Pekka kuuntelee: Timo Kämäräinen ”Pulpae”, 2010

kämäräinenKerta se on ensimmäinenkin: Tikkurilan kirjaston mainiolta musiikkiosastolta lainatun uutuuscd:n ensimmäisen biisin kolmasosan kuultuani päätän vakaasti ostaa levyn itselleni – as soon as possible!

Kiitän kerrankin kärsivällisyyttäni, että jaksan tutustua uusiin puolivillaisiin jollotuksiin, tekotaiteellisiin läväytyksiin ja lehdissä kehuttuihin mutta todellisuudessa flopeiksi osoittautuviin lättyihin. Sillä aina joskus löytyy helmi! Levyn ostin Fennican Erkalta heti ensikosketuksen jälkeisenä päivänä, nyt se  on soinut varmaan jo toistakymmentä kertaa – ja tulee soimaan.

Kitaristi Timo Kämäräisen olen nähnyt vain kerran lavalla Hectorin taustabändissä (huikea suoritus Jarmo Nikun aisaparina). Sukellus nettiin paljastaa, että ensimmäinen soolokiekko ilmestyi 2005 (merkintä alitajuntaan: ostoslistalle, näytti olevan Fennican hyllyssä), esiintymisiä muiden taustoilla ja muissa bändeissä on kymmenittäin.

Niin, se tammikuussa ilmestyneen, ehkä instrumentaaliprogeksi luokiteltavan ”Pulpae”-kiekon ensimmäinen biisi, eli ”Special Treatment”: kitara (tai kitarat) viiltävät terävästi ilmaa, kiihdyttävät vauhtia kunnes sykkivät rummut ja basso yhtyvät kiitoon. Biisi aiheutti samanlaisen reaktion, kuin Billy Cobhamin ”Spectrum”-soolodebyytin avaava ”Quadrant 4”, jossa Tommy Bolin vetäisee suut auki loksauttavan soolon toisensa perään – niin, että soolot ovat osa kokonaisuutta, eivät itsetarkoitus. Suu vääntyy tyytyväiseen virneeseen: tätä pitää saada lisää!

Kämäräisen levyllä ”Special Treatment” -soolot jakautuvat miehen itsensä ja Teemu Viinikaisen kesken, kiekolla toinen kuuluu oikeassa kanavassa, toinen vasemmassa – vauhtia piisaa. Kuuntelun edetessä kunnioitukseni kasvaa: levy ei nojaa tekniseen osaamiseen ja päämäärättömään tilutteluun. Jokaisessa kappaleessa on jujua, jokainen biisi on sävellys, jokaisessa on omanlaisensa tunnelma. Esimerkiksi ”John’s Suitcase” on aivan loistavan melodinen ja soljuva. ”My Dirty Diary” on skandinaavisen ylväs, ehkä Dungen- ja miksei Toloshenkinen, ”No Grudge” tuo mieleen Harvey Mandelin ja miehen kitaran soinneilla leikkivät hitaat biisit – olisiko kiekon viihteellisin biisi? ”False Alarm” on kuulas, tausta sykkii sähköisenä – olisiko tässä jotain Steely Danmaista?

Ainoa – siis yksi ainoa – josta en jaksa innostua on walking blues -viritelmä ”Foetor Oris”. Jopa jolkottava rautalankabeat ”Pohjanmaa – My Prairie” nostaa virneen – eikä pelkästään hulvattoman nimensä vuoksi. Kitaristien Kämäräinen ja Viinikainen lisäksi levyn voimahahmo on rumpali Joonas Riippa, avausbiisissä miehen tiukassa sykkeessä kuuluu Ten Years Afterin Ric Lee. Vierailijoita ovat mm. Esa Kotilainen ja Timo Hirvonen (Kämäräinen hoitaa suurimman osan bassoista, koskettimista ja muutamasta laulunlurautuksesta).

In short: Pulpae nousee rock-jazz-progetyylisten kitaralevyjeni harvalukuiseen suosikkijoukkoon: Steve Khan ja Tightrope sekä Blue Man, Gary Boyle ja Electric Glide, Pat Metheny, Jeff Beck, Tolonen, Ilpo Murtojärvi, Janne Schaffer, Georg Wadenius, Roine Stolt, Al DiMeola, Harvey Mandel, Shuggie Otis – onhan noita tietysti, mutta hei! Tämä on suomalainen! Tämä on uusi!

PS. Luin desibeli.netistä arvion samaisesta levystä – kuinka eri mieltä voinkaan tuon arvion kirjoittajan kanssa olla! Samoin ovat muuten aika monet arvostelun kommentoijat.

Miehen kotisivut, jossa kuunneltavissa Kämäräistä eri yhteyksissä: www.timokamarainen.com

Timo Kämäräinen: Pulpae, Texicalli TEXCD 102, 2010

Mainokset

2 vastausta

  1. Olipa mukava lukea positiivinen kommenttisi levystä, josta itse pidän aivan älyttömästi 🙂
    Ja ihan käypäisiä referenssejä myös nuo Gary Boylet, Steve Khanit ja muut listaamasi kitariestien soolokiekot… pitääkin tehdä ns. ”keitsit” eli pureutua oman kokoelman ”unohdettuihin” levyihin – ainakin juuri pari Boylen levyä on jäänyt kertakuunteluun ja ajatukseen ”onpas hyvä, pitää kuunnella joskus uudestaan ajan kanssa”…

    • Yep! Kämäräinen on soinut edelleen – tulee varmasti lukeutumaan tämän vuoden ykkössuosikkeihini! Eikä se virne ensimmäisen biisin lävähtäessä soimaan ole kadonnut minnekään.

      Pekka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: