• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 35 muun seuraajan joukkoon

Pekka kuuntelee: Teemu Raita ”Maalle takaisin”, 2010

raitaMiehen toinen täyspitkä julkaisu, ensimmäinen ilmestyi jo 2004. Ensimmäistä levyä en ole kuullut (en myöskään kuuntele radioasemia, joilla tämäntyyppisen musiikin kuvittelisi soivan), joten arvioin tämän nyt ihan sokkona. Huomautan lisäksi kaikille asianosaisille, että en kuulu ko. musiikin kohderyhmään, vaan kuuntelen levyä ulkopuolisen korvin.

Ammattimaisesti toteutettu: hyvin soitettu ja tuotettu, tulee mieleen sana ”radioystävällinen”. Joistain biiseistä (lähinnä sävellyksistä ja lauluäänestä) tulee mieleen Egotrippi – arvostan korkealle, joidenkin biisien kulmikkaasta poljennosta ja hienoisesta uhosta taas Lauri Tähkä – ei kuulu henkilökohtaisiin suosikkeihini.

Levyn avaava ”Veljeni” on kohtuullisen vakuuttava kokonaisuus – dramaattinen ja vauhdikas, jossain määrin Anssi Kelamainen (”Milla”). Pari muutakin Teemu Raita -raitaa miellyttää suuresti (nimikappale ”Maalle takaisin”, ”Syksy kuin kuolema”). Kokonaisuudesta jää vakavammalle, täysipainoista sanomaa, ajatuksia ja mielikuvia herättävää sisältöä kaipaavalle musiikinharrastajalle kuitenkin kevyehkö kuva. Omassa sarjassaan Teemu Raita toki täyttää hyvinkin paikkansa.

Pekka

Teemu Raita ”Maalle takaisin” Samsara SAMCD-010 (2010)

Teemu Raita MySpacessa: www.myspace.com/teemuraita

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: