lopetus ”Katariina ja mä” liikkuu perisuomalaisen itsetuhoisissa tunnelmissa. Gösta Sundqvistilla oli useitakin saman lajityypin sanoituksia, mutta hänen biisinsä kääntyivät surkuhupaisiksi ja itseironisiksi – Rättyä ei sen sijaan helpotusta suo.  Toisaalta: ”Alla katajan” on – haudanvakavasta sanoituksesta huolimatta – menevä ja muistettava ralli. Ahkeralla radiosoitolla voisi…

Pekka

Jari Rättyä: Käärmekeitto (Puuma Records PUUCD-004, 2010)

http://rattyasoolo.wordpress.com/

Kiekko ostettavissa: http://www.runningmoose.fi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: