Rickie Lee Jones Tavastialla 9.3.

Se oli silloin (Rolling Stone 1979)

Hääräsin 70-80-lukujen vaihteessa Sturen Levy -nimisessä levykaupassa Tennispalatsissa, nykyisen Finnkinon paikalla. Kaupassa pyöri yksi harvoista levy-yhtiöiltä saaduista promovideoista, videolla Rickie Lee Jones tulkitsi ”Chuck E’s in Love” -biisin. Se jäi kaaliin – heavy rotation. Daamin ensimmäinen albumi pyöri myös ahkerasti, mutta sitten daideellisuus – todellinen tai kuviteltu – sai neulan karttamaan seuranneita kiekkoja satunnaisia pyöräytyksiä lukuunottamatta. Tosin erinomainen ”It’s Like This” -coverkiekko on vauhdittanut lukuisia juhlia.

Mutta jumankekka! Tavastian keikan innoittamana on pakko kaivaa esille vinyylit ja ceedeet (ja tutustua vihdoin tuohon uusimpaan ”Balm in Gilead” -lättyyn). Varsinkin ”Pirates”-kiekon materiaali säväytti: levyn ilmestymisaikaan en jaksanut siihen syventyä; minkä virheen teinkään, sillä nyt on pakko (tai nautinto) lohduttautua uudelleenlöytämisen ilolla.

Tavastialla Rickie Lee Jones antoi itsestään kuvan vaativana, jopa ehkä vähän pottumaisena, taiteilijana. ”I’ll only be here an hour, then you can talk all the fuck you want.” -repliikki vähän hiljensi levotonta yleisöä. Ehkä levollinen ulkokuori peitti räjähdysherkän luonteen? No, keikan päästyä vauhtiin yleisökin rauhoittui (tai äänekkäimmät siirtyivät baarin puolelle). En tiedä oliko Jonesin esiintyminen esittämistä vai aitoa herkkää taiteilijaluonnetta. Ja jos yleisön puhe häiritsi noinkin paljon, miksi hän ei heittänyt pellolle backstagen ovesta edestakaisin könynneitä, kaljaa ryystäneitä siipiveikkoja?

Trion basisti ja rumpali jäivät selvästi statisteiksi, ei ollut epäilystäkään kuka oli illan tähti. Yllättävän paljon akustiseen ja sähkökitaraan flyygelin sijasta tukeutuen Jones puristi viimeisenkin pisaran tunnetta monimuotoisista biiseistään. Hänen lauluäänensä on säilynyt erinomaisen ilmeikkäänä ja vahvana – Laura Nyro-maiset korkeatkin äänet löytyivät. Ja vaikka biisimateriaali vaihteli aika tavalla, yli puolitoista tuntia kului kuin siivillä. Loppujen lopuksi Jones taisi sittenkin lämmetä ja unohti keikan alkuvaiheen hälinät (”You are louder than me, and I have a microphone.”). Kaiken kaikkiaan erittäin nautittava, elämänmakuinen konsertti!

Pekka

PS. On muuten harvinaisen palkitseva (tosin teknisesti vaativa) saitti: www.rickieleejones.com

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: