• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 35 muun seuraajan joukkoon

Pekka kuuntelee: Louie and the Lovers, The Complete Recordings, 2009

louieTämän palstan luonteeseen olisi tietysti kuulunut, että kirjoittaisin vain Louie and the Lovers -yhtyeen Rise-vinyylistä (1970). Se vain on niin armottoman harvinainen kiekko, että en ole sitä koskaan edes luonnossa nähnyt. Kansi tosin on vilahdellut joissain muissa blogeissa. Siitä julkaistiin joskus myös CD-versio, mutta sitäkään ei enää ihan pikkurahalla taida saada. Hopeisen lätyn kansi taisi lisäksi poiketa siitä alkuperäisestä.

Mutta ei hätää: Bear Familyn julkaisema The Complete Recordings paikkaa asian!

Itselläni ei ollut mitään käsitystä yhtyeen musiikista ennen Complete Recordings -kokoelman kuuntelua. Sitä oli toki asiantuntevissa piireissä ja lehdissä kehuttu. Hämärästi muistin jonkin Doug Sahm -yhteyden, joten siihen suuntaan musiikkikin olisi kallellaan. Täytyy myös tunnustaa, että vaikka Sir Douglas Quintetin musiikkiin olinkin tunnollisena Musan ja Soundin – ja varsinkin Waldemar Walleniuksen – lukijana kastautunut, bändi ei kuitenkaan kuulunut suurimpiin suosikkeihini. Olisikohan sen musiikki ollut tällaiselle umpimieliselle, superkriittiselle varsinaissuomalaiselle liian verevää ja elämäniloista?

Luen Lennart Perssonin taustoittavan kansivihkotekstin (Persson kuului jo 70-luvulla arvostamiini svedu-kirjoittajiin. Google-haku osoitti kuitenkin kauhukseni, että Persson kuoli 18.5.2009 vain 58-vuotiaana! Louie and the Lovers -kansitekstit ovat siis syntyneet hänen viimeisinä aikoinaan…). Persson oli ollut yhteydessä bändin lauluntekijään, laulajaan ja kitaristiin Louis Ortegaan, joten vihkosen historiatiedot ovat kohdallaan: teinibändi Kalifornian Salinasista päätyi Doug Sahmin vaimon kautta Doug Sahmin tietoisuuteen, sopimus Epicin kanssa, Doug Sahmin tuottama Rise-kiekko, sopimus Atlanticin kanssa ja toisen levyn äänitykset (tuottajina Doug Sahm, Jerry Wexler ja Tom Dowd), levyä ei kuitenkaan julkaistu. Bändi hajosi.

Laitetaan pataan, annetaan hautua

Tex-mexiä, länsirannikon hippimeininkiä, ripaus country-rockia, CCR-boogieta, Steppenwolf-jumitusta, Buffalo Springfield– ja Byrds-harmoniaa, Youngbloods-hipitystä – Rise pamahtaa heti nimibiisin alkutahdeista täyteen lentoon vähän CCR:n malliin. Korva tarttuu tutulta kuulostavaan laulusaundiin: ketäs tämä ahnaasti ja irstaastikin sanoja pureskeleva ja niitä soitinten muhevaan keitokseen tykittävä laulaja nyt muistuttaakaan? Stephen Stills + John Fogerty + John Kay = Louis Ortega! Vauhdikas biisi, sulavat harmoniat, jykevästi eteenpäin puskeva, joustavan ja melodisen basson kuljettama elävä komppi. Nappialoitus!

Bändin soitossa tuntuu nuoruuden into, innostus siitä että on päästy baarien nurkista levytysstudioon. Tennistossut tuntuvat lähtevän lentoon, kun Louie Ortega, basisti Steve Vargas, rumpali Albert Parr ja kitaristi Frank Paredes pistävät menemään.

Rauhallisesta, paljasäänistä rytmiä soittavien sähkökitaroiden taustoittamasta kakkosbiisistä I’ve Always Got You on My Mind tunnistan alkuaikojen Jefferson Airplanen, Youngbloodsin ja Fairport Conventionin – sekä Love-yhtyeen –  jopa Ortegan lauluäänessä on jotain Arthur Leemaista.

Kolmas biisi, Sittin’ by Your River. No heh, ei paljon poikkea Neil Youngin jopa melkein samannimisestä klassikkosta Down by the River – muistuttaa myös CCR:n ykköskiekon I Put a Spell on You -versiointia. Samantyyppinen, rupisen sähkökitaratankkauksen vetämä, sooloiluun houkutteleva komppi. Ja tuleehan se soolokin, ihan pätevä sellainen.

Mutta onko yhtyeellä mitään omaa?!

Samaa rataa mennään koko loppukiekko. Tuttu melodianpätkä vilahtaa tuolla, hivenen muokattu klassikkoriffi toisaalla. Ilmiselvä Byrds, tuohan on Steve Miller Band, kuulostaapa Rollari-meiningiltä, hmmm, Penthouse Pauper… wow! New Riders of the Purple Sage! Kaikki biisit kahta lukuun ottamatta ovat Louie Ortegan tuotantoa Rock Me Baby -lainaa ja  Kaleidoscope-yhtyeen Chris Darrowin If the Night -biisiä lukuun ottamatta.

Olen tietoisesti hakenut vertailukohtia ja vaikutteita. Siitä ehkä saa käsityksen, että Louie and the Lovers on täydellinen kopiobändi, joka kuuli hyvän biisin ja tekaisi sen pohjalta, omilla saundeillaan oman versionsa. No, vaikutteet toki ovat hyvinkin ilmiselviä, onneksi kuitenkin erittäinkin hyväksyttäviä! Ja kyllä bändillä on aivan oma, tunnistettava saundinsa. Yhtye (ja tuottaja Sahm) ryydittää soppaa riittävällä määrällä omaa tex-mex-maustettaan, Teksasia ja Meksikoa.

Täytyy myös muistaa, että bändin jäsenet olivat kaikki vasta teini-ikäisiä, vaikka useampia vuosia olivatkin jo soitelleet yhdessä. Lisäksi kiekon musiikki äänitettiin yhdessä 18 tunnin sessiossa, päällekkäisäänityksiä tuskin on montaa, jos yhtään… Erinomainen saavutus!

Louie and the Lovers: Rise, Epic E 30026

-.-.-.-.-.-.-

Olenko peräti nähnyt Louis Ortegan?

Sir Douglas Quintet esiintyi joskus 80-luvun alussa Tavastialla – kokoonpanoa en muista, mutta reippaasti pompotteleva, iloisen oloinen basisti nousee kuvana vieläkin mieleen. Itselleni vuodet olivat niitä, jolloin tasapaino keikan ja virvokkeen välillä kääntyi joskus jälkimmäisen hyväksi mitä pidemmälle keikka eteni.

Koska kyseinen keikka ei jaksanut kiinnostaa, siirryin Tavastian alakertaan – siis kellaribaariin, jota ei enää vuosiin (vuosikymmeniin?)ole ollut olemassa. Pöytäseurueessa oli jäseniä ainakin Woude-yhtyeestä. Ylhäältä kantautuva bändin iloluontoinen musisointi sekoittui olutta särpivien retkujen hälinään ja lasien kilinään. Pöydässä kehuttiin basistia – jota itse dissasin (daa, olen oppinut nykyteinien termejä kotona) puhumalla ”humppabasistista”. Sain osakseni ansaitsemaani halveksuntaa… How stupid can a man be?!

Noihin aikoihin Louis Ortega liittyi Sir Douglas Quintetiin. En luonnollisestikaan pysty muistamaan, oliko hän Tavastialla tuolloin, mutta 1983 kiertueella kylläkin – tai sitten kyseessä oli sama kiertue…

-.-.-.-.-.-.

The Complete Recordings sisältää Rise-albumin lisäksi Atlanticille äänitetyn, julkaisemattomaksi jääneen albumin sekä single-versioita ja ylijääneitä biisejä. Tuon Atlantic-kiekon kohtalo oli aika traaginen. Isolla rahalla monessa studiossa lukuisten vierailevien muusikoiden kanssa äänitetty levy jäi julkaisematta, kun yksi tuottajista, Jerry Wexler, siirtyi Atlanticilta Warner Brothersille. Originaalinauha jäi arkistoon, arkisto tuhoutui. Onneksi Louis Ortegalla oli levystä kasettikopio, jotta tämäkin levy on saatu päivänvaloon.

Kakkosalbumista sen verran, että meno on aika huomattavasti silotellumpaa, vierailevat soittajat (Dr. John, Flaco Jimenez, Joe Lala…) – vaikka saundia muhkeuttavatkin, samalla karsivat nuoruuden intoa ja tuoreutta. Mukavaa musiikkia, ei siinä mitään, mutta Rise-kiekon riemua ei kyllä tavoiteta. Musiikillisesti ollaan jossain Manassas – texmex-balladi – Jimmy Buffett – pakollinen blues – La Paloma – rhythm & blues -akselilla, eli aika skitsofreenistä meininkiä. Kannattaa kuitenkin tutustua, nyt kun musiikki on saatu tuolta kasetilta laajempaan levitykseen.

PS. Wexlerin elämäkerta on muuten aika pakollinen luettava!

Louie and the Lovers: The Complete Recordings (Bear Family BCD 16394 AH)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: